maanantai 26. elokuuta 2019

Aurajoen sillat ja förit


Kivisilta, Halisten ukot, föriäijät, Turpiinatie, Pennisilta – Turun siltojen ja förien historiaan liittyy paljon tuttuja nimiä ja mielenkiintoisia tarinoita.

Jokiranta siltoineen on turkulaisten ja matkailijoiden yhteinen olohuone, jossa vietetään aikaa ja ihaillaan maisemia. Mutta miten hyvin turkulaiset tuntevat siltojen ja förien historian?

Kaupungin vanhin silta 1400-luvulta tuhoutui Turun palossa 1827. Tämän jälkeen rakennetut Auransilta ja Tuomiokirkkosilta olivat yli sadan vuoden ajan kaupungin ainoat sillat. Lisäksi joessa liikennöi 1900-luvun alussa kaksi höyrylauttaa.

Viime vuosikymmeninä uusien siltojen suunnittelu on herättänyt turkulaisissa voimakkaita tunteita ja johtanut vuosia kestäneisiin kiistoihin. Tuomaansillan ja Kirjastosillan paikoista kiisteltiin jopa vuosikymmenten ajan.

Kirja esittelee Aurajoen nykyiset ja entiset sillat sekä jokilautat keskiajalta nykypäivään – ainutlaatuisten kuvien kera. Olemassa olevien siltojen lisäksi kirja kertoo myös Turun toteutumattomista siltasuunnitelmista sekä siltojen ja jokilauttojen vaikutuksesta kaupunkirakenteeseen ja kulkureitteihimme.


Teoksen kirjoittaneet tietokirjailijat Rauno Lahtinen ja Petri Aalto ovat julkaisseet lukuisia teoksia Turun historiasta. Kirjan upeasta ulkoasusta ja uusista valokuvista vastaa Merja Otronen.

Rauno Lahtinen - Petri Aalto: Aurajoen sillat ja förit. Turkuseura-Åbosamfundet 2019.