Sähköä oppilaille

Kirjassani ”Turku 1911” naureskelen sadan vuoden takaiselle uutiselle, jossa kerrotaan ruotsalaisprofessorin kokeilleen sähkön käyttöä lasten kasvatukseen. Tulokset olivat lupaavia.

Näin kertoi sanomalehti Uusi Aura 5. maaliskuuta 1911:

Sähköllä kasvattamiskokeita. Tukholmassa on prof. Svante Arrhenius tehnyt kokeita 50 kouluoppilaan kanssa edistääkseen näiden kasvua sähkösäteillä. Nämä lapset jaettiin kahteen ryhmään terveyttä, suuruutta, painoa ym. silmälläpitäen, ja kutakin opetettiin kouluhuoneessa, jolla oli sama asema ja suuruus.

Toisessa huoneessa joutuivat he sähkövirran vaikutuksen alaisiksi. "Sähkötetyt" lapset kasvoivat nopeammin, ruumiin paino lisääntyi enemmän, heillä oli suurempi nälkä, he olivat kestävämpiä toimissaan, lyhyesti koe onnistui tykkänään sähkötettyjen lasten hyväksi.

No, tänään aamukahvia juodessa oli taas mennä kahvi väärään kurkkuun, sillä lehti kertoi sähköiskujen tehostavan matematiikan oppimista.

Electrical Brain Stimulation May Boost Math Skills, vahvisti Current Biology -lehti. Oppilaat kaipaavat siis sähköiskuja, aivan kuten sata vuotta sitten arveltiinkin.

Eli olipa aikaansa edellä tuo Arrhenius. Sama heppu muuten, joka keksi vuonna 1896, että kasvihuonekaasut lämmittävät maapallon ilmastoa...

Modernin synty

Kevät ja kesä kuluivat minulta moderneissa merkeissä.

Tehtäväni oli kirjoittaa kirja Alvar Aallosta, huonekalutehtailija Otto Korhosesta sekä heidän suunnittelemistaan funkishuonekaluista.

Kaarinassa sijaitseva Huonekalutehdas Korhonen Oy kun täyttää tässä kuussa 100 vuotta, minkä kunniaksi on syytä muistella tehtaalla 1920- ja 30-luvuilla alkunsa saaneita klassikkohuonekaluja.

Alvar Aaltohan asui Turussa vuosina 1927–1933. Kovin moni turkulainen ei taida olla tietoinen siitä, miten merkittävä rooli juuri Turulla oli suomalaisen funktionalismin synnyssä. Kaupunki oli modernien eurooppalaisten suuntausten radikaali mekka. Niinpä modernista Turusta tuli yksi kirjan päähenkilöistä Aallon ja Korhosen rinnalle.

Alvar Aallon uusi arkkitehtuuri sai alkunsa juuri täällä; samoin ensimmäiset, sittemmin maailmankuuluiksi klassikoiksi muodostuneet huonekalut Paimio-tuolista Aalto-jakkaraan kehitettiin Korhosen tehtaalla Nummenmäellä.

Olinkin lievästi sanottuna innostunut, kun sain tehtäväkseni kirjoittaa kirjan juuri noista sotien välisistä moderneista vuosikymmenistä Turussa. 1920- ja 30-luvut ovat ilman muuta suosikkejani vuosikymmenten joukossa.

Erityinen suosikkini ovat kesäkuussa 1929 järjestetyt Turun Messut, jotka loihtivat viikon ajaksi Samppalinnanmäelle ja myös koko kaupunkiin modernin ilmeen. Olen aina ihmetellyt, miksi messuista on julkaistu niin vähän kuvia, vaikka esimerkiksi messualuetta ja katuja koristaneet noin 12-metriset mainospylväät olivat tyrmäävän upea näky. Tässä kirjassa kuvia nyt on runsaasti.

Modernin synty – Aalto, Korhonen ja moderni Turku -kirja julkistetaan 30. marraskuuta 2010 Galleria Maaret Finnbergissä kaupunginkirjaston korttelissa. Samassa galleriassa on esillä ’Alvar Aalto ja puun ulottuvuudet’ -näyttely, joka on osa Turun pääkaupunkivuoden 2011 ohjelmaa.

Kirjan kotisivu löytyy osoitteesta Modernin synty

Kirjan voi hankkia kirjakaupasta tai tilata Alvar Aalto -museosta.

Turku 1911 - elämää sata vuotta sitten

Uusin kirjani kertoo Turusta vuonna 1911. Siis sata vuotta ennen kohta alkavaa kulttuuripääkaupunkivuotta.

Vuodesta 2003 lähtien olen toimittanut Turkuseuran julkaisemaan Suomen Turku -lehteen palstaa nimeltä ’Elämää Turussa sata vuotta sitten’, johon olen valinnut kuvia 1900-luvun alun Turusta. Palstaa tehdessä heräsi ajatus tehdä samasta aiheesta hieman suurempikin julkaisu. Kun Turku sitten valittiin vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiksi, oli aikataulukin selvä: kirja tulisi keskittymään juuri vuoteen 1911.

Syksyn 2009 vietin tiiviisti yliopiston sanomalehtiarkistossa lukemassa vuoden 1911 lehtiä. Kiinnostavampaa työrupeamaa on vaikea kuvitella, niin mukaansa tempaavia tuon ajan lehdet ovat.

Parhaiden palojen poimiminen kirjaan oli suorastaan tuskallista, niin paljon kiinnostavia tapahtumia olisi ollut kerrottavana. Tulin keränneeksi aineistoa ainakin kolme kertaa enemmän kuin kirjaan lopulta mahtui.

Puhumattakaan kirjan kuvituksen etsimisestä: itseäni kiinnostavat erityisesti vanhat lehtimainokset, joita olisi ollut tarjolla loputtomasti. Kirjaan löytyi myös suuri määrä sadan vuoden takaisia valokuvia, joita ei ole ennen julkaistu. Toivottavasti kirjan lukijoilla on yhtä antoisaa kuvia katsellessa kuin minulla oli niitä etsiessä.

Kirjan ”Turku 1911 – elämää sata vuotta sitten” julkaisupäivä on 13. syyskuuta 2010.

Suomen Turku -lehden palsta muutti tämän vuoden alussa nimeään ja sisältöään: vastedes lehdessä katsellaan kuvia 1920- ja 1930-lukujen Turusta.

Turun puretut talot

Uusi kirjani Turun puretut talot julkaistaan tänään.

Luennoin kirjan aiheista nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa Aurakadulla keskiviikkona 25.11. klo 18.30.

Lisäksi esittelen teosta Turun Akateemisessa kirjakaupassa torstaina 26.11. klo 16.30 lähtien.

Tervetuloa!

Purettuja taloja kankaalla

Kovin usein ei tule käytyä gallerioissa näyttelyn avajaisissa, mutta tänään tuli mentyä.

Onneksi, sillä tästä taiteesta tykkäsin kovasti.

Esillä on Aino-Maija Halme-Vaajan kirjottuja tekstiilejä. Pidän niistä erityisesti aihevalinnan vuoksi: useimmat esittävät Turun purettuja taloja.

Viereisessä kuvassa on Junneliuksen talo, joka sijaitsi osoitteessa Linnankatu 8. Taatusti yksi Turun upeimmista rakennuksista.

Menkää siis ihmeessä katsomaan hienoja töitä Galleria Rayaan, osoite on Kaskenkatu 2, Turku. Näyttely on esillä 29.11.2009 asti.

Rötisköt pois!

Viime aikoina on lehdissä taas näkynyt kirjoituksia, joiden mukaan Turussa suojellaan aivan liikaa ”vanhoja rötisköjä”. Ainakin Turun Sanomiin kirjoittavan Aimo Massisen mielestä niitä on selvästikin kaupungissa liikaa (TS 26.9.2009).

Tässähän ei tietenkään ole mitään uutta. Rötisköjen purkamista on vaadittu satojen vuosien ajan.

Törmäsin juuri vuonna 1911 Uusi Aura -lehdessä julkaistuun kirjoitukseen, jossa tartuttiin suuria tunteita herättäneeseen aiheeseen eli Luostarinmäen kohtaloon. Osa halusi purkaa alueen rötisköt, osa taas säästää.

Kirjoitus antaa jännittävästi perspektiiviä nykyiseen rötiskökirjoitteluun. Lehden kolumnisti kirjoitti aiheesta näin:


"Oppineet, asianymmärtävät ja vaikutusvaltaiset miehet Turun kaupungissa ovat kuluneina viikkoina ankarasti askarrelleet aivojansa ja kyniänsä kysymyksellä, eikö ns. Luostarikortteli olisi semmoisenaan säilytettävä jälkimaailmalle. Mikäli olen kirjoituksista huomannut, tuntuu vahva mielipide enimmäkseen muinaismuistojen ystäväin ja taiteilijoiden keskuudessa olevan säilyttämisen puolella. He vaativat että kaupungin olisi lunastettava talot alueineen ja pidettävä ne kunnossa nykyisessä muodossaan.

Käytännön miesten joukossa sitä vastoin olen huomannut jonkun lausuneen jyrkän tuomion koko hankkeesta. Kaupungin ei sovi uhrata kysymyksessä olevaan tarkotukseen niin suuria summia kuin ehdotuksen toteuttaminen vaatisi.

Silmää räpäyttämättä täytyy minun asettua käytännön miesten kannalle. Siihen on montakin syytä.

Ensiksikin on ns. Luostarimäen asutusryhmällä pienenpuoleinen muinaismuistoarvo. Siihen ei liity mitään erikoisesti tunnettua ja historiallista muistoa, paitsi että se on palanen sitä Turkua, mikä ei hävinnyt tulipalossa. Talot ovat monessa suhteessa muuttuneet, korjatut ja paikatut. Tiedä hänen, mitä niissä on alkuperäisestä talosta muuta jäljellä kuin seinähirret.

Tällaisen muiston säilyttäminen kaupungin kauniimman vuoren kupeella tulee kaupungille siksi kalliiksi, että hinta ei ole missään järjellisessä suhteessa ryhmän muinaismuistoarvoon nähden. Lisäksi ajan hammas murentaa säälimättömästi rakennukset ja tulee uusi polvi, joka ei enää pane arvoa ”vanhalle Turulle” niin paljon, että se viitsisi säilyttää noita hökkeleitä niin julkisella paikalla kuin Vartiovuori on.

Sama tarkotus saavutetaan helpommalla, jos Luostarikorttelin nykyinen muoto maalauksin ja valokuvin ikuistetaan ja joku kuvaavin asumus siirretään ulkoilmamuseoon vanhan linnan luo.

Jos voisimme nähdä esim. sata vuotta eteenpäin, ei nykyisestä Luostarikortelista varmaan löydettäisi pienintäkään jäännöstä siellä nyt olevista hökkeleistä.

Muinaismuistojen säilyttämisellekin panee aina eteenpäin kiitävä kehitys rajan, jonka toisella puolella on – käytännöllinen mahdottomuus."

Löytynyt: kaatopaikka

Historiantutkija saa harvoin aikaan tuloksia, joista on aivan konkreettisia seuraamuksia.

Niinpä yllätyin iloisesti, kun huomasin pari päivää sitten aamun lehdessä, että jotain oli sentään tullut tehdyksi.

Vuonna 2002 pyysin nimittäin lehtijutussa turkulaisia soittamaan minulle ja kertomaan missä sijaitsi kaupungin pääkaatopaikka 1930-luvulla. Etsiskelin sitä väitöskirjaani varten.

Vanhan pääkaatopaikan sijainti löytyi helposti, mutta samalla soittelijat kertoivat muistakin unohdetuista kaatopaikoista. Yksi niistä oli nykyinen Vasaramäenpuisto Kupittaan eteläpuolella. Sinne vietiin kaikenlaista moskaa aina 60-luvun puoliväliin saakka. Paikalla oli oikein kaupungin työmiehiä ohjailemassa toimintaa, mutta mitään virallisia papereita tämmöisestä toiminnasta ei ole löytynyt.

Kirjoitin löydöstäni sitten jutun Turun Sanomiin, kerroin siitä ympäristönsuojelutoimistossa ja raportoinpa vielä pariin muuhunkin paikkaan. Ja kas kummaa, nyt 7 vuotta myöhemmin lehdessä kerrotaan, että entinen kaatopaikka-alue tullaan peittämään puolen metrin paksuisella multakerroksella.

Hyvä hyvä. Turun mittakaavassa tämä on erittäin nopeaa toimintaa! Mahtaakohan muillekin löytämilleni vanhoille kaatopaikoille käydä ennen pitkää yhtä onnellisesti…?