maanantai 4. marraskuuta 2013

Kävely puutalojen Turussa


Turku on puutalojen kaupunki. Vaikka suuri osa keskustan puisista rakennuksista on vuosikymmenten saatossa vaihtunut kerrostaloihin, vanhoja puutaloja on yhä jäljellä aivan Turun keskustassakin. Useiden viime vuosien purku- ja suojelukiistojen takia puutalot ovat jälleen mitä ajankohtaisin aihe.

Kävely puutalojen Turussa -kirja esittelee ensin kaupungin vanhimpia säilyneitä puurakennuksia. Sen jälkeen tehdään laaja kierros kaupunkia ympäröivillä vanhoilla puutaloalueilla. Kierros alkaa sataman alueelta ja kulkee mm. Portsan, Kähärin, Raunistulan, Nummen, Vasaramäen ja Vähä-Heikkilän kautta Ruissaloon.

Upeasti kuvitettu teos sisältää uusien valokuvien lisäksi myös ennen julkaisemattomia kuvia arkistoista. Kirja on kuviltaan ja tekstiltään täysin uudistettu painos vuonna 2004 julkaistusta samannimisestä teoksesta, jonka tekstin laati Hannu Laaksonen. Kirja aloitti Kävely Turussa -teosten sarjan.

Uuden teoksen kirjoittaja FT Rauno Lahtinen on turkulainen kulttuurihistorioitsija. Kirjan kuvat on ottanut turkulainen valokuvaaja Merja Otronen. Turkuseura-Åbosamfundet ry:n kustantaman kirjan julkaisupäivä on 5. marraskuuta 2013.

Ei kommentteja: