tiistai 24. marraskuuta 2009

Turun puretut talot


Uusi kirjani Turun puretut talot julkaistaan tänään.

Luennoin kirjan aiheista nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa Aurakadulla keskiviikkona 25.11. klo 18.30.

Lisäksi esittelen teosta Turun Akateemisessa kirjakaupassa torstaina 26.11. klo 16.30 lähtien.

Tervetuloa!

torstai 5. marraskuuta 2009

Purettuja taloja kankaalla


Kovin usein ei tule käytyä gallerioissa näyttelyn avajaisissa, mutta tänään tuli mentyä.

Onneksi, sillä tästä taiteesta tykkäsin kovasti.

Esillä on Aino-Maija Halme-Vaajan kirjottuja tekstiilejä. Pidän niistä erityisesti aihevalinnan vuoksi: useimmat esittävät Turun purettuja taloja.

Viereisessä kuvassa on Junneliuksen talo, joka sijaitsi osoitteessa Linnankatu 8. Taatusti yksi Turun upeimmista rakennuksista.

Menkää siis ihmeessä katsomaan hienoja töitä Galleria Rayaan, osoite on Kaskenkatu 2, Turku. Näyttely on esillä 29.11.2009 asti.

tiistai 29. syyskuuta 2009

Rötisköt pois!

Viime aikoina on lehdissä taas näkynyt kirjoituksia, joiden mukaan Turussa suojellaan aivan liikaa ”vanhoja rötisköjä”. Ainakin Turun Sanomiin kirjoittavan Aimo Massisen mielestä niitä on selvästikin kaupungissa liikaa (TS 26.9.2009).


Tässähän ei tietenkään ole mitään uutta. Rötisköjen purkamista on vaadittu satojen vuosien ajan.

Törmäsin juuri vuonna 1911 Uusi Aura -lehdessä julkaistuun kirjoitukseen, jossa tartuttiin suuria tunteita herättäneeseen aiheeseen eli Luostarinmäen kohtaloon. Osa halusi purkaa alueen rötisköt, osa taas säästää.

Kirjoitus antaa jännittävästi perspektiiviä nykyiseen rötiskökirjoitteluun. Lehden kolumnisti kirjoitti aiheesta näin:


"Oppineet, asianymmärtävät ja vaikutusvaltaiset miehet Turun kaupungissa ovat kuluneina viikkoina ankarasti askarrelleet aivojansa ja kyniänsä kysymyksellä, eikö ns. Luostarikortteli olisi semmoisenaan säilytettävä jälkimaailmalle. Mikäli olen kirjoituksista huomannut, tuntuu vahva mielipide enimmäkseen muinaismuistojen ystäväin ja taiteilijoiden keskuudessa olevan säilyttämisen puolella. He vaativat että kaupungin olisi lunastettava talot alueineen ja pidettävä ne kunnossa nykyisessä muodossaan.

Käytännön miesten joukossa sitä vastoin olen huomannut jonkun lausuneen jyrkän tuomion koko hankkeesta. Kaupungin ei sovi uhrata kysymyksessä olevaan tarkotukseen niin suuria summia kuin ehdotuksen toteuttaminen vaatisi.

Silmää räpäyttämättä täytyy minun asettua käytännön miesten kannalle. Siihen on montakin syytä.


Ensiksikin on ns. Luostarimäen asutusryhmällä pienenpuoleinen muinaismuistoarvo. Siihen ei liity mitään erikoisesti tunnettua ja historiallista muistoa, paitsi että se on palanen sitä Turkua, mikä ei hävinnyt tulipalossa. Talot ovat monessa suhteessa muuttuneet, korjatut ja paikatut. Tiedä hänen, mitä niissä on alkuperäisestä talosta muuta jäljellä kuin seinähirret.

Tällaisen muiston säilyttäminen kaupungin kauniimman vuoren kupeella tulee kaupungille siksi kalliiksi, että hinta ei ole missään järjellisessä suhteessa ryhmän muinaismuistoarvoon nähden. Lisäksi ajan hammas murentaa säälimättömästi rakennukset ja tulee uusi polvi, joka ei enää pane arvoa ”vanhalle Turulle” niin paljon, että se viitsisi säilyttää noita hökkeleitä niin julkisella paikalla kuin Vartiovuori on.

Sama tarkotus saavutetaan helpommalla, jos Luostarikorttelin nykyinen muoto maalauksin ja valokuvin ikuistetaan ja joku kuvaavin asumus siirretään ulkoilmamuseoon vanhan linnan luo.

Jos voisimme nähdä esim. sata vuotta eteenpäin, ei nykyisestä Luostarikortelista varmaan löydettäisi pienintäkään jäännöstä siellä nyt olevista hökkeleistä.

Muinaismuistojen säilyttämisellekin panee aina eteenpäin kiitävä kehitys rajan, jonka toisella puolella on – käytännöllinen mahdottomuus."


tiistai 25. elokuuta 2009

Siivuna vai palana?

Koko kesä mediassa on jauhettu vaalirahakohusta. Vasta lihatiskikohu sai vaalirahat unohtumaan. Eikä ihme – mikään ei myy paremmin kuin kunnon ruokaskandaali.

Kaikki entiset lihatiskityöntekijät kiirehtivät nyt lehtiin kertomaan toinen toistaan kauheampia tarinoita siitä, miten vanhasta kirjolohesta pestiin Vimmillä taas tuoreen näköinen.

Muistan itsekin joskus muinoin 90-luvulla ihmetelleeni lähikaupan lihatiskillä seisseitä kuivettuneita makkaransiivuja ja epäilyttävän pieneksi silpuksi jauhettua sika-nautaa. Eivät vissiin olleet kauppaan ihan vastikään tullutta tavaraa.

Sittemmin lihatiskillä töissä ollut kaverini valaisi minua siitä, mitä kaupan takahuoneessa todella tapahtuu. Taisin sen jälkeen karttaa lihatiskejä aika monta vuotta.

K-kaupan Väiski vannoi muinoin, että lihatiski on k-kauppiaalle oikein kunnia-asia. Juu, niin se olikin: kovimman kunnian tosin sai se myyjä, joka onnistui kauppaamaan pahaa aavistamattomalle asiakkaalle viikon ajan tiskillä seisseen vihoviimeisenkin roiskeen. Hävikkiä ei saanut tulla.

Lihatiskikohu unohtuu ensi viikkoon mennessä, kun Ilkka Kanervan Nova Kiinteistökehitykseltä saamia synttärilahjoja aletaan karhuta takaisin korkojen kera tai Vappu Pimiä saa sikainfluenssan. Media toimii usein kuin lihatiski: samat vanhat kohut voidaan sitten taas nostaa tuoreena lööppeihin parin vuoden päästä, kun joku jälleen löytää lihapaketistaan homeisen sisäfileen.

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Festaritarjontaa

Kokemäellä järjestettiin kesällä 1984 Teljän Messut. Olin 16-vuotias ja aivan tohkeissani. Pyöräilin paikalle kaikkina messupäivinä ja kiertelin alueella tunnista toiseen. Voi onnea, vihdoinkin jotain tapahtui.

Tänä kesänä on tullut käydyksi Porin jazzeissa, Keskiaikamarkkinoilla, Tall Ships’ Racessa ja ties missä muualla. Tai ei oikeastaan edes käydyksi, korkeintaan ravatuksi äkkiä alueen läpi tai vieritse. Pakoon oluttelttoja ja metrilakumyyjiä.

Oikeastaan ainoa tapahtuma, josta olen tänä kesänä oikeasti innostunut, on Vammalan vanhan kirjallisuuden päivät, mutta siellä ei olekaan metrilakua. No, olutta kyllä saa.

Turkukin on niin täynnä tapahtumaa, ettei festaritonta kesäviikonloppua taida enää nykyään löytyä. Tulossa on vielä ainakin Down by the Laituria, Turun Messuja ja Taiteiden yötä.

Kaipaan niitä vanhan ajan kesiä, joista voi lukea 1950- ja 60-luvun sanomalehdistä. Kesällä Turussa ei tapahtunut mitään. Kansa muutti mökeille, eikä kaupungissa kannattanut järjestää tapahtumia. Jokilaivojen ravintoloista ei kukaan ollut kuullutkaan, korkeintaan istuttiin Vartiovuoren ravintolan pihassa kahvilla. Oi autuutta.

Voisiko joku järjestää festariviikonlopun, jonka aikana voisi nauttia tapahtumattomuudesta ja kesäisen rauhallisista päivistä?

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Ikean vanki

Ajelimme eilen Turun Ikean ohi, jolloin yhtäkkiä syntyi välähdys käydä syömässä lounaaksi lihapullat.


No, tarjolla olikin tutut pullat ja haaleat keitetyt perunat: tällä kertaa tosin noutopöydästä, jota hienosti sunnuntaibrunssiksi kutsuttiin.


Ongelmaksi muodostuikin Ikeasta poistuminen. Koska olin liikkeellä invalidin kanssa, halusimme vain poistua suorinta tietä ravintolasta ulos.


Se ei ollut mahdollista.


Vartin etsimisen jälkeen totesin, ettei Ikeasta pääse pois muuten kuin kiertämällä koko hehtaarihallin läpi. Varmistin vielä asian ravintolan kassalta, joka myönsi näin tosiaan olevan: ravintolasta ei pääse suoraan ulos. Hän kehotti kysymään alakerran lasten leikkiosaston hoitajalta, josko tämä päästäisi meidät ulos läpi lukittujen ovien lyhyempää reittiä.


Leikkiosastolla ei näkynyt ketään, joten päätimme sitten kuitenkin tassutella hiljalleen tuon satojen metrien matkan läpi hallin. Mieleen jäi kuitenkin epämääräinen olo: entäs jos ravintolassa vaikka syttyy tulipalo, eikä nopeaa reittiä ulos ole olemassa. Enpä taida enää uskaltaa lähteä Ikeaan.

lauantai 23. toukokuuta 2009

Löytynyt: kaatopaikka

Historiantutkija saa harvoin aikaan tuloksia, joista on aivan konkreettisia seuraamuksia.


Niinpä yllätyin iloisesti, kun huomasin pari päivää sitten aamun lehdessä, että jotain oli sentään tullut tehdyksi.

Vuonna 2002 pyysin nimittäin lehtijutussa turkulaisia soittamaan minulle ja kertomaan missä sijaitsi kaupungin pääkaatopaikka 1930-luvulla. Etsiskelin sitä väitöskirjaani varten.


Vanhan pääkaatopaikan sijainti löytyi helposti, mutta samalla soittelijat kertoivat muistakin unohdetuista kaatopaikoista. Yksi niistä oli nykyinen Vasaramäenpuisto Kupittaan eteläpuolella. Sinne vietiin kaikenlaista moskaa aina 60-luvun puoliväliin saakka. Paikalla oli oikein kaupungin työmiehiä ohjailemassa toimintaa, mutta mitään virallisia papereita tämmöisestä toiminnasta ei ole löytynyt.


Kirjoitin löydöstäni sitten jutun Turun Sanomiin, kerroin siitä ympäristönsuojelutoimistossa ja raportoinpa vielä pariin muuhunkin paikkaan. Ja kas kummaa, nyt 7 vuotta myöhemmin lehdessä kerrotaan, että entinen kaatopaikka-alue tullaan peittämään puolen metrin paksuisella multakerroksella.


Hyvä hyvä. Turun mittakaavassa tämä on erittäin nopeaa toimintaa! Mahtaakohan muillekin löytämilleni vanhoille kaatopaikoille käydä ennen pitkää yhtä onnellisesti…?


keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Tuntematon pömppömaha

Voisiko olla niin, että talouden taantuma näivettää myös aivotoimintaa?


Kansa on hädin tuskin selvinnyt pömppömahakohun aiheuttamasta shokista, kun nyt kriisi on iskenyt keskelle Vienonen-Karpela-Saarela-jne:n tuoretta hääonnea.


Tuskin maltan odottaa tietoa siitä, mikä kriisin aiheutti. Murtuiko kynsi vai löysikö Tanja pehkostaan harmaan suortuvan?


Tiedonvälityksen pinnallistumisen vastakohdaksi päätin itse tehdä suurteon, jota olen vältellyt jo neljännesvuosisadan ajan.


Luin Tuntemattoman sotilaan.


Sotakirjallisuus ei ole koskaan ollut sydäntäni lähellä, joten tartuin urakkaan talvella hammasta purren. Muutama viikko siinä vierähti, mutta lukukokemus paljastui yllättävän palkitsevaksi. Se pisti pömppömahakohut omaan arvoonsa.


Luku-urakan aikana tosin paljastui, että yllättävän harva tutuistani oli kirjaa lukenut. Ja minä kun aina luulin olleeni melkein ainoa.


Toinen suurteko oli käydä pitkästä aikaa Turun kaupunginteatterissa. Kolme tuntia Bertold Brechtiä kävi sekin suururakasta. Kaukasialainen liitupiiri -näytelmän valinta päänäyttämön vetonaulaksi osoittaa teatterilaisilta aivan poikkeuksellista uskoa kansan korkeaan teatterimakuun. Kansa vastasi jättämällä katsomon puolityhjäksi.


Suurteko? Kyllä vaan: olin jo ehtinyt unohtaa, miten epämiellyttävät teatterin tuolit ovat. Niskaa särki vietävästi vielä muutama päivä teatterinautinnon jälkeenkin. Jos olisin Mia Nuutila, niin niska-hartiakohu olisi jo vallannut Suomen lööpit.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Kulutusjuhla


Koska minunkin on toisinaan pakko ostaa jotain, olen "kuluttaja". Ei auta, vaikka kuinka inhoaisin kyseistä määritelmää.

Toisaalta kaikki kuluttaminen vaikuttaa osaltaan siihen millainen maailma on. Voin valita ostanko McDonald'sin hampurilaisen vai ruisleipää kauppahallista. Kuluttaminen on siis vaikuttamista.

En olekaan "kuluttaja" vaan "vaikuttaja". Mikä ero ajattelutavassa!

Epäeettisten tavaroiden valmistajiin yritetään usein vaikuttaa erilaisten ostoboikottien avulla. On nerokasta, että nyt on olemassa myös Porkkanamafia, joka ei boikotoi vaan vaikuttaa positiivisesti, lisäämällä hyvän tuotteen myyntiä.

Kun Porkkanamafia vihdoin rantautui Turkuunkin, niin suuntasin ilomielin viime lauantaina ravintola Kerttuun parantamaan maailmaa. En vain kuluttumaan, vaan vaikuttamaan - edes vähän.

Tempaus oli todella menestys ja paikka täynnä muitakin tiedostavia kuluttajia oikealla asialla. Voiko vaikuttaminen todella olla näin helppoa ja kivaa. Mitäs seuraavaksi ostettaisiin?

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Demoneita kerrakseen


Uskonto on aina ajankohtainen keskustelunaihe.


Tosin ajastamme kertoo aika paljon se, että ainakin palstamillimetreissä mitattuna Johanna Tukiainen tuntuu nousseen maan hengelliseksi johtohahmoksi. Hyvänä kakkosena on hänen siskonsa Julia ennen viime vuoden uskontoykköstä Isä Mitroa, joka on nyt jo niin last season.


Strippaavan Elämän Sana -blondin mollaaminen blogissa nyt olisi kuitenkin aika halpahintaista.


Minun puolestani jokainen saa kertoa julkisuudessa hengellisistä kokemuksistaan. Jos siinä samalla tekee hiukan rahaa tanssimalla, riisumalla ja kertomalla seksijuttujaan Seiskalle, niin antaa mennä vaan. Ehkä kansankirkkommekin saisi näillä eväillä hiukan lisää kaitsettavia jäseniä.


Taatusti ev.lut.kirkkomme saisi lisää kuulijoita, jos piispatkin kertoisivat demonien hyppivän heidän sänkynsä ympärillä. Tukiaisten huushollin arki-illan rinnalla Rosemaryn painajainen oli lastenleikkiä: Johanna huitoo toisella kädellä loitommalle demoneja ja yrittää toisella tekstaroida yhä vain vonkaavalle Ikelle.


Tämän verran opin minäkin katsottuani taatusti ainoan kerran Maria! -keskusteluohjelmaa.


Aikoinaan tuijotin toisinaan Ostos-TV:tä, jos halusin nähdä jotain täysin arkisen järjenkäytön tuolla puolen olevaa ohjelmaa.


Nykyinen suosikkini on kuitenkin Inspiration-kanava.


Siis tuo uskonnollinen kaapelikanava, jossa amerikkalaiset televangelistat vaativat katsojia lähettämään heille rahaa. Idea katsojan rahojen viemisestä on toki suurin piirtein sama kuin Ostos-TV:ssä, mutta otteet ovat enemmän mafiatyylisiä.


Lama näkyy nyt tälläkin kanavalla. Vielä viime vuonna saarnaajat pyysivät katsojia lähettämään 58 dollaria kuukausittain, mutta nyt alkuvuodesta vaadittu summa onkin jo 1000 dollaria!


Toisaalta rahoille saa myös vastinetta. Saarnaajat nimittäin lupaavat rahalahjoittajien elämän muuttuvan dramaattisesti paremmaksi viimeistään 90 päivän kuluessa, mahdollisesti jo saman illan aikana. Konkreettisin lupaus on, että jumala poistaa lahjoittajan asuntovelat.


Itse ehkä laittaisin 1000 dollaria ennemmin sen asuntovelan maksamiseen, mutta voihan rahansa toki lahjoittaa saarnamiehellekin. Näin härskiä rahastusta laman takia vaikeuksiin joutuneiden kustannuksella ei Suomessa juuri tapaa muualla kuin tällä kanavalla, jota Turun kaapelitelevisiokin iloksemme lähettää joka kotiin.


torstai 26. helmikuuta 2009

Saatanan tunarit!

Eilen aamulla luin pahaa aavistamatta sanomalehteä aivan tavalliseen tapaan.

Yksi uutinen kertoi Turun yliopiston tilanneen kokoomuksen suosimalta mainostoimistolta Bob Helsingiltä mainosvideon YouTuubiin rahankeruuta avittamaan.

Hetken naureskelin, kun tajusin jutun olevan aprillipila. Puoli sekuntia myöhemmin huomasin, että nyt eletäänkin yhä helmikuuta.

Ryntäsin YouTubeen katsomaan videon. Se löytyi helposti laittamalla hakusanoiksi Turun yliopisto. Otsikkona on Secret Society.

Teoksen katselu on aika urakka. 2 minuuttia ja 39 sekuntia sujuu ilman repliikkejä, mutta taustalta kuuluu niin kova ja vihlova ujellus, että videon seuraaminen on tuskaisaa. Kamera harhailee kellarissa ja suttuisesta kuvasta tunnistan lopulta Esko Valtaojan ja Keijo Virtasen, jotka osallistuvat johonkin salaseuran kokoukseen. Sitten Kekkosen hologrammi – jonka ääni ei kylläkään erityisemmin kuulosta Kekkoselta – haukkuu suomalaiset saatanan tunareiksi.

Tällä antimainoksellako pitäisi kerätä 20 miljoonaa euroa?

Video tuntui ennemminkin jysäyttävän tykillä kohti omaa reittä: sehän pyrkii osoittamaan systeemin menneen kokonaan pieleen. Miksi joku vielä haluaisi olla mukana rahoittamassa tätä tunareiden yliopistoa, jota johtaa salamyhkäinen miesjoukko pimeästä kellarista käsin? Niin no, ehkä joku hämäräperäinen liikemiessakki.

Tänään kampanja sai lehdessä selityksen: se olikin Turun Yliopistosäätiön hallituksen jäsenen Hannu Kokkosen ja kokoomusnuori Riku Cavadaksen ideoima. Ilmankos videon suttuinen kuvaus tuntuu olevan suunnattu lähinnä parikymppiselle yleisölle. Tuskin liikemiehet kovin sankoin joukoin JuuTuubia katsovatkaan.

Samalla nettiin ilmestyi "odotettu" jatko-osa, jossa tulevaisuudesta mystisesti tupsahtaneen Kekkosen puhe kuullaan kokonaisuudessaan. Kekkonen jyrisee kansaa luovuttamaan rahansa yliopistolle niin kuin 1920-luvullakin tehtiin.

"Yksi euro Turun yliopistolle on kolme ja puoli euroa Suomen tulevaisuudelle", valistaa Kekkos-hologrammi selittämättä sen enempää matikkapäänsä toimintaa.

Antakaa nyt joku yliopistolle ne miljoonat, että saataisiin edes kunnon mainoskampanja!

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Historian hirveä tuomio

Rakas blogi,


olen laiminlyönyt sinua tällä viikolla, mutta vannon että olen ollut ihan oikeasti kiireinen.


Ensinnäkin maanantaina otin osaa mielenosoitukseen, jossa vastustettiin Turun toriparkkia. Pakkasesta huolimatta paikalla oli ainakin 300 henkeä. Hienoa!


Aimo Massinen tosin kirjoitti eilen Turun Sanomien kolumnissaan, ettei ymmärrä lainkaan toriparkin synnyttämää suurta vastarintaliikettä. Turussa pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, eikä riidellä ”lillukanvarsista”.


No, olen istunut tämän viikon tiiviisti kaupunginarkistossa tutkimassa vanhoja 1960-luvun kaupunginvaltuuston pöytäkirjoja. Niistä on helppo lukea, miten käy, kun kukaan ei puutu tällaisiin triviaaleihin pikkujuttuihin.


Melkein kaikki rakennukset, jotka vain joku keksi ehdottaa purettaviksi myös saivat purkuluvan. Raitiovaunu lopetettiin, kadut levennettiin parkkipaikoiksi. Kaavamuutoksia hyväksyttiin liukuhihnalta. Yhteen hiileen puhallettiin, mutta kovin viihtyisää jälkeä ei kyllä saatu aikaiseksi.


Torin ympäristö tuhottiin jo 1960-luvulla, nyt olisi sitten vielä tuhottava se henkiin jäänyt torielämäkin. ”Turun kaupungin nykyisten rakentajien tuomio historian lehdillä tulee olemaan hirveä”, totesi eräs valtuutettu vuonna 1962 pidetyssä kokouksessa viitaten Turun keskustan purkutahtiin.


Yhtään vähemmän hirveä se ei tulisi olemaan Kauppatorin hävittäjille.


Niin että eiköhän jatketa sitä mielen osoittamista.


tiistai 10. helmikuuta 2009

Luo innovaatio!

Tuoreesta Voima-lehdestä huomasin, että elämme EU:n nimeämää luovuuden ja innovoinnin teemavuotta. Jo noiden sanojen kuuleminen saa veren kiertämään nopeammin. Rientäkäämme siis luomaan ja innovoimaan!

EU on valinnut suomalaisen luovuuden symboliksi ja lähettilääksi Esko Ahon. Haen hänestä innoitusta luovuudelleni. Jos oikein saan draivin päälle, alan ehkä myös innovoida.

Ryntään luomaan huomista luentoani. Onneksi PowerPoint-esitys on jo melkein luotu, tarvitsee vain hiukan hioa. Kovin innovatiivinen luento ei kylläkään ole tulossa, vaan kertaan siinä viime vuonna kirjoittamani kirjan tietoja.

Seuraava tehtävä vaatii enemmän luovuutta. Pitäisi luoda mainosteksti ensi syksynä ilmestyvälle kirjalleni. Kirjan nimikin on vielä haussa. Miten Esko mahtaisi selvitä tästä luomishommasta?

Samalla yritän muistaa millä vuosikymmenellä olisin viimeksi kirjoittanut apurahahakemuksen, jossa en olisi kertonut projektini olevan luova ja innovatiivinen. Ja tietysti monitieteinen, kansainvälinen ja blaa blaa.

Teemavuoden ensimmäisenä tapahtumana järjestettiin Brysselissä the Vienna Vegetable Orchestran konsertti, jossa kaikki soittimet oli luotu tuoreista vihanneksista. Harmillista, etten ehtinyt kuulemaan sitä luovuuden pirskahtelua.

Vuoden tunnuslause on ”Kuvittele – luo – innovoi”. Luovuus ja innovatiivisuus on tosin tapana palkita pätkätöillä, huonoilla palkoilla ja epävarmuudella. Kysykää vaikka keneltä taiteilijalta, kirjailijalta, näyttelijältä, tutkijalta tai muulta luovalta henkilöltä. Luultavasti EU patistaakin luovuuteen suuryrityksiä, jotka tekevät innovaatioillaan vähän enemmän pätäkkää kuin mikään rivitaiteilija.

Onneksi kliseiden ja tyhjien juhlapuheiden teemavuosi on joka vuosi. Sanakirjan mukaan klisee on "liikakäytön vuoksi kulunut idea tai ilmaisu". Siis vähän kuin luovuus ja innovatiivisuus.

maanantai 2. helmikuuta 2009

Humanistin teko

Aina kun aletaan puhua Turun vanhoista raitiovaunuista, joku kysyy väistämättä, että miksi ihmeessä ne lopetettiin. No, päättäjät päättivät ja sitten ne olivat pois. Puf vaan, eikä kukaan noussut vastustamaan. Paitsi liian myöhään, kun homma todettiinkin virheeksi.

Ja Turun vanhoista rakennuksista puhuttaessa nousee aina kysymykseksi se, että miten on mahdollista, että niin paljon niin hienoja ja arvokkaita taloja aikoinaan tuhottiin. No, ne nyt vaan yksi kerrallaan saivat päättäjiltä purkuluvan. Puf vaan ja ne olivat poissa. Virhe sekin.

Nyt lopetetaan Turun sivukirjastoja. Muutaman vuoden päästä muistellaan kaiholla, että tuossakin oli ennen kirjasto. Eikä ollut edes kallis. Mutta ei sellaista sitten enää ole varaa uudelleen pistää pystyyn, kun kirjaston perustaminen maksaa niin paljon. Nyt ne vielä ovat siellä. Vielä voi korjata virheen. Kuka sen tekisi?

En ollut uskoa silmiäni aamun Turun Sanomia lukiessa: samassa marraskuisessa valtuuston kokouksessa, jossa päätettiin säästää 100 000 euroa lopettamalla kirjastot, myönnettiin 170 000 euroa museoiden ilmaiseen aukioloon. Ruotsissa museot olivat pari vuotta ilmaisia, mutta se kokeilu loppui lyhyeen. Niin käy täälläkin. Parin vuoden päästä ei ole sivukirjastoja eikä ilmaisia museoita. Kulttuuripääkaupunkivuosikin loppuu.

Vielä ehtii sentään käydä äänestämässä vuoden humanistiteoksi sitä, että kulttuurilautakunta edes yritti estää kirjastojen lakkautuksen
http://www.webropol.com/P.aspx?id=296208&cid=37086855

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Oikeutta torille

On Turussakin sentään vielä jotain oikeutta jäljellä.

Turun hallinto-oikeus kumosi tänään kaupunginvaltuuston aikoinaan tekemän päätöksen Torinkulman asemakaavan muutoksesta Turun Kauppatorin kulmassa.

Hallinto-oikeus katsoo, ettei uusrenessanssityylisen Cafe Noir -rakennuksen purkaminen täytä rakennetun ympäristön vaalimisen vaatimusta. Viereisen puutalon säilyttämistarvettakaan ei ollut kunnolla tutkittu.

Tilalle oli tarkoitus rakentaa 9-kerroksinen talo, joka olisi peittänyt näköalan torilta tuomiokirkolle. Vastaavan kokoisia monstereita ei keskustaan ole tehtykään enää vuosikymmeniin.

Jos joku olisi keksinyt purkaa nuokin Torinkulman talot jo 1960-luvulla, ei asiasta olisi tarvinnut edes keskustella. Se olisi ollut läpihuutojuttu.

Siksi on suorastaan ihme, että talot ovat säilyneet 2000-luvulle. Niiden luulisi olevan aivan erityisessä suojeluksessa. Käsittämätöntä, että Turun torin kannalta näin keskeisen ja ainutlaatuisen miljöön hävittämistä enää nykyään keksii joku edes suunnitella.

Enkä muuten vielä löisi vetoa sen Toriparkinkaan puolesta. Kun rakentamaan päästään aikaisintaan vuonna 2012, niin siihen mennessä ehtii tapahtua vielä paljon...

perjantai 16. tammikuuta 2009

Pistä paremmaks!

Tuleva kulttuuripääkaupunki Turku tempaisee talvella 2009 niin että ryskyy ja rytisee.

Eilinen lehti kertoi, että Mikaelin ja Martin sivukirjastot suljetaan pikaisella aikataululla. Lisäksi Wikeström & Krogiuksen kiistelty jugendtalo sai purkuluvan.

Ei tarvitse olla kovin kummoinen ennustajaeukko, kun jo näkee silmissään lehtiotsikot tyyliin "Turun tauti palaa".

Jos sivukirjastojen sulkemisesta syntynyt säästö tosiaan on julkisuuteen kerrottu 100 000 euroa vuodessa, touhu on täysin järjetöntä. Enemmän kuluttaa jo yksi kulttuuripääkaupunkivuoden projekti. Vertailun vuoksi: kaupunginjohtajan palkka lienee vähintään 120 000 euroa vuodessa.

Oma sivukirjasto on todellinen kulttuurilaitos tuhansille asukkaille, varsinkin lapsille ja vanhuksille, jotka eivät noin vain pääse lähtemään pääkirjastoon asti. Pois vain kirjasto ja kulttuuritarjonta tuollaisilta, istukoot kotona katsomassa telkkaria.

Niin ja se Wikeströmin sininen talo. Ehdin jo jossain haastattelussa sanoa Turun purkuaallon olevan onneksi ohi. Täytyy ilmeisesti päivittää tiedot.

Samaan aikaan on menossa vuoteen 2011 liittyvä Tule mukaan -kampanja, joka nettisivujen mukaan "herättelee turkulaisia pohtimaan omissa kaupunginosissaan, miten piristää oman alueensa elämää". Kunniamainintoja myönnetään tahoille, jotka "edistävät positiivista kulttuuritahtoa".

Pistä paremmaks -haastekampanja puolestaan kannustaa kaupungin henkilöstöä ja laitoksia haastamaan toisiaan talkoisiin kulttuuripääkaupungin hyväksi.

Tuo ei varmaan kaipaa enää edes mitään ironista loppukommenttia.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Kun Suomi putos puusta...


Vieläkö muistatte ajan, jolloin maito oli milkkiä?

Kyseessä oli tietenkin Valion klassinen Milk Energy -kampanja 1980-luvulla. Se samainen, jolle sitten kävi hassusti kun musta maitopoika Ben Johnson jäi kiinni dopingista ja koko kampanja pistettiin hyllylle.

Sitten Ismo Alanko vielä teki laulun, jossa kerrottiin kuinka Suomi putos puusta. Silloin maito oli milkkiä, pilkkisaalis pakasteita ja yöt blackiä.

Nyt Valio luottaa retron voimaan. Vanha kampanja on kaivettu koipussista ja Ben Johnsonin tilalle haalittu kokonainen alppimaajoukkue. Tarkoituksena on tuoda kolme-nelikymppisille mukavat muistot mieleen.

Ikävä kyllä mieleen tulevat ennemminkin 1980-luvun ylilyönnit. Siis hullut ökyvuodet, jolloin suomalaisilla oli rahaa kuin roskaa ja kohti talouden jyrkännettä juostiin olkatoppaukset heiluen, mutta laput silmillä. Puhumattakaan siitä Ben Johnsonin doping-kohusta.

Hätkähdin kauhusta, kun muutama päivä sitten näin ensimmäisen kerran Milk Energy -logon tv-mainoksessa, vieläpä urheilulähetyksen keskellä. Olisipa hauska tietää millaisella summalla Poutiainen on saatu Johnsonin seuraajaksi.

Kampanjan aloittamisesta on varmaan päätetty jo hyvissä ajoin ennen kuin taantumasta oli tietoakaan. Milk Energy tuo nyt elävästi mieleen sen, että 2000-luvulla lähes koko maailma on elänyt samaan malliin kuin suomalaiset 1980-luvun hulluina vuosina. Kaikkea kivaa on ostettu, velaksi totta kai. Sitten syöksytään kuiluun, jollaista ei vielä pari kuukautta aiemmin ymmärretty olevan olemassakaan.

...kaikki kävi äkkiä.