sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Vähä-Heikkilän vuosisata


Turun ruutukaava-alueen lounaiselle laidalle muodostui 1900-luvun alussa Vähä-Heikkilän esikaupunki. Aluksi alueen asutus keskittyi Korppolaismäelle, vähitellen myös muille seudun mäille.

1900-luvun alussa Vähä-Heikkilä oli Turun nopeimmin kasvanut esikaupunki, jonka olot herättivät huolta ja pahennusta. Alue liitettiin Turkuun 1939. Köyhän väen puutalorykelmistä muotoutui ihanteellinen omakotien täyttämä asuinalue keskustan tuntumassa.

Marraskuussa 2011 ilmestyy kirja Vähä-Heikkilän vuosisata, joka kertoo alueen vaiheikkaasta historiasta sanoin ja kuvin. Kirjan valokuvat on kerätty Turun arkistoista ja alueen asukkailta, suurinta osaa ei ole ennen julkaistu.

Alueen asukkaiden etuja ajamaan syntyi vuonna 1909 Vähä-Heikkilän Mäkitupalaisyhdistys ry. Aluksi sen tarkoituksena oli suojata mäkitupalaisten oikeuksia, sittemmin pääasiaksi ovat nousseet alueen asuinolojen ja ympäristön parantaminen. Uusi kirja kertoo myös yhdistyksen vaiheista sadan vuoden aikana.

Rauno Lahtinen: Vähä-Heikkilän vuosisata - Vähä-Heikkilän Mäkitupalaisyhdistys ry 100 vuotta

torstai 6. lokakuuta 2011

Satavuotias Pantteri


Asunto-osakeyhtiö Pantern Kaskenmäen rinteessä on epäilemättä yksi Turun hienoimmista asuinrakennuksista. Se vietti viime vuonna satavuotisjuhliaan.

Talon historiasta on nyt ilmestynyt kirja Pantern: Talo luostarin raunioilla. Nimi kertookin, että rakennuksen paikalla oli keskiajalla dominikaaniluostari.

Asunto-osakeyhtiöön kuuluu kaikkien turkulaisten tuntema jugendrakennus Kaskenkadun puolella sekä Hämeenkadun puoleinen uudempi osa, joka valmistui talvisodan alettua vuoden 1939 lopulla.

Panternin vanhemman osan on suunnitellut turkulainen jugendarkkitehti Frithiof Strandell, nuoremman rakennuksen taas arkkitehdit Bertel ja Valter Jung eli arkkitehtitoimisto Jung & Jung. Porraskäytävien upeat koristeet ja lasi-ikkunat ovat saksalaissyntyisen Willy Baerin käsialaa.

Rakennuksen ja varsinkin sen asukkaiden värikkäät tarinat ovat merkittävä pala Turun kulttuurihistoriaa.

Talon ja tontin historian kirjoittamisen aloitti pari vuotta sitten kulttuurihistorioitsija Hannu Laaksonen, joka kuitenkin menehtyi vuosi sitten työn ollessa vielä kesken. Jatkoin teoksen kirjoittamista erityisesti 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon osalta. Lisäksi kirjaan kirjoittivat omat osionsa Helena Soiri-Snellman ja Christian Hoffman sekä talon asukkaat Martha Söderholm ja Finn Berg. Kirjan upeat valokuvat otti Martti Puhakka.

Kirjan teksti on sekä suomeksi että ruotsiksi (Pantern: Ett hus på klostergrund).

Kirja ilmestyy 10. lokakuuta 2011 ja se löytyy kaikista turkulaisista kirjakaupoista.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Turun puretut talot 2


Turun puretut talot 2 -kirjan kirjoittaminen oli yllättävä tai oikeastaan lähes tyrmistyttävä kokemus.

Toki jo tiesin, että Turusta on purettu paljon. Mutta tuhon täydellisyys ja varsinkin nopeus esimerkiksi Multavierun- ja Aninkaistenkadun tienoilla on häkellyttävää.

Vuonna 1955 otetuissa valokuvissa esittäytyy idyllinen puutalokaupunki. Vuonna 1960 siitä ei ollut jäljellä juuri mitään. Sama toistuu kaikkialla kirjan käsittämällä alueella: Kauppiaskadulla, Läntisellä Pitkäkadulla, Humalistonkadulla, Kristiinankadulla.

Viiden–kuuden vuoden aikana lähes koko keskustan rakennukset purettiin. Suuri osa oli puuta, mutta joukkoon mahtui paljon kivitalojakin. Mitään sääliä ei tunnettu eikä suojeluvaatimuksia juuri kuultu.

Jos 1950-luvun lopulta jotain purettavaa jäi, nekin menivät pääosin 1960-luvun alussa.

Kirjan vanhoja valokuvia on suorastaan vaikea tunnistaa Turuksi, sillä useimmissa ei ole jäljellä juuri mitään nykyturkulaiselle tuttuja kohteita. Kuvan taustalla näkyvä tuomiokirkon torni voi olla ainoa viite siitä, että kuva on tosiaan Eerikin- tai Aninkaistenkadulta. Onneksi sentään edes kuvat ovat jäljellä.

Kirja julkistetaan 22. syyskuuta 2011. Esittelen kirjan aineistoa ainakin seuraavissa tilaisuuksissa:
Turun kaupunginkirjaston Studio 6.10. klo 14
Turkuseuran Föritupa 12.10. klo 19
Nuorten taide- ja toimintatalo Vimma 13.10. klo 18.30

perjantai 20. toukokuuta 2011

Taiteilijoiden talo


Kirjoittamani kirja satavuotiaasta Asunto Oy Albatrossista on nyt valmis ja julkaistu.

Albatross on Turun tunnetuimpia asuinrakennuksia ja Puolalanmäen keskeisiä maamerkkejä. Ylimmän kerroksen ateljeehuoneistoissa työskennelleiden taiteilijoiden ansiosta se on alusta lähtien tunnettu myös Taiteilijoiden talona.

Albatrossin rakennutti merikapteeni Johan Magnus Eklund vuokrataloksi. Rakentaminen alkoi keväällä 1910, ja saman vuoden syksyllä taloon muuttivat ensimmäiset asukkaat. Lopullisesti rakennus valmistui kesällä 1911. Albatross vaihtoi useaan otteeseen omistajaa rauhattomalla 1910-luvulla ennen kuin asukkaat muodostivat asunto-osakeyhtiön vuonna 1920.

Rakennuksen suunnitellut Fritiof Strandell oli Turun merkittävin jugendkauden arkkitehti. Hänen suunnittelemiaan rakennuksia on säilynyt Turun keskustassa useita, Albatross ajoittuu Strandellin melko lyhyeksi jääneen luomiskauden loppupuolelle. Talossa oli useita teknisiä uutuuksia, mm. yksi Turun ensimmäisistä henkilöhisseistä.

Taiteilijoiden talossa on asunut tai työskennellyt suuri joukko merkittäviä turkulaisia eri taiteen alojen edustajia, mm. Wäinö Aaltonen, Santeri Salokivi, Ali Munsterhjelm sekä Greta ja Teodor Schalin.

Kirjassa esitellään lyhyesti talossa asuneita tunnetuimpia taiteilijoita ja tiedemiehiä sekä arkkitehti Frithiof Strandellin vaiheet ennen ja jälkeen Albatrossin valmistumisen. Lisäksi keskitytään Puolalanpuiston alueen ja itse rakennuksen historiaan sekä sen asukkaiden elämään 1900-luvun alusta nykypäivään saakka. Kirjassa on uusien valokuvien lisäksi ainutlaatuista kuvitusta turkulaisista arkistoista sekä yksityisistä kokoelmista.

Kirja Taiteilijoiden talo - Asunto Oy Albatross 100 vuotta on myynnissä turkulaisissa kirjakaupoissa.

tiistai 3. toukokuuta 2011

The Birth of the Finnish Modern


The English edition of my latest book is now in the book shops. The Birth of the Finnish Modern tells about the early years of the Finnish modern architecture and interior design.

Modernism reached Finland during the 1920s and 1930s via the city of Turku. The key milestone in the new style of architecture and furniture design was the 1929 Turku Fair.

Architect Alvar Aalto, who lived in Turku, and furniture-factory owner Otto Korhonen worked together to develop a series of items of furniture that became classics of Functionalism and established a reputation at exhibitions around the world. They created for Finland a reputation as one of the leading countries in modern design.

Aalto furniture is still being manufactured at the Kaarina factory of Huonekalutehdas Korhonen which celebrated its centenary in autumn 2010.

You can order the book from The Alvar Aalto Shop.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Taistelu Turusta


Taistelu Turusta -elokuvan ensi-ilta lähestyy.

Rakennussuojelu onkin talven myötä noussut yhdeksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden näkyvimmäksi teemaksi. Niin ei tosin tainnut olla tarkoitus käydä. Kuvat Sinisen talon purkamisesta levisivät maan mediaan tehokkaammin kuin toistaiseksi juuri mikään muu vuoden tapahtuma.

Uutta vastaavaa imagotappiota pelätään nyt kovasti. Kun Sairashuoneenkatu 8:ssa haettiin purkulupaa arkkitehti E. J. Wennerqvistin 1830-luvulla suunnittelemalle puutalolle, vastustus on ollut ripeää. Apulaiskaupunginjohtaja ehdotti heti tontille rakennuskieltoa.

Kun vanhoja puutaloja aiotaan nykyään Turun keskustasta purkaa, kansanliike nousee nopeasti. Niin on käynyt viimeksi Kaskenkatu 15:n puutalojen kohdalla. Turunmaan sairaalan laajentaminen ja vanhojen rakennusten purkaminen ei onnistu hiljaisuudessa.

Taistelu Turusta
kertoo 1950- ja 60-lukujen todellisuudesta. Vanhan purkaminen herätti vain vähän negatiivista huomiota, useimmat halusivat uutta ja modernia.

On käsittämätöntä, miten suuria alueita kaupunkia tuhottiin muutaman vuoden aikana 1950-luvun lopulla. Multavierun alueesta ei säästynyt mitään, Brahen-, Aninkaisten- ja Humalistonkadusta muutamia palasia sieltä täältä. Siihen nähden on tragikoomista, että 2000-luvulla joudutaan taistelemaan muutamien keskustan viimeisten puutalojen säästämisestä.

Olemmeko siis viisastuneet? Aina ei siltä tunnu. Yksittäinen vanha puutalo ei kaikkien mielestä vaikuta arvokkaalta. Se tuntuu olevan kaupunkikuvan yhtenäistämisen tiellä. Tekeekö joku 50 vuoden päästä elokuvan tämän päivän purkajista?