tiistai 30. syyskuuta 2008

Syöksytään lamaan

Pankit kaatuvat ympäri maailmaa, kouluissa ammuskellaan ja maapallo lämpenee uhkaavasti.

Mitä tekevät suomalaiset? No, gallupin mukaan eivät ainakaan ole kiinnostuneita politiikasta. Vain ¼ tietää edes mitkä puolueet ovat hallituksessa.

Itse en kehtaisi sanoa gallup-kyselijälle, että politiikka ei kiinnosta. Siis että minua ei yhtään kiinnosta se kuka päätöksiä tekee ja mitä minulle, läheisilleni tai koko maapallolle tapahtuu. Mikä ihme sitten voisi kiinnostaa?

Mutta niin se vaan on. Äänestysprosentti tulevissa vaaleissa voi hyvinkin jäädä ennätyksellisen alhaiseksi. En ihmettelisi, vaikka se jäisi johonkin 50 prosentin tuntumaan. Ihmiset eivät enää välitä oikein mistään. Miksi he siis äänestäisivätkään? Aamun lehti on tosin aika hyviä syitä pullollaan.

Maailmantalous syöksyi juuri ennätyslamaan. Turun talous on jo valmiiksi kuralla, joten hyvistä aikomuksista huolimatta jostain on luultavasti leikattava rajusti. Jäävätkö jalkoihin lapset, sairaat vai vanhukset? Luultavasti ainakin ne, jotka eivät äänestä.

Kun vaalit lähestyvät, poliitikot yrittävät näkyä keinolla millä hyvänsä. Pääministeri Vanhanen kävi oikein Turussa asti kauppaamassa puutarhakaupunkiaan. Hänen mielestään Turku on jo sellainen. Niin taitaa ikävä kyllä ollakin. Tosin tämän puutarha-sanan sijalle voi yhtä hyvin laittaa sanan auto. Hajasijoitus jyllää, kepu riemuitsee. Bensan hintakin on vaihteeksi laskussa, joten taas kelpaa huristella autolla omasta puutarhasta kauppakeskukseen.

Kristillisten Sari Essayah taas haukkui demaripomo Jutta Urpilaista ajatusten varastamisesta. Katsotaanpa kristillisten nettisivulta, millaisia tavoitteita puolue oikein ajaa.

Hmmm: näemmä tavoitteena on lasten, nuorten, lapsiperheiden ja ikäihmisten hyvinvointi sekä terveydenhuollon ja ympäristöasioiden kuntoon laittaminen. Siinä sitä onkin ryöstettävää. Näitä teemoja ei kukaan muu ollut ennen ajatellutkaan. Kristillisten ympäristöpoliittinen ohjelma vaatii Itämeren suojelua, luonnon monimuotoisuuden turvaamista ja ilmaston lämpenemisen pysäyttämistä. Hienoa, että puolue on keksinyt nuo kaikki aivan itse varastamatta tavuakaan esimerkiksi Vihreiltä.

lauantai 27. syyskuuta 2008

Politiikkaa ja metrilakua

Käväisin Turun Kauppatorilla katsomassa miten vaalitorin avajaistapahtuma edistyy.


Edistyihän se. Poliitikkoa oli joka paikka täynnä ja kansa pinkoi pakoon minkä kerkisi. Vaaleihin on vielä niin kauan aikaa, ettei kovin moni halua kerätä kassia täyteen puolueiden paperipinoja.


Esitteitä lukiessa huomasin myös etten osaisi tekstien perusteella arvata minkä puolueen mainos milloinkin on kyseessä. Kaikki ovat nyt ympäristön, vanhusten, lapsiperheiden, terveydenhuollon ja nuorison asialla. Jo on kumma, jos asioita ei ensi kaudella saada kuntoon.


Toisaalta tuli taas kerran ikävä aikoja, jolloin puolueet olivat vielä Puolueita ja äänestäjä tiesi mitä äänellään saa.


Mielenrauhaani sen sijaan järkytti seuraava toritapaus: olin juuri laittamassa kolikkoni Nälkäpäivä-kerääjän lippaaseen, kun läheisestä metrilakumyyjän teltasta ampaisi vihainen mies raivoamaan samaiselle kerääjälle. Hän oli kuulemma maksanut kalliisti myyntipaikastaan, eikä halunnut kaiken maailman rahankerjääjien karkottavan hänen asiakkaitaan!


Kyseinen kerääjä seisoi täsmälleen myyntikojujen välisen käytävän puolivälissä häiritsemättä ketään. Olisikohan nuoren kerääjän tummalla ihonvärillä ollut vaikutusta asiaan? En oikein jaksa uskoa, että viisikymppinen karkkimyyjä olisi tullut haukkumaan perusturkulaiselta näyttävää mummoa.


Metrilaku jäi taatusti ostamatta, mutta yököttävä sivumaku tuli suuhun ihan ilmaiseksi.


torstai 25. syyskuuta 2008

Tee se nyt!

Viikon uutiset ahdistavat ja työkiire stressaa, stressaa, stressaa. Toisaalta säätiedotus lupaa tänään olevan vuoden viimeinen aurinkoinen ja lämmin syyspäivä. On pakko lähteä kiertämään Ruissaloa.


Freelance-dosenttina ei ehkä juuri kerrytä eläkettä, mutta toisaalta: voin järjestää työaikani niin kuin huvittaa. Hiiteen lähestyvät vaalit ja työpöydälle kertyneet paperipinot, jotka vaatisivat välittömän huomioni.


Siis autolla Ruissalon sillan pieleen ja menoksi. Ensimmäiset kolme kilometriä minua vaivaa luterilainen työmoraali: Miten ihmeessä voin tallustella täällä vaikka on arkipäivä? Seuraavat kolme kilometriä ajatukset askartelevat Kauhajoella, vaikka ympärillä aukeaa huikeita ruskamaisemia ja kiellän alitajuntaani ehdottomasti matkaamasta Pohjanmaalle.


Sitten onkin jo kahvitauon paikka. Rupattelen mukavia kahvilan omistajan kanssa ja olo alkaa helpottua. Seuraavat kolme kilometriä ovat jo hienoja. Keskityn polkuun ja arkihuolet alkavat jäädä taakse. Saaronniemen ranta on upea täydessä auringonpaisteessa.


Kun pääsen Kuuvannokkaan asti tajuan jo ettei millään muulla ole merkitystä kuin edessä kimmeltävällä merellä. Siellä seilaa tsekkiläinen purjevene ja kaikki paitsi purjehdus on turhaa.


15 kilometrin jälkeen alkaa jalkoja jo väsyttää uhkaavasti. Toisaalta pyörätiellä tuntuu olevan melkein hellelukemat ja vieressä kasvaa pellollinen auringonkukkia. Onko tämä varmasti Ruissalo vai sittenkin Provence? Olen täysin irrottautunut arkiminästäni. Stressi on poissa, mieli kepeä.


18 kilometrin lenkin jälkeen on upeaa päästä taas kotiin. Kuin olisi kokenut kokonaisen ulkomaanloman, mutta ilman puolen vuorokauden paluuhelvettiä Euroopan lentokentillä.


Lukijani. Lähde Ruissaloon! Tee se NYT! Huomenna sataa, ruska on ohi ja olet ehkä sairaalassa keuhkokuumeen takia.


lauantai 20. syyskuuta 2008

Usko vaalikoneeseen

Kunnallisvaaliehdokkaana joutuu täyttämään useita vaalikoneita, joten ei muuta kuin toimeksi.

Ensimmäisenä on vuorossa MTV3:n vaalikone, jossa jokaiseen väittämään voi laittaa vastaukseksi pallukan viisiasteisella janalla "täysin samaa mieltä - täysin eri mieltä".

Mutta voi kurjuus, jo ensimmäiset kysymykset syöksevät minut itsetutkiskelun synkkiin syövereihin. Ajatuksen kaavakkeen nopeasta täyttämisestä voi saman tien hylätä. Tässä tulee menemään tunteja.

Ja mitä näistä ihmeellisistä kysymyksistä oikein pitäisi ajatella?

Väittämä 1: "Uskon Jumalaan".

Huh. Jumala on kirjoitettu isolla J:llä, joten ilmeisesti tässä nyt puhutaan meidän kristillisestä Jahvestamme, ei yliluonnollisista olennoista ylipäätänsä. En ole juuri ajatellut asiaa vuosiin, mutta nyt se kanta siis pitäisi päättää. Entä jos olen agnostikko, jonka mielestä uskonnollisista väittämistä ei ylipäätään voi saavuttaa varmaa tietoa puolesta tai vastaan. Pitäisikö laittaa rasti ruutuun "en osaa sanoa".

No, jätetään se ja siirrytään seuraavaan, toivottavasti paljon helpompaa kysymykseen. Turha toivo.

Väittämä 2: "usko ydinperheeseen".

HÄH? En ymmärrä kysymystä, vaikka tuijotan sitä vartin. Miten ihmeessä ydinperheeseen uskotaan? En ainakaan ole rakentanut olohuoneen nurkkaan kotialttaria, jossa rukoilisin joka aamu ydinperheen nimeen. Uskon siihen, että ydinperheitä on olemassa. Uskon siihenkin, että ydinperhe on lapselle aivan hyvä paikka kasvaa. Sulkeeko usko ydinperheeseen pois sen faktan, että muunkinlaisia perheitä on olemassa vaikka kuinka paljon ja että ne ovat aivan yhtä hyviä kuin ydinperheet?

Entä jos joku ei usko ydinperheeseen? Tarkoittaako se, että hänen mielestään lähes kaikki Suomen isät ja äidit ovat kelvottomia vanhempia ja ydinperheet olisi välittömästi hajotettava? Parasta laittaa pallukka puoliväliin, koska tämä kohta ei valkene yhdessä iltapäivässä.

Jos vaalikoneessa olisi mitään logiikkaa, seuraava väittämä olisi "usko sinkkuuteen", mutta ei ole. Se on parisuhteessa eläviltä suljettu kohta "viihdyn sinkkuna".

Ja eikun eteenpäin. Seuraavaksi pitäisi vastata väittämään "kaljalla käynti kuuluu tapoihini".

Jaa-a. Mitenköhän usein kaljalla pitäisi käydä, että se on tapa? Jos vastaan kyllä, lasketaanko minut sen jälkeen vanhaksi valtuustoon kelpaamattomaksi juopoksi? Mutta jos en käy kaljalla, lokeroidun epäsosiaaliseksi sohvalla tissuttelijaksi, joka ei enää edes jaksa lähteä ihmisten ilmoille kaljoittelemaan. Parasta siis vastata tähänkin puolivälin pallukalla.

Tästä tulee vielä piiiitkä viikonloppu.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Piiskaa korvalle

Viime vuonna Kokoomus oli korva joka kuuntelee, mutta nyt puolue lupaa tuulettaa politiikkaansa oikein kunnolla mattopiiskan avustuksella. Mainoskuvissa Jyrki on saanut alleen sirppiä ja vasaraa muistuttavat työvälineet, työmiehen kintaitakin kuvissa vilahtelee.


Musta-sini-valkoisessa pensselissä näyttäisi olevan Viron värit, mutta tämä symboliikka ei täysin aukea. Viittaisikohan maan synkeään lähihistoriaan?


En ole ihan ainoa, joka pitää vanhan diktatuurin merkkien ja iskulauseiden kaivamista historian suosta vähintäänkin kieroutuneen huumorintajun tuotteena. Yhtä hupaisaa olisi mainostaa vaikkapa kansallissosialistien, Maon kulttuurivallankumouksen tai Pol Potin hirmuhallinnon muistolla. Jaksaisiko joku nauraa?


Turussa Kokoomuksen teemana on ”Tyytyväisten ihmisten Turku”, joten ilmeisesti puolueen mielestä itänaapurissa oltiin sittenkin aivan poikkeuksellisen tyytyväisiä.


Turussa näkyvin merkki tuulettuneesta linjasta taitaa olla Olavi Mäenpään riveissä ennen taistelleen Timo ”Betoni” Virtasen siirtyminen Kokoomuksen joukkueeseen. Jäämme tietysti vielä kiinnostuksella odottelemaan, millaisia piiskansivalluksia ikiehdokas Ilkka Kanervalla on tällä kertaa takataskussaan. Niitä tosin taidetaan odottaa kasvavalla kauhulla myös puolueen sisällä.


tiistai 16. syyskuuta 2008

Yllätä äänestäjäsi raitiovaunulla


Kaikki muistavat varmaan vitsin mattokauppiaan nerokkaasta mainoslauseesta: "Yllätä vaimosi – tee se matolla!"

Jutta Urpilainen aiheutti viikonloppuna hieman vastaavia yllätysmomentteja. Ei tosin matolla vaan raitiovaunulla.

Yllättävästi vihertynyt demaripuheenjohtaja vaati raitiovaunuja niin Tampereelle kuin Turkuunkin. Tavallaan kivaa, että vihreiden Turussa pitkään esillä pitämä hanke sai lisätukea. Todennäköisimmin Urpilaisen vision taustalla oli kuitenkin vain kiihkeä tarve kalastella vihreästi ajattelevien turkulaisten ja tamperelaisten ääniä täsmäiskulla.

Tämän päivän Turun Sanomat ehtikin sitten jo pääkirjoituksessaan lytätä Urpilaisen ehdotuksen mahdottomaksi ideaksi. Sanaa "typerä" ei nyt suoraan sanottu, vaikka se leijuikin ilmassa.

Samassa yhteydessä Urpilainen toivoi maahan joukkoliikenneohjelmaa. Liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan joukkoliikenteen kehittämisohjelmaa alettiin valmistella jo kesäkuussa, joten ihan putkeen ei mennyt tämäkään Urpilaisen idea.

Demarien mainostoimiston olisi nyt äkkiä keksittävä Jutalle jotain uskottavampaa sanottavaa. Sormi pystyssä heristelevän opettajattaren varovaisia heittoja kuuntelevat vain eturivin kiltit oppilaat, muu luokka naureskelee ja puhuu kiinnostavammista asioista.

Mutta vielä niistä raitiovaunuista. Viime vuonna Espanjan Bilbaossa sattui silmiin upea uusi raitiovaunu (kuvassa). Yksi raide kiersi ympäri kaupungin keskustaa ja asukkaat olivat todella tyytyväisiä. Koko kaupungin imago oli saman tien muutettu rapistuvasta teollisuuskaupungista kulttuurin ja luontoystävällisyyden vetovoimaiseksi mekaksi. Siinäpä haastetta Turullekin.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Voi JukuJuku!


Tämän viikon lehdet ovat kertoneet kahdesta ällistyttävästä turkulaisesta suunnitelmasta. Huvipuistoa ideoidaan nyt niin Impivaaran kuin Skanssinkin alueelle.

Kyseessä ei ole aivan ensimmäinen kerta kun turkulaisten elämään halutaan tuoda hupia. Aatami oli hädin tuskin ehtinyt puraista omenaa, kun Turkuun jo yritettiin saada huvipuisto.

1800-luvun lopulla huvipuistoa puuhattiin Kupittaalle, mutta valtava riitahan siitä vain tuli. Sittemmin huvipuistoa on Kupittaan lisäksi sovitettu ainakin Ruissaloon, Urheilupuistoon, Hirvensaloon ja rautatieaseman kylkeen. Laihoja ovat tulokset.

Pisimmällä oltiin varmaankin Lasten Maailma -suunnitelman kanssa 80-luvulla. Hirvensaloon piti saada miljoona kävijää vuodessa nielevä puuhalandia, mutta saaren asukkaat pistivät kampoihin. Sopii kuvitella Hirvensalon sillalle miljoona ylimääräistä ylittäjää vuodessa. Puisto sai nimen FinFun, mutta lama vei senkin hankkeen.
Pian joku keksi tehdä Ruissaloon Muumimaailman. Ei onneksi rakennettu sitäkään. Myös Zoolandian väki kyllästyi 80-luvulla Turkuun ja eläintarha tehtiin mieluummin Lietoon.

Entä muistaako joku vielä Turun linnan viereen rakennettavan akvaarion ja kauppakeskuksen? Onkohan koko hanke jo unohdettu, kun paikalla kasvaa vielä vain sama pusikko kuin ennenkin. Eikä ole kuulunut iloisen huvittelun ääniä VR:n entisestä konepajastakaan, jonne piti hiljattain tehdä sisähuvipuisto.

Impivaaran urheilukeskuksen yhteyteen on nyt suunnitteilla vesipuisto. Taustalta löytyy Kalajoen hiekkasärkkien JukuJukuMaasta tunnettu JukuPark Oy, joka odottaa paikalle 100 000 lutraajaa vuodessa. Tuleekohan sen nimeksi joku kansan kielikorvaa rääkkäävä ImpiImpiPark tai ImpiVaaraSpa?

Skanssiin sen sijaan on ideoitu havumetsän keskellä sijaitsevaa ekologista vaihtoehtoa huvipuistolle. Ilmeisesti paikalle ei pääse autolla, eihän se muuten olisi ekologinen. Sijainti uuden jättimegakauppakeskuksen vieressä ei tosin lupaile kovin kestävää ekologisuutta. Suunnitelmat on lupailtu pian julkisuuteen, odotamme innolla.

Itse en osaa pitää huvipuiston puuttumista kovin suurena murheena. Suomen maanteiden varret ovat jo sen verran täynnä kaiken maailman HöpöHöpöLandioita turhista kauppakeskuksista puhumattakaan. En kaipaa kotinurkille yhtään uutta matkailurysää, joka tuo mukanaan aina vain lisää liikenneruuhkia.

Voi ei - kohta joku varmaan keksii taas ehdottaa huvipuistoa Kakolaan. Miten olisi KakoKakoLand?

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Ylistä Herraa - ja maksa!


Jos olet turkulainen, olet ehkä havainnut Turun Kaapelitelevision valikoimasta löytyvän Inspiration-kanavan. Se tuli helluntaiseurakuntien ylläpitämän Taivas TV7-kanavan tilalle toukokuussa.

Kaapelitelevision lehdistötiedotteen mukaan:

"Inspiration-kanava lähettää perhe- ja eettisiä elämänarvoja korostavaa ohjelmaa. Lapsille esitetään opetusohjelmaa seikkailun ja jännityksen kautta. Nuorisolle kanava tarjoaa skeittausta, motocrossia ja muita extreme–lajeja sekä ajankohtaista musiikkia. Kanavalla esitetään myös puutarhanhoitoa, kodinkunnostusta, parisuhde- ja talousohjelmaa sekä elokuvia ja musiikkiohjelmaa."

Ai jaa.

Itse en ole kyllä koskaan nähnyt kanavalla mitään muuta ohjelmaa kuin amerikkalaisia evankelistoja kerjäämässä katsojilta rahaa yleensä kiristämällä ja uhkaamalla helvetin tulella. Seikkailua ja jännitystä sekin, mutta tuskin lapsille sopivassa muodossa.

Kanava aloitti Amerikassa toimintansa 1970-luvun lopulla nimellä Praise the Lord. Sen perustivat sittemmin seksi- ja petosskandaaleissa ryvettyneet Jim ja Tammy Bakker, joiden nimet saavat yhä aikaan kylmiä väreitä.

Bakkerit edustavat Assemblies of God -nimistä fundamentalistikristittyjen ryhmää, kuten kyseinen kanava edelleenkin. Kanavan isäntäparina on nykyään vähintään yhtä hyytävä pariskunta David ja Barbara Cerullo. Heidän ohjelmansa juoni on aina sama: mies saarnaa ja vaatii katsojia lähettämään rahaa, vierressä istuva nainen nyökyttelee ja katsoo miestään ihaillen. Kanavan muut saarnaajat ovat yleensä vielä huomattavasti tulikivenkatkuisempia.

Inspiration-kanavan oman kotisivun mukaan kanavan missiona on pelastaa Amerikka:

Economic recession. Islamic terrorism. Skyrocketing oil prices. The censorship of God in public places.
Are we on the Eve of Destruction? Or is there Hope for America?

Toivoa on, jos kansa lähettää evankelistoille rahaa. Avustuspuhelinnumero on aina näkyvästi esillä. Kanavan kotisivuilla onkin kymmenittäin todistuksia ihmisiltä, jotka jo ovat tehneet lahjoituksen eli kylväneet siemenen – yleensä kuukausittaisen 58 dollaria – ja siten menestyneet elämässään. Tässä nyt vain pari esimerkkiä:

Since I’ve begun Sowing $58 a month into the Good Ground of Inspiration Ministries, God has really blessed my finances.

After Sowing a Seed recently to Inspiration Ministries, this Partner called our Prayer Center to share that he had received an unexpected check in the mail for $25,000!

Onneksi lähetyksissä ei sentään ole tekstitystä, joten kovin moni suomalainen tuskin erehtyy lähettämään eurojaan Amerikkaan.

Ja se varsinainen kysymyshän kuuluu:

Miksi ihmeessä Turun Kaapelitelevisio Oy lähettää tätä hyvin pelottavaa ääriliikkeen rahankeräysohjelmaa 24 tuntia vuorokaudessa ja vielä mainostaa sitä koko perheen kanavana???

tiistai 9. syyskuuta 2008

Sukupolvesta toiseen

Selailin tuoretta kirjaa ”Kenen sukupolveen kuulut?”, joka kertoo 60-lukulaisten sukupolvesta. Aidat siinä vain ryskyivät ja rintsikat roihusivat, kun radikaali sukupolvi loi parempaa maailmaa.

Meillä nelikymppisillä ei kyllä ole vastaavia kokemuksia. Lymyilikö 80-luvulla jossain joku sukupolvi, johon piti kuulua? Minulta meni ihan ohi.

Itse istuin 80-luvun ajan huoneessani ja kuuntelin Jacksoneiden uutta LP-levyä. Loppuillaksi tulin olohuoneeseen murjottamaan ja katsomaan Dynastiaa tai Taisteluparia.

Vai pitikö sukupolven kokemus syntyä siitä, että melkein kaikki saivat lahjaksi Rubikin kuution? Kuulemma kovemmat tyypit kännäilivät viikonloppuisin Lallintalolla, imivät toistensa kauloihin fritsuja ja kuuntelivat Iron Maidenia. Muodostuikohan heille tunne kuulumisesta yhteiseen sukupolveen?

70-luvun aatteellisuus oli 80-luvulla jo heitetty romukoppaan, politiikka ei kiinnostanut juuri ketään ja rauhanmarsseilla kävi harva. Vuosikymmenen sykähdyttävin yhteinen kokemus oli Dianan ja Charlesin hääjuhla. Sitäkö me muistelemme vanhainkodissa?

Eräs minua viisaampi sanoi, että ihmisen täyttäessä 50 vuotta jotain naksahtaa päässä. Kymmenen vuoden kuluttua minun ikäiseni siis kaivavat koipussissa jalostuneet muistonsa ja kehittävät suuren kertomuksen sukupolvestaan aivan kuten kaikki edellisetkin sukupolvet. Hei, mehän selvitimme tiemme läpi joukko-opin, raittiuskilpakirjoitusten ja syntikkapopin. Pelkäsimme yhdessä AIDSia, happosateita ja Tsernobylin laskeumaa. Valmistuimme työelämään keskellä pahinta lama-aikaa ja olemme sen jäljiltä yhä pätkätöissä. Eläkkeelle emme pääse koskaan, kun jälkeemme tulevia maksumiehiä on liian vähän.

Täältä tullaan, suuri sukupolvikertomus!

maanantai 8. syyskuuta 2008

Kaikki palvovat Sarahia

Tällä hetkellä koko maailma tuntuu puhuvan vain Sarahista. No, puhutaan siis Sarahista.

Amerikan presidentinvaalien piti olla harvinaisen selvä juttu. Demokraatit juhlivat jättivoittoa Bushin sekoilujen jälkeen. Uudeksi presidentiksi julistetaan Barack Obama. Sehän oli niin jännittävääkin, kun Obama on musta. Mutta oikeasti Obama onkin vain kuivakka ja asiallinen senaattori ja uutuudenviehätys on nyt ohi. BOOOORING!

Sarah Palin on jotain muuta. Sarah on ilmiö. Hän on amerikkalainen äitihahmo, jossa äitiyteen yhdistyy uskonto, isänmaa ja omenapiirakka. Sarahilla on viisi suloista lasta ja Sarah sanoo mitä Sarah ajattelee. Sarah kuuluu kansalliseen kiväärijärjestöön.

Sarahin ympäristönäkemykset punastuttavat Bushiakin. Ilmastonmuutos on puppua, maailma kaipaa lisää öljyä ja Alaskan luonnonsuojelualueet lisää öljyputkia. Luomisoppi otetaan kouluihin pakolliseksi oppiaineeksi seksivalistuksen sijaan. Sarahin rukoillessa homot muuttuvat heteroiksi, köyhät rikkaiksi ja varmaan mustat valkoisiksi, jos vain oikein pinnistävät.

Miten ihmeessä Amerikka voisi olla palvomatta Sarahia, joka tuo keskivertokansalaisen todelliset ajatukset julki?

Sarahista on parissa viikossa tullut Amerikan Diana, jonka jokaista liikettä ihaillaan. Sarahin rumat ruutuikkunasilmälasit ovat yhtäkkiä Amerikan optikkoliikkeiden kuuminta hottia. Sarahin taustoissa riittää pengottavaa vielä niin paljon, että ilmaista medianäkyvyyttä riittää joka päivälle vaaleihin asti. Jos peli alkaa mennä liian rumaksi, sorrettu vammaisen vauvan äiti saa kyllä sympatiapisteet puolelleen.

Sarahin selässä McCain ratsastaa selvään voittoon. Mitä muuta muka voisi odottaa maalta, joka valitsi Bushin johtajakseen peräti kahdesti. Eurooppa saa taas kärvistellä seuraavat neljä – ei kun kahdeksan – vuotta. Duracell-Sarah jatkaa, kun McCain jo väsähtää.

Kulttuuripääkaupunki tulee - vai menikö se jo?

Näin yöllä unta raitiovaunuista. Siis mustavalkoisen filmin, jossa seikkailtiin Turun raitiovaunuissa joskus 1950-luvulla.

Tämän täytyy liittyä siihen, että Turun kulttuuripääkaupunkivuosi lähestyy. Säätiö on luvannut ilmoittaa lokakuun alkuun mennessä sen, ketkä saavat projekteilleen rahaa. Koska itsellänikin on muutama kuponki vetämässä, ei ole ihme että alitajunta lähettää katsottavakseni vanhoja raitiovaunufilmejä. Onhan uuden pikaraitiotien saamisesta Turkuun puhuttu - ei kylläkään ihan niin pikaisella aikataululla, että se vuodeksi 2011 tänne ehtisi.

Mutta ei taida ehtiä paljon muutakaan. Oopperalaulaja Matti Salminen ennätti viime viikolla lehdessä kertomaan, että juna meni jo. Suuren luokan tähtiä ei Turkuun voi enää buukata vuodeksi 2011, kun kaikkien kalenterit ovat täynnä. Eipä silti ole uutta oopperataloakaan. Eikä Pennisillastakaan enää puhuta. Ainoa näkyvä uudistus voi lopulta olla Kauppatorin paikalla oleva kaivanto, jos oikein huonosti käy.

Mutta ei hätää. Kulttuuripääkaupunki tulee ja menee. Muistaako joku jotain Helsingin kulttuuripääkaupunkivuodesta? Tuo idän ahne possuhan kiirehti hamuamaan itselleen väkisin Suomen ensimmäisen kulttuuripääkaupunkiuden vuodeksi 2000. Pahaksi onneksi kaupunkeja oli ympäri Euroopan yhteensä yhdeksän, joten ulkomailla kukaan ei edes huomannut Helsinkiä.

Itselläni on hämärä muistikuva televisiolähetyksestä, jossa jonkinlainen historiallinen kulkue käveli pitkin sateista Espaa ja Karita Mattila työnsi kuulaa stadionilla. Vai oliko se sittenkin MM-kisojen avaus? En muista.

Turkukin selviää taatusti kulttuurivuodestaan ja ulkomailla sitä muistellaan yhtä suurella innolla kuin kaikkien jo unohtamaa Helsingin vuottakin. Henkilökohtainen jännitysmomentti kuitenkin säilyy vielä muutaman viikon. Jos rahaa tulee, vietän seuraavat pari vuotta kulttuuripääkaupunkivuotta rakentaen. Tai sitten teen jotain ihan muuta.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Turun omakotikirja

Tiistaina 9.9.2008 julkaistaan uusi kirjani Turun omakotikirja, jonka kirjoitin yhdessä Jouni Kallioniemen kanssa.

Kirja kertoo turkulaisen omakotiasumisen historiasta. Alkuun lähdetään 1800-luvulta, jolloin Turun ympäristöön syntyi uusia esikaupunkeja. Tarina etenee halki sota-aikojen, rintamamiestalojen ja lähiörakentamisen vuosikymmenten. Lopuksi pohditaan omakotiasumisen nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

Kirjaa voi ostaa Turun Pientalojen Keskusjärjestö ry:n toimistosta osoitteessa Rauhankatu 16 B sekä Turkuseuran Föripuodista Sairashuoneenkatu 1.

lauantai 6. syyskuuta 2008

Autoja ja Rusinoita

Aamun lehtiä lukiessa ei voi olla törmäämättä automainoksiin. Niitä on sivukaupalla. Aukeama toisensa jälkeen. Ja kaikki autot ovat nykyään ympäristöystävällisiä, kuluttavat vähän ja niillä on kiva ajella halki vehreiden peltojen tai alppimaisemien.

Ilmeisesti kauppiaat ovat pelästyneet viikolla julkaistua tietoa, että autokauppa oli tänä kesänä vähentynyt roimasti. Nyt syksyn tullessa kannattaa siis mainostaa uudella innolla. Kesä meni ja syyskuun alkaessa ihmiset kaipaavat jotain uutta kivaa ostettavaa. Autolla kelpaakin taas päästellä, kun bensan hinta on laskusuunnassa.

Automainoksista tulevat väkisinkin mieleen vanhat tupakkamainokset. Niissä onnelliset ihmiset hyppivät tupakka suussa rantahietikolla ja vakuuttivat miten kevyitä ja terveellisiä ne ovat. Katsommekohan me muutaman kymmenen vuoden päästä vanhoja automainoksia yhtä kauhuissamme?


Kaikilla tuntuu nykyään olevan erikoinen nimi. Tämmöinen perus-Lahtinen jää auttamatta unohduksiin. Kun on esitellyt itsensä, ei kukaan enää muista mikä tuon Virtasen-Niemisen-Korhosen nimi nyt mahtoikaan olla. Lehdessä huomio kiinnittyy erikoisiin nimiin, tämän päivän Hesarin kuukausiliitteessä muun muassa Shemeikkaan ja Ampujaan. Ne jäävät kerralla mieleen.

Eli hiukan harmittaa, että esi-isäni päättivät ottaa nimen Lahtinen. Aivan lähipiiristä olisi voinut napata sellaisia paikannimiä kuin Ala-Mikola, Mataramäki tai Virransuu, joita ei Suomessa ole käytössä kellään. Mutta ei, Lahtinen valittiin.

Turun Sanomat puolestaan kertoo, että lapsille ei nykyään anneta nimiksi mitään Sareja, Harreja tai Mikkoja. Nyt pitää olla luontonimi, siis sellainen kuin Merikeiju, Mustikka, Rosmariini tai Viljatuuli.

Voin vain kuvitella miten hienoa olisi esitellä itsensä, kun nimenä olisi Mango Rusina Shemeikka.

perjantai 5. syyskuuta 2008

Rakennussuojelua

Luet juuri blogini ensimmäistä sivua. Tarkoituksena on erityisesti kommentoida aamun lehdissä vastaan tulleita asioita, mutta yhtä hyvin aivan mitä mieleen juolahtaa. Tervetuloa valppaan dosentin blogin vieraaksi!

Ensimmäinen aihe löytyy Turusta: kaupungin rumimmaksi rakennukseksi usein valittu Kelan talo Eerikin- ja Eskelinkadun kulmassa on sitten suojeltu. Hienoa! Limanvihreä kuutio jos mikä on omaa aikaansa eli 1970-lukua hyvin kuvaava rakennus.

Tänä vuonna olen tosin matkaillut Saksassa ja Puolassa. Niissä yritetään suurilla kustannuksilla rakentaa uudestaan muinoin tuhoutuneita arvorakennuksia. Suomessa ja varsinkin Turussa sen sijaan purettiin hienot rakennukset ensin pois ja suojellaan nyt niiden tilalle nousseet rumilukset, jotka järkyttävät kenen tahansa ohikulkijan sielunelämää. No, suojelupäätöksellä voidaan ainakin estää kaikki keskustelut siitä, että Kela purettaisiin ja sen tilalle joskus rakennettaisiin uudelleen paikalta purettu upea Rouvasväenyhdistyksen talo.

Kelan talon suunnitelleen arkkitehti Ehojoen muuhun tuotantoon kuuluu muun Turun Yliopistonmäen ikimuistoisen ahdistava Juslenia, jonka pikainen purkaminen on ollut jo useiden opiskelijapolvien haaveena. Kuten arvata saattaa, se on mukana Turun maakuntamuseon laatimassa suojelutavoitelistauksessa.


Helsingin kaupunginhallituksen Osku Pajamäki on huolestunut koululaisten asettamisesta pituusjärjestykseen. Hän oli suorastaan järkyttynyt huomattuaan, että tällaista sadismia edelleen harjoitetaan Suomen koululaitoksessa.

Pitkänä koululaisena olin alaluokilla ylpeä, kun pääsin jonon pisimpään päähän. Myöhemmin taas yritin hiukan huonontaa ryhtiä terveystarkastuksissa, jotta en olisi ollut luokan pisin. Paikka jonon päässä ei ollut lainkaan houkutteleva ajatus varsinkaan jumppatunnilla.

Mutta entäs sitten Pajamäen tilalle ehdottama aakkosjärjestys?! Silkkaa terroria: Aaltonen pääsee aina jonon eteen, Virtanen taas jää aina hännille. Loppupään oppilaat alkavat vihata nimeään, joka pakottaa aina hännänhuipuiksi. Mureneeko pikku-Virtasten itsetunto? Eikä se Aaltonenkaan välttämättä nauti aina ensimmäisenä olemisesta.

Kirjailijana tiedän, että aakkosten alkupäässä kannattaisi olla. Ensimmäiset huomataan, listojen loppupäätä ei niinkään. Saman ovat huomanneet monet firmatkin, jotka yrittävät epätoivoisesti päästä aakkosten alkuun: on ABC-huoltamoa, AAA-siivousta ja AR-kukkaa.

Eli onko oppilaiden asettaminen aakkosjärjestykseen nyt sitten jotenkin parempi idea kuin pituusjärjestys? Mikä tahansa järjestykseen laittaminen voi olla joillekin traumatisoivaa.