maanantai 29. kesäkuuta 2009

Ikean vanki

Ajelimme eilen Turun Ikean ohi, jolloin yhtäkkiä syntyi välähdys käydä syömässä lounaaksi lihapullat.


No, tarjolla olikin tutut pullat ja haaleat keitetyt perunat: tällä kertaa tosin noutopöydästä, jota hienosti sunnuntaibrunssiksi kutsuttiin.


Ongelmaksi muodostuikin Ikeasta poistuminen. Koska olin liikkeellä invalidin kanssa, halusimme vain poistua suorinta tietä ravintolasta ulos.


Se ei ollut mahdollista.


Vartin etsimisen jälkeen totesin, ettei Ikeasta pääse pois muuten kuin kiertämällä koko hehtaarihallin läpi. Varmistin vielä asian ravintolan kassalta, joka myönsi näin tosiaan olevan: ravintolasta ei pääse suoraan ulos. Hän kehotti kysymään alakerran lasten leikkiosaston hoitajalta, josko tämä päästäisi meidät ulos läpi lukittujen ovien lyhyempää reittiä.


Leikkiosastolla ei näkynyt ketään, joten päätimme sitten kuitenkin tassutella hiljalleen tuon satojen metrien matkan läpi hallin. Mieleen jäi kuitenkin epämääräinen olo: entäs jos ravintolassa vaikka syttyy tulipalo, eikä nopeaa reittiä ulos ole olemassa. Enpä taida enää uskaltaa lähteä Ikeaan.