Rauno Lahtinen: blogi

Vähä-Heikkilän vuosisata

2011-11-20T11:46:00.005+02:00

Turun ruutukaava-alueen lounaiselle laidalle muodostui 1900-luvun alussa Vähä-Heikkilän esikaupunki. Aluksi alueen asutus keskittyi Korppolaismäelle, vähitellen myös muille seudun mäille.

1900-luvun alussa Vähä-Heikkilä oli Turun nopeimmin kasvanut esikaupunki, jonka olot herättivät huolta ja pahennusta. Alue liitettiin Turkuun 1939. Köyhän väen puutalorykelmistä muotoutui ihanteellinen omakotien täyttämä asuinalue keskustan tuntumassa.

Marraskuussa 2011 ilmestyy kirja Vähä-Heikkilän vuosisata, joka kertoo alueen vaiheikkaasta historiasta sanoin ja kuvin. Kirjan valokuvat on kerätty Turun arkistoista ja alueen asukkailta, suurinta osaa ei ole ennen julkaistu.

Alueen asukkaiden etuja ajamaan syntyi vuonna 1909 Vähä-Heikkilän Mäkitupalaisyhdistys ry. Aluksi sen tarkoituksena oli suojata mäkitupalaisten oikeuksia, sittemmin pääasiaksi ovat nousseet alueen asuinolojen ja ympäristön parantaminen. Uusi kirja kertoo myös yhdistyksen vaiheista sadan vuoden aikana.

Rauno Lahtinen: Vähä-Heikkilän vuosisata - Vähä-Heikkilän Mäkitupalaisyhdistys ry 100 vuotta

Satavuotias Pantteri

2011-10-06T09:34:00.003+03:00

Asunto-osakeyhtiö Pantern Kaskenmäen rinteessä on epäilemättä yksi Turun hienoimmista asuinrakennuksista. Se vietti viime vuonna satavuotisjuhliaan.

Talon historiasta on nyt ilmestynyt kirja Pantern: Talo luostarin raunioilla. Nimi kertookin, että rakennuksen paikalla oli keskiajalla dominikaaniluostari.

Asunto-osakeyhtiöön kuuluu kaikkien turkulaisten tuntema jugendrakennus Kaskenkadun puolella sekä Hämeenkadun puoleinen uudempi osa, joka valmistui talvisodan alettua vuoden 1939 lopulla.

Panternin vanhemman osan on suunnitellut turkulainen jugendarkkitehti Frithiof Strandell, nuoremman rakennuksen taas arkkitehdit Bertel ja Valter Jung eli arkkitehtitoimisto Jung & Jung. Porraskäytävien upeat koristeet ja lasi-ikkunat ovat saksalaissyntyisen Willy Baerin käsialaa.

Rakennuksen ja varsinkin sen asukkaiden värikkäät tarinat ovat merkittävä pala Turun kulttuurihistoriaa.

Talon ja tontin historian kirjoittamisen aloitti pari vuotta sitten kulttuurihistorioitsija Hannu Laaksonen, joka kuitenkin menehtyi vuosi sitten työn ollessa vielä kesken. Jatkoin teoksen kirjoittamista erityisesti 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon osalta. Lisäksi kirjaan kirjoittivat omat osionsa Helena Soiri-Snellman ja Christian Hoffman sekä talon asukkaat Martha Söderholm ja Finn Berg. Kirjan upeat valokuvat otti Martti Puhakka.

Kirjan teksti on sekä suomeksi että ruotsiksi (Pantern: Ett hus på klostergrund).

Kirja ilmestyy 10. lokakuuta 2011 ja se löytyy kaikista turkulaisista kirjakaupoista.

Turun puretut talot 2

2011-09-21T21:37:00.005+03:00

Turun puretut talot 2 -kirjan kirjoittaminen oli yllättävä tai oikeastaan lähes tyrmistyttävä kokemus.

Toki jo tiesin, että Turusta on purettu paljon. Mutta tuhon täydellisyys ja varsinkin nopeus esimerkiksi Multavierun- ja Aninkaistenkadun tienoilla on häkellyttävää.

Vuonna 1955 otetuissa valokuvissa esittäytyy idyllinen puutalokaupunki. Vuonna 1960 siitä ei ollut jäljellä juuri mitään. Sama toistuu kaikkialla kirjan käsittämällä alueella: Kauppiaskadulla, Läntisellä Pitkäkadulla, Humalistonkadulla, Kristiinankadulla.

Viiden–kuuden vuoden aikana lähes koko keskustan rakennukset purettiin. Suuri osa oli puuta, mutta joukkoon mahtui paljon kivitalojakin. Mitään sääliä ei tunnettu eikä suojeluvaatimuksia juuri kuultu.

Jos 1950-luvun lopulta jotain purettavaa jäi, nekin menivät pääosin 1960-luvun alussa.

Kirjan vanhoja valokuvia on suorastaan vaikea tunnistaa Turuksi, sillä useimmissa ei ole jäljellä juuri mitään nykyturkulaiselle tuttuja kohteita. Kuvan taustalla näkyvä tuomiokirkon torni voi olla ainoa viite siitä, että kuva on tosiaan Eerikin- tai Aninkaistenkadulta. Onneksi sentään edes kuvat ovat jäljellä.

Kirja julkistetaan 22. syyskuuta 2011. Esittelen kirjan aineistoa ainakin seuraavissa tilaisuuksissa:
Turun kaupunginkirjaston Studio 6.10. klo 14
Turkuseuran Föritupa 12.10. klo 19
Nuorten taide- ja toimintatalo Vimma 13.10. klo 18.30

Taiteilijoiden talo

2011-05-20T11:17:00.002+03:00

Kirjoittamani kirja satavuotiaasta Asunto Oy Albatrossista on nyt valmis ja julkaistu.

Albatross on Turun tunnetuimpia asuinrakennuksia ja Puolalanmäen keskeisiä maamerkkejä. Ylimmän kerroksen ateljeehuoneistoissa työskennelleiden taiteilijoiden ansiosta se on alusta lähtien tunnettu myös Taiteilijoiden talona.

Albatrossin rakennutti merikapteeni Johan Magnus Eklund vuokrataloksi. Rakentaminen alkoi keväällä 1910, ja saman vuoden syksyllä taloon muuttivat ensimmäiset asukkaat. Lopullisesti rakennus valmistui kesällä 1911. Albatross vaihtoi useaan otteeseen omistajaa rauhattomalla 1910-luvulla ennen kuin asukkaat muodostivat asunto-osakeyhtiön vuonna 1920.

Rakennuksen suunnitellut Fritiof Strandell oli Turun merkittävin jugendkauden arkkitehti. Hänen suunnittelemiaan rakennuksia on säilynyt Turun keskustassa useita, Albatross ajoittuu Strandellin melko lyhyeksi jääneen luomiskauden loppupuolelle. Talossa oli useita teknisiä uutuuksia, mm. yksi Turun ensimmäisistä henkilöhisseistä.

Taiteilijoiden talossa on asunut tai työskennellyt suuri joukko merkittäviä turkulaisia eri taiteen alojen edustajia, mm. Wäinö Aaltonen, Santeri Salokivi, Ali Munsterhjelm sekä Greta ja Teodor Schalin.

Kirjassa esitellään lyhyesti talossa asuneita tunnetuimpia taiteilijoita ja tiedemiehiä sekä arkkitehti Frithiof Strandellin vaiheet ennen ja jälkeen Albatrossin valmistumisen. Lisäksi keskitytään Puolalanpuiston alueen ja itse rakennuksen historiaan sekä sen asukkaiden elämään 1900-luvun alusta nykypäivään saakka. Kirjassa on uusien valokuvien lisäksi ainutlaatuista kuvitusta turkulaisista arkistoista sekä yksityisistä kokoelmista.

Kirja Taiteilijoiden talo - Asunto Oy Albatross 100 vuotta on myynnissä turkulaisissa kirjakaupoissa.

The Birth of the Finnish Modern

2011-05-03T10:43:00.011+03:00

The English edition of my latest book is now in the book shops. The Birth of the Finnish Modern tells about the early years of the Finnish modern architecture and interior design.

Modernism reached Finland during the 1920s and 1930s via the city of Turku. The key milestone in the new style of architecture and furniture design was the 1929 Turku Fair.

Architect Alvar Aalto, who lived in Turku, and furniture-factory owner Otto Korhonen worked together to develop a series of items of furniture that became classics of Functionalism and established a reputation at exhibitions around the world. They created for Finland a reputation as one of the leading countries in modern design.

Aalto furniture is still being manufactured at the Kaarina factory of Huonekalutehdas Korhonen which celebrated its centenary in autumn 2010.

You can order the book from The Alvar Aalto Shop.

Taistelu Turusta

2011-03-25T23:36:00.002+02:00

Taistelu Turusta -elokuvan ensi-ilta lähestyy.

Rakennussuojelu onkin talven myötä noussut yhdeksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden näkyvimmäksi teemaksi. Niin ei tosin tainnut olla tarkoitus käydä. Kuvat Sinisen talon purkamisesta levisivät maan mediaan tehokkaammin kuin toistaiseksi juuri mikään muu vuoden tapahtuma.

Uutta vastaavaa imagotappiota pelätään nyt kovasti. Kun Sairashuoneenkatu 8:ssa haettiin purkulupaa arkkitehti E. J. Wennerqvistin 1830-luvulla suunnittelemalle puutalolle, vastustus on ollut ripeää. Apulaiskaupunginjohtaja ehdotti heti tontille rakennuskieltoa.

Kun vanhoja puutaloja aiotaan nykyään Turun keskustasta purkaa, kansanliike nousee nopeasti. Niin on käynyt viimeksi Kaskenkatu 15:n puutalojen kohdalla. Turunmaan sairaalan laajentaminen ja vanhojen rakennusten purkaminen ei onnistu hiljaisuudessa.

Taistelu Turusta kertoo 1950- ja 60-lukujen todellisuudesta. Vanhan purkaminen herätti vain vähän negatiivista huomiota, useimmat halusivat uutta ja modernia.

On käsittämätöntä, miten suuria alueita kaupunkia tuhottiin muutaman vuoden aikana 1950-luvun lopulla. Multavierun alueesta ei säästynyt mitään, Brahen-, Aninkaisten- ja Humalistonkadusta muutamia palasia sieltä täältä. Siihen nähden on tragikoomista, että 2000-luvulla joudutaan taistelemaan muutamien keskustan viimeisten puutalojen säästämisestä.

Olemmeko siis viisastuneet? Aina ei siltä tunnu. Yksittäinen vanha puutalo ei kaikkien mielestä vaikuta arvokkaalta. Se tuntuu olevan kaupunkikuvan yhtenäistämisen tiellä. Tekeekö joku 50 vuoden päästä elokuvan tämän päivän purkajista?

Sähköä oppilaille

2010-12-04T12:19:00.001+02:00

Kirjassani ”Turku 1911” naureskelen sadan vuoden takaiselle uutiselle, jossa kerrotaan ruotsalaisprofessorin kokeilleen sähkön käyttöä lasten kasvatukseen. Tulokset olivat lupaavia.

Näin kertoi sanomalehti Uusi Aura 5. maaliskuuta 1911:

Sähköllä kasvattamiskokeita. Tukholmassa on prof. Svante Arrhenius tehnyt kokeita 50 kouluoppilaan kanssa edistääkseen näiden kasvua sähkösäteillä. Nämä lapset jaettiin kahteen ryhmään terveyttä, suuruutta, painoa ym. silmälläpitäen, ja kutakin opetettiin kouluhuoneessa, jolla oli sama asema ja suuruus.

Toisessa huoneessa joutuivat he sähkövirran vaikutuksen alaisiksi. "Sähkötetyt" lapset kasvoivat nopeammin, ruumiin paino lisääntyi enemmän, heillä oli suurempi nälkä, he olivat kestävämpiä toimissaan, lyhyesti koe onnistui tykkänään sähkötettyjen lasten hyväksi.

No, tänään aamukahvia juodessa oli taas mennä kahvi väärään kurkkuun, sillä lehti kertoi sähköiskujen tehostavan matematiikan oppimista.

Electrical Brain Stimulation May Boost Math Skills, vahvisti Current Biology -lehti. Oppilaat kaipaavat siis sähköiskuja, aivan kuten sata vuotta sitten arveltiinkin.

Eli olipa aikaansa edellä tuo Arrhenius. Sama heppu muuten, joka keksi vuonna 1896, että kasvihuonekaasut lämmittävät maapallon ilmastoa...

Modernin synty

2010-11-18T09:55:00.009+02:00

Kevät ja kesä kuluivat minulta moderneissa merkeissä.

Tehtäväni oli kirjoittaa kirja Alvar Aallosta, huonekalutehtailija Otto Korhosesta sekä heidän suunnittelemistaan funkishuonekaluista.

Kaarinassa sijaitseva Huonekalutehdas Korhonen Oy kun täyttää tässä kuussa 100 vuotta, minkä kunniaksi on syytä muistella tehtaalla 1920- ja 30-luvuilla alkunsa saaneita klassikkohuonekaluja.

Alvar Aaltohan asui Turussa vuosina 1927–1933. Kovin moni turkulainen ei taida olla tietoinen siitä, miten merkittävä rooli juuri Turulla oli suomalaisen funktionalismin synnyssä. Kaupunki oli modernien eurooppalaisten suuntausten radikaali mekka. Niinpä modernista Turusta tuli yksi kirjan päähenkilöistä Aallon ja Korhosen rinnalle.

Alvar Aallon uusi arkkitehtuuri sai alkunsa juuri täällä; samoin ensimmäiset, sittemmin maailmankuuluiksi klassikoiksi muodostuneet huonekalut Paimio-tuolista Aalto-jakkaraan kehitettiin Korhosen tehtaalla Nummenmäellä.

Olinkin lievästi sanottuna innostunut, kun sain tehtäväkseni kirjoittaa kirjan juuri noista sotien välisistä moderneista vuosikymmenistä Turussa. 1920- ja 30-luvut ovat ilman muuta suosikkejani vuosikymmenten joukossa.

Erityinen suosikkini ovat kesäkuussa 1929 järjestetyt Turun Messut, jotka loihtivat viikon ajaksi Samppalinnanmäelle ja myös koko kaupunkiin modernin ilmeen. Olen aina ihmetellyt, miksi messuista on julkaistu niin vähän kuvia, vaikka esimerkiksi messualuetta ja katuja koristaneet noin 12-metriset mainospylväät olivat tyrmäävän upea näky. Tässä kirjassa kuvia nyt on runsaasti.

Modernin synty – Aalto, Korhonen ja moderni Turku -kirja julkistetaan 30. marraskuuta 2010 Galleria Maaret Finnbergissä kaupunginkirjaston korttelissa. Samassa galleriassa on esillä ’Alvar Aalto ja puun ulottuvuudet’ -näyttely, joka on osa Turun pääkaupunkivuoden 2011 ohjelmaa.

Kirjan kotisivu löytyy osoitteesta Modernin synty

Kirjan voi hankkia kirjakaupasta tai tilata Alvar Aalto -museosta.

Turku 1911 - elämää sata vuotta sitten

2010-09-07T11:23:00.001+03:00

Uusin kirjani kertoo Turusta vuonna 1911. Siis sata vuotta ennen kohta alkavaa kulttuuripääkaupunkivuotta.

Vuodesta 2003 lähtien olen toimittanut Turkuseuran julkaisemaan Suomen Turku -lehteen palstaa nimeltä ’Elämää Turussa sata vuotta sitten’, johon olen valinnut kuvia 1900-luvun alun Turusta. Palstaa tehdessä heräsi ajatus tehdä samasta aiheesta hieman suurempikin julkaisu. Kun Turku sitten valittiin vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiksi, oli aikataulukin selvä: kirja tulisi keskittymään juuri vuoteen 1911.

Syksyn 2009 vietin tiiviisti yliopiston sanomalehtiarkistossa lukemassa vuoden 1911 lehtiä. Kiinnostavampaa työrupeamaa on vaikea kuvitella, niin mukaansa tempaavia tuon ajan lehdet ovat.

Parhaiden palojen poimiminen kirjaan oli suorastaan tuskallista, niin paljon kiinnostavia tapahtumia olisi ollut kerrottavana. Tulin keränneeksi aineistoa ainakin kolme kertaa enemmän kuin kirjaan lopulta mahtui.

Puhumattakaan kirjan kuvituksen etsimisestä: itseäni kiinnostavat erityisesti vanhat lehtimainokset, joita olisi ollut tarjolla loputtomasti. Kirjaan löytyi myös suuri määrä sadan vuoden takaisia valokuvia, joita ei ole ennen julkaistu. Toivottavasti kirjan lukijoilla on yhtä antoisaa kuvia katsellessa kuin minulla oli niitä etsiessä.

Kirjan ”Turku 1911 – elämää sata vuotta sitten” julkaisupäivä on 13. syyskuuta 2010.

Suomen Turku -lehden palsta muutti tämän vuoden alussa nimeään ja sisältöään: vastedes lehdessä katsellaan kuvia 1920- ja 1930-lukujen Turusta.

Aku Ankka brändi vankka

2010-06-14T20:29:00.001+03:00

Jassoo. Taas yritetään tuputtaa Suomen pojille miehistä elämäntapalehteä. Muistaako joku vielä Veli-lehden tai Suomen Kuvalehden Miehen? Niinpä - niillä on ollut tapana lopettaa muutaman pieleen menneen numeron jälkeen.

Kaupan kassalta sattui kouraan uusi lehti nimeltä Aku. Sitä myytiin pilkkahintaan 1.90 e. Kun kerran muu ei auta, on miehille nyt myytävä lehteä Aku Ankan varjolla.

Lehdistötiedotteen mukaan ”aikuisille suunnattu laatulehti yhdistää yllätyksellisellä tavalla Ankkalinnan sarjakuvamaailman ja tyylikkään lifestylen”. Joopa joo.

Avasin lehden uteliaan kiinnostuneena, mutta täystyrmäys tuli muutaman selatun aukeaman jälkeen. Lehti oli suorastaan vastenmielinen: vanha kunnon Aku Ankka on valjastettu kauppaamaan lukijoille tarpeetonta luksuskrääsää. Lehti on selvästi luotu mainostajien, ei lukijoiden tarpeisiin.

Voiko lapsuuden nostalgisilla muistoilla tosiaan myydä kolme-nelikymppisille mitä vain? Lehden mainoskuvissa nähdään satojen eurojen aurinkolaseja, kymmenien tuhansien rannekelloja ja satoja tuhansia maksavia urheiluautoja. Guccia, Dioria, Pradaa; Niveaa, Dieseliä ja Umbroa.

Asiajutuiksi naamioidut heppoiset artikkelit on kuorrutettu Akun ja Pelle Pelottoman kuvilla, joissa Pelle ikään kuin suosittelee näitä turhakkeita. Matkailuosuuden syvällinen reportaasi Himalajalta koostuu yhteensä kahdeksasta virkkeestä, yhdestä valokuvasta sekä sarjakuvaruudusta. Se ei anna kenellekään mitään.

Välillä tarjotaan pehmoisia kuvia naisista hepenissä rannalla tai Laura Voutilaisesta sulkaviuhkan takana. Ei tietysti mitään liian rohkeaa, Akun kuvalla varustettu lehtihän voi joutua jonkun lapsenkin selattavaksi.

Lehdestä on helppo huomata, miksi miesten elämäntapalehti ei Suomessa toimi. Miehet joita kiinnostavat vaatemainokset tuskin jaksavat lukea nyrkkeilijän tai motocross-ajajan haastattelua. Tekniikasta kiinnostunut äijälukija taas nauraa räkäisesti kaiken maailman dioreille ja miesten niveoille.

Sääliksi käy Aku Ankkaa.

Turku - Suomen kirsikkapääkaupunki

2010-01-22T10:39:00.001+02:00

Turun päätöksentekoa moititaan hitaanlaiseksi.

Hitaudessa ei aina ole vikaa – jääpähän myös tyhmät päätökset tekemättä.

Mitä pitäisi ajatella Turun kirsikkapuutarhasta? Siis siitä, että eräs varakas lääkäriaseman johtaja saa päähänsä lahjoittaa muutama sata kirsikkapuuta istutettavaksi Aurajokirantaan, jotta Turusta saadaan keväisin Pohjolan Kioto.

Sinänsä tietysti kiva, että yksityislääkäreille ylihintoja maksaneet kaupunkilaiset saisivat edes osan rahoistaan takaisin keväisen kukkaloiston muodossa.

Turun päättäjät ovat jo muutamia vuosia yrittäneet jotenkin kiemurrella irti kiusallisesta lahjoituksesta. Toiset yrittävät sysätä puut jonnekin mahdollisimman huomaamattomaan paikkaan yläjuoksulle, jotkut taas ovat ilmeisesti jo ilahtuneetkin ajatuksesta Pohjolan kirsikkapääkaupungista.

Museokeskus ei ole innostunut moisten Turun kaupunkikuvaan kuulumattomien kasvien invaasiosta. Minuakin arveluttaa muuttaa jokirantojen maisemat yhtäkkiä aivan toisenlaisiksi kirsikkapuilla, joiden hoidosta ja kestävyydestä ei ole kokemuksia. Eikös tarkoitus ole ollut suojella Turun rantojen historiallista ilmettä? Jättäkää nyt ainakin Sibeliusmuseon ranta rauhaan.

Vielä 1900-luvun alussa varakkaat porvarit saivat mielin määrin lahjoitella kaupungille omia kohteitaan, mutta nykyään en ole ihan yhtä varma homman toimivuudesta. Mitäköhän joku suurena kaupunkisuunnittelijana itseään pitävä seuraavaksi keksii lahjoittaa? 500 hyljettä Ruissalon rantaan, jotta Turusta saadaan Suomen San Francisco?

Riitan herkku

2010-01-21T19:15:00.003+02:00

Blogin päivittäminen on rankkaa hommaa.

Aluksi se tuntuu helpolta ja mielenkiintoiselta. Pian huomaa, että blogeja on pilvin pimein: harvoin sitä jaksaa lukea muidenkaan kirjoituksia.

Toisaalta aina ei viitsisi valittaa kaikesta, ja valittamista vartenhan blogit ovat olemassa.

Uuden vuoden tienoilla oli tarkoitus kirjoittaa katsaus menneestä vuosikymmenestä, mutta vastaavia juttuja oli joka paikka täynnä muutenkin.

Jos blogissa taas sanoo jotain todella painavaa – kuten nyt esimerkiksi Kaarina Hazard omassa kolumnissaan Tony Halmeesta ja mediasta – niin tulee hyppineeksi jonkun varpaille ja joutuu syytteeseen. Voisin kirjoittaa mielipiteitäni vaikka siitä, että Diili-Jethro on juuri valittu vuoden turkulaiseksi, mutta tuskinpa sentään uskallan.

Sanomalehdissä on niin paljon kolumneja, ettei edes hyviä ehdi lukea. Ja joku kirjoittaja on kuitenkin ehtinyt tehdä jutun juuri siitä aiheesta kuin minunkin piti: kuten nyt esimerkiksi tänään Hesarissa joku kolumnisti vastusti televisio-ohjelmien mainostaukojen määrän kasvua. Minunkin piti sitä ihmetellä, mutta toisaalta who cares? En koskaan katso kaupallisten kanavien ohjelmia muuten kuin tallenteina, jotta voin hyppiä mainosten yli.

Toisaalta voisin kehua Riitta Väisästä. Juu, ihan totta. Uuden älyttömän SuomiTV-kanavan ainoa hyvä ohjelma tuntuu olevan vanha kunnon Kymppitonni, jota ihan oikeasti jaksaa katsella jonkinlaisessa nostalgisen väsähtäneessä camp-mielentilassa ennen nukkumaan menoa. Se on vähän kuin pelaisi kavereiden kanssa hyllyn periltä vuosien jälkeen löytynyttä Afrikan tähteä. Ja Riittahan on ihana - oli vuosikymmen mikä tahansa!

Turun puretut talot

2009-11-24T08:37:00.002+02:00

Uusi kirjani Turun puretut talot julkaistaan tänään.

Luennoin kirjan aiheista nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa Aurakadulla keskiviikkona 25.11. klo 18.30.

Lisäksi esittelen teosta Turun Akateemisessa kirjakaupassa torstaina 26.11. klo 16.30 lähtien.

Tervetuloa!

Purettuja taloja kankaalla

2009-11-05T20:29:00.003+02:00

Kovin usein ei tule käytyä gallerioissa näyttelyn avajaisissa, mutta tänään tuli mentyä.

Onneksi, sillä tästä taiteesta tykkäsin kovasti.

Esillä on Aino-Maija Halme-Vaajan kirjottuja tekstiilejä. Pidän niistä erityisesti aihevalinnan vuoksi: useimmat esittävät Turun purettuja taloja.

Viereisessä kuvassa on Junneliuksen talo, joka sijaitsi osoitteessa Linnankatu 8. Taatusti yksi Turun upeimmista rakennuksista.

Menkää siis ihmeessä katsomaan hienoja töitä Galleria Rayaan, osoite on Kaskenkatu 2, Turku. Näyttely on esillä 29.11.2009 asti.

Rötisköt pois!

2009-09-29T18:43:00.002+03:00

Viime aikoina on lehdissä taas näkynyt kirjoituksia, joiden mukaan Turussa suojellaan aivan liikaa ”vanhoja rötisköjä”. Ainakin Turun Sanomiin kirjoittavan Aimo Massisen mielestä niitä on selvästikin kaupungissa liikaa (TS 26.9.2009).

Tässähän ei tietenkään ole mitään uutta. Rötisköjen purkamista on vaadittu satojen vuosien ajan.

Törmäsin juuri vuonna 1911 Uusi Aura -lehdessä julkaistuun kirjoitukseen, jossa tartuttiin suuria tunteita herättäneeseen aiheeseen eli Luostarinmäen kohtaloon. Osa halusi purkaa alueen rötisköt, osa taas säästää.

Kirjoitus antaa jännittävästi perspektiiviä nykyiseen rötiskökirjoitteluun. Lehden kolumnisti kirjoitti aiheesta näin:

"Oppineet, asianymmärtävät ja vaikutusvaltaiset miehet Turun kaupungissa ovat kuluneina viikkoina ankarasti askarrelleet aivojansa ja kyniänsä kysymyksellä, eikö ns. Luostarikortteli olisi semmoisenaan säilytettävä jälkimaailmalle. Mikäli olen kirjoituksista huomannut, tuntuu vahva mielipide enimmäkseen muinaismuistojen ystäväin ja taiteilijoiden keskuudessa olevan säilyttämisen puolella. He vaativat että kaupungin olisi lunastettava talot alueineen ja pidettävä ne kunnossa nykyisessä muodossaan.

Käytännön miesten joukossa sitä vastoin olen huomannut jonkun lausuneen jyrkän tuomion koko hankkeesta. Kaupungin ei sovi uhrata kysymyksessä olevaan tarkotukseen niin suuria summia kuin ehdotuksen toteuttaminen vaatisi.

Silmää räpäyttämättä täytyy minun asettua käytännön miesten kannalle. Siihen on montakin syytä.

Ensiksikin on ns. Luostarimäen asutusryhmällä pienenpuoleinen muinaismuistoarvo. Siihen ei liity mitään erikoisesti tunnettua ja historiallista muistoa, paitsi että se on palanen sitä Turkua, mikä ei hävinnyt tulipalossa. Talot ovat monessa suhteessa muuttuneet, korjatut ja paikatut. Tiedä hänen, mitä niissä on alkuperäisestä talosta muuta jäljellä kuin seinähirret.

Tällaisen muiston säilyttäminen kaupungin kauniimman vuoren kupeella tulee kaupungille siksi kalliiksi, että hinta ei ole missään järjellisessä suhteessa ryhmän muinaismuistoarvoon nähden. Lisäksi ajan hammas murentaa säälimättömästi rakennukset ja tulee uusi polvi, joka ei enää pane arvoa ”vanhalle Turulle” niin paljon, että se viitsisi säilyttää noita hökkeleitä niin julkisella paikalla kuin Vartiovuori on.

Sama tarkotus saavutetaan helpommalla, jos Luostarikorttelin nykyinen muoto maalauksin ja valokuvin ikuistetaan ja joku kuvaavin asumus siirretään ulkoilmamuseoon vanhan linnan luo.

Jos voisimme nähdä esim. sata vuotta eteenpäin, ei nykyisestä Luostarikortelista varmaan löydettäisi pienintäkään jäännöstä siellä nyt olevista hökkeleistä.

Muinaismuistojen säilyttämisellekin panee aina eteenpäin kiitävä kehitys rajan, jonka toisella puolella on – käytännöllinen mahdottomuus."

Siivuna vai palana?

2009-08-25T18:01:00.004+03:00

Koko kesä mediassa on jauhettu vaalirahakohusta. Vasta lihatiskikohu sai vaalirahat unohtumaan. Eikä ihme – mikään ei myy paremmin kuin kunnon ruokaskandaali.

Kaikki entiset lihatiskityöntekijät kiirehtivät nyt lehtiin kertomaan toinen toistaan kauheampia tarinoita siitä, miten vanhasta kirjolohesta pestiin Vimmillä taas tuoreen näköinen.

Muistan itsekin joskus muinoin 90-luvulla ihmetelleeni lähikaupan lihatiskillä seisseitä kuivettuneita makkaransiivuja ja epäilyttävän pieneksi silpuksi jauhettua sika-nautaa. Eivät vissiin olleet kauppaan ihan vastikään tullutta tavaraa.

Sittemmin lihatiskillä töissä ollut kaverini valaisi minua siitä, mitä kaupan takahuoneessa todella tapahtuu. Taisin sen jälkeen karttaa lihatiskejä aika monta vuotta.

K-kaupan Väiski vannoi muinoin, että lihatiski on k-kauppiaalle oikein kunnia-asia. Juu, niin se olikin: kovimman kunnian tosin sai se myyjä, joka onnistui kauppaamaan pahaa aavistamattomalle asiakkaalle viikon ajan tiskillä seisseen vihoviimeisenkin roiskeen. Hävikkiä ei saanut tulla.

Lihatiskikohu unohtuu ensi viikkoon mennessä, kun Ilkka Kanervan Nova Kiinteistökehitykseltä saamia synttärilahjoja aletaan karhuta takaisin korkojen kera tai Vappu Pimiä saa sikainfluenssan. Media toimii usein kuin lihatiski: samat vanhat kohut voidaan sitten taas nostaa tuoreena lööppeihin parin vuoden päästä, kun joku jälleen löytää lihapaketistaan homeisen sisäfileen.

Festaritarjontaa

2009-07-31T12:45:00.000+03:00

Kokemäellä järjestettiin kesällä 1984 Teljän Messut. Olin 16-vuotias ja aivan tohkeissani. Pyöräilin paikalle kaikkina messupäivinä ja kiertelin alueella tunnista toiseen. Voi onnea, vihdoinkin jotain tapahtui.

Tänä kesänä on tullut käydyksi Porin jazzeissa, Keskiaikamarkkinoilla, Tall Ships’ Racessa ja ties missä muualla. Tai ei oikeastaan edes käydyksi, korkeintaan ravatuksi äkkiä alueen läpi tai vieritse. Pakoon oluttelttoja ja metrilakumyyjiä.

Oikeastaan ainoa tapahtuma, josta olen tänä kesänä oikeasti innostunut, on Vammalan vanhan kirjallisuuden päivät, mutta siellä ei olekaan metrilakua. No, olutta kyllä saa.

Turkukin on niin täynnä tapahtumaa, ettei festaritonta kesäviikonloppua taida enää nykyään löytyä. Tulossa on vielä ainakin Down by the Laituria, Turun Messuja ja Taiteiden yötä.

Kaipaan niitä vanhan ajan kesiä, joista voi lukea 1950- ja 60-luvun sanomalehdistä. Kesällä Turussa ei tapahtunut mitään. Kansa muutti mökeille, eikä kaupungissa kannattanut järjestää tapahtumia. Jokilaivojen ravintoloista ei kukaan ollut kuullutkaan, korkeintaan istuttiin Vartiovuoren ravintolan pihassa kahvilla. Oi autuutta.

Voisiko joku järjestää festariviikonlopun, jonka aikana voisi nauttia tapahtumattomuudesta ja kesäisen rauhallisista päivistä?

Ikean vanki

2009-06-29T09:19:00.000+03:00

Ajelimme eilen Turun Ikean ohi, jolloin yhtäkkiä syntyi välähdys käydä syömässä lounaaksi lihapullat.

No, tarjolla olikin tutut pullat ja haaleat keitetyt perunat: tällä kertaa tosin noutopöydästä, jota hienosti sunnuntaibrunssiksi kutsuttiin.

Ongelmaksi muodostuikin Ikeasta poistuminen. Koska olin liikkeellä invalidin kanssa, halusimme vain poistua suorinta tietä ravintolasta ulos.

Se ei ollut mahdollista.

Vartin etsimisen jälkeen totesin, ettei Ikeasta pääse pois muuten kuin kiertämällä koko hehtaarihallin läpi. Varmistin vielä asian ravintolan kassalta, joka myönsi näin tosiaan olevan: ravintolasta ei pääse suoraan ulos. Hän kehotti kysymään alakerran lasten leikkiosaston hoitajalta, josko tämä päästäisi meidät ulos läpi lukittujen ovien lyhyempää reittiä.

Leikkiosastolla ei näkynyt ketään, joten päätimme sitten kuitenkin tassutella hiljalleen tuon satojen metrien matkan läpi hallin. Mieleen jäi kuitenkin epämääräinen olo: entäs jos ravintolassa vaikka syttyy tulipalo, eikä nopeaa reittiä ulos ole olemassa. Enpä taida enää uskaltaa lähteä Ikeaan.

Löytynyt: kaatopaikka

2009-05-23T18:54:00.000+03:00

Historiantutkija saa harvoin aikaan tuloksia, joista on aivan konkreettisia seuraamuksia.

Niinpä yllätyin iloisesti, kun huomasin pari päivää sitten aamun lehdessä, että jotain oli sentään tullut tehdyksi.

Vuonna 2002 pyysin nimittäin lehtijutussa turkulaisia soittamaan minulle ja kertomaan missä sijaitsi kaupungin pääkaatopaikka 1930-luvulla. Etsiskelin sitä väitöskirjaani varten.

Vanhan pääkaatopaikan sijainti löytyi helposti, mutta samalla soittelijat kertoivat muistakin unohdetuista kaatopaikoista. Yksi niistä oli nykyinen Vasaramäenpuisto Kupittaan eteläpuolella. Sinne vietiin kaikenlaista moskaa aina 60-luvun puoliväliin saakka. Paikalla oli oikein kaupungin työmiehiä ohjailemassa toimintaa, mutta mitään virallisia papereita tämmöisestä toiminnasta ei ole löytynyt.

Kirjoitin löydöstäni sitten jutun Turun Sanomiin, kerroin siitä ympäristönsuojelutoimistossa ja raportoinpa vielä pariin muuhunkin paikkaan. Ja kas kummaa, nyt 7 vuotta myöhemmin lehdessä kerrotaan, että entinen kaatopaikka-alue tullaan peittämään puolen metrin paksuisella multakerroksella.

Hyvä hyvä. Turun mittakaavassa tämä on erittäin nopeaa toimintaa! Mahtaakohan muillekin löytämilleni vanhoille kaatopaikoille käydä ennen pitkää yhtä onnellisesti…?

Tuntematon pömppömaha

2009-04-15T20:28:00.002+03:00

Voisiko olla niin, että talouden taantuma näivettää myös aivotoimintaa?

Kansa on hädin tuskin selvinnyt pömppömahakohun aiheuttamasta shokista, kun nyt kriisi on iskenyt keskelle Vienonen-Karpela-Saarela-jne:n tuoretta hääonnea.

Tuskin maltan odottaa tietoa siitä, mikä kriisin aiheutti. Murtuiko kynsi vai löysikö Tanja pehkostaan harmaan suortuvan?

Tiedonvälityksen pinnallistumisen vastakohdaksi päätin itse tehdä suurteon, jota olen vältellyt jo neljännesvuosisadan ajan.

Luin Tuntemattoman sotilaan.

Sotakirjallisuus ei ole koskaan ollut sydäntäni lähellä, joten tartuin urakkaan talvella hammasta purren. Muutama viikko siinä vierähti, mutta lukukokemus paljastui yllättävän palkitsevaksi. Se pisti pömppömahakohut omaan arvoonsa.

Luku-urakan aikana tosin paljastui, että yllättävän harva tutuistani oli kirjaa lukenut. Ja minä kun aina luulin olleeni melkein ainoa.

Toinen suurteko oli käydä pitkästä aikaa Turun kaupunginteatterissa. Kolme tuntia Bertold Brechtiä kävi sekin suururakasta. Kaukasialainen liitupiiri -näytelmän valinta päänäyttämön vetonaulaksi osoittaa teatterilaisilta aivan poikkeuksellista uskoa kansan korkeaan teatterimakuun. Kansa vastasi jättämällä katsomon puolityhjäksi.

Suurteko? Kyllä vaan: olin jo ehtinyt unohtaa, miten epämiellyttävät teatterin tuolit ovat. Niskaa särki vietävästi vielä muutama päivä teatterinautinnon jälkeenkin. Jos olisin Mia Nuutila, niin niska-hartiakohu olisi jo vallannut Suomen lööpit.

Kulutusjuhla

2009-03-16T13:26:00.002+02:00

Koska minunkin on toisinaan pakko ostaa jotain, olen "kuluttaja". Ei auta, vaikka kuinka inhoaisin kyseistä määritelmää.

Toisaalta kaikki kuluttaminen vaikuttaa osaltaan siihen millainen maailma on. Voin valita ostanko McDonald'sin hampurilaisen vai ruisleipää kauppahallista. Kuluttaminen on siis vaikuttamista.

En olekaan "kuluttaja" vaan "vaikuttaja". Mikä ero ajattelutavassa!

Epäeettisten tavaroiden valmistajiin yritetään usein vaikuttaa erilaisten ostoboikottien avulla. On nerokasta, että nyt on olemassa myös Porkkanamafia, joka ei boikotoi vaan vaikuttaa positiivisesti, lisäämällä hyvän tuotteen myyntiä.

Kun Porkkanamafia vihdoin rantautui Turkuunkin, niin suuntasin ilomielin viime lauantaina ravintola Kerttuun parantamaan maailmaa. En vain kuluttumaan, vaan vaikuttamaan - edes vähän.

Tempaus oli todella menestys ja paikka täynnä muitakin tiedostavia kuluttajia oikealla asialla. Voiko vaikuttaminen todella olla näin helppoa ja kivaa. Mitäs seuraavaksi ostettaisiin?

Demoneita kerrakseen

2009-03-08T20:31:00.003+02:00

Uskonto on aina ajankohtainen keskustelunaihe.

Tosin ajastamme kertoo aika paljon se, että ainakin palstamillimetreissä mitattuna Johanna Tukiainen tuntuu nousseen maan hengelliseksi johtohahmoksi. Hyvänä kakkosena on hänen siskonsa Julia ennen viime vuoden uskontoykköstä Isä Mitroa, joka on nyt jo niin last season.

Strippaavan Elämän Sana -blondin mollaaminen blogissa nyt olisi kuitenkin aika halpahintaista.

Minun puolestani jokainen saa kertoa julkisuudessa hengellisistä kokemuksistaan. Jos siinä samalla tekee hiukan rahaa tanssimalla, riisumalla ja kertomalla seksijuttujaan Seiskalle, niin antaa mennä vaan. Ehkä kansankirkkommekin saisi näillä eväillä hiukan lisää kaitsettavia jäseniä.

Taatusti ev.lut.kirkkomme saisi lisää kuulijoita, jos piispatkin kertoisivat demonien hyppivän heidän sänkynsä ympärillä. Tukiaisten huushollin arki-illan rinnalla Rosemaryn painajainen oli lastenleikkiä: Johanna huitoo toisella kädellä loitommalle demoneja ja yrittää toisella tekstaroida yhä vain vonkaavalle Ikelle.

Tämän verran opin minäkin katsottuani taatusti ainoan kerran Maria! -keskusteluohjelmaa.

Aikoinaan tuijotin toisinaan Ostos-TV:tä, jos halusin nähdä jotain täysin arkisen järjenkäytön tuolla puolen olevaa ohjelmaa.

Nykyinen suosikkini on kuitenkin Inspiration-kanava.

Siis tuo uskonnollinen kaapelikanava, jossa amerikkalaiset televangelistat vaativat katsojia lähettämään heille rahaa. Idea katsojan rahojen viemisestä on toki suurin piirtein sama kuin Ostos-TV:ssä, mutta otteet ovat enemmän mafiatyylisiä.

Lama näkyy nyt tälläkin kanavalla. Vielä viime vuonna saarnaajat pyysivät katsojia lähettämään 58 dollaria kuukausittain, mutta nyt alkuvuodesta vaadittu summa onkin jo 1000 dollaria!

Toisaalta rahoille saa myös vastinetta. Saarnaajat nimittäin lupaavat rahalahjoittajien elämän muuttuvan dramaattisesti paremmaksi viimeistään 90 päivän kuluessa, mahdollisesti jo saman illan aikana. Konkreettisin lupaus on, että jumala poistaa lahjoittajan asuntovelat.

Itse ehkä laittaisin 1000 dollaria ennemmin sen asuntovelan maksamiseen, mutta voihan rahansa toki lahjoittaa saarnamiehellekin. Näin härskiä rahastusta laman takia vaikeuksiin joutuneiden kustannuksella ei Suomessa juuri tapaa muualla kuin tällä kanavalla, jota Turun kaapelitelevisiokin iloksemme lähettää joka kotiin.

Saatanan tunarit!

2009-02-26T15:18:00.001+02:00

Eilen aamulla luin pahaa aavistamatta sanomalehteä aivan tavalliseen tapaan.

Yksi uutinen kertoi Turun yliopiston tilanneen kokoomuksen suosimalta mainostoimistolta Bob Helsingiltä mainosvideon YouTuubiin rahankeruuta avittamaan.

Hetken naureskelin, kun tajusin jutun olevan aprillipila. Puoli sekuntia myöhemmin huomasin, että nyt eletäänkin yhä helmikuuta.

Ryntäsin YouTubeen katsomaan videon. Se löytyi helposti laittamalla hakusanoiksi Turun yliopisto. Otsikkona on Secret Society.

Teoksen katselu on aika urakka. 2 minuuttia ja 39 sekuntia sujuu ilman repliikkejä, mutta taustalta kuuluu niin kova ja vihlova ujellus, että videon seuraaminen on tuskaisaa. Kamera harhailee kellarissa ja suttuisesta kuvasta tunnistan lopulta Esko Valtaojan ja Keijo Virtasen, jotka osallistuvat johonkin salaseuran kokoukseen. Sitten Kekkosen hologrammi – jonka ääni ei kylläkään erityisemmin kuulosta Kekkoselta – haukkuu suomalaiset saatanan tunareiksi.

Tällä antimainoksellako pitäisi kerätä 20 miljoonaa euroa?

Video tuntui ennemminkin jysäyttävän tykillä kohti omaa reittä: sehän pyrkii osoittamaan systeemin menneen kokonaan pieleen. Miksi joku vielä haluaisi olla mukana rahoittamassa tätä tunareiden yliopistoa, jota johtaa salamyhkäinen miesjoukko pimeästä kellarista käsin? Niin no, ehkä joku hämäräperäinen liikemiessakki.

Tänään kampanja sai lehdessä selityksen: se olikin Turun Yliopistosäätiön hallituksen jäsenen Hannu Kokkosen ja kokoomusnuori Riku Cavadaksen ideoima. Ilmankos videon suttuinen kuvaus tuntuu olevan suunnattu lähinnä parikymppiselle yleisölle. Tuskin liikemiehet kovin sankoin joukoin JuuTuubia katsovatkaan.

Samalla nettiin ilmestyi "odotettu" jatko-osa, jossa tulevaisuudesta mystisesti tupsahtaneen Kekkosen puhe kuullaan kokonaisuudessaan. Kekkonen jyrisee kansaa luovuttamaan rahansa yliopistolle niin kuin 1920-luvullakin tehtiin.

"Yksi euro Turun yliopistolle on kolme ja puoli euroa Suomen tulevaisuudelle", valistaa Kekkos-hologrammi selittämättä sen enempää matikkapäänsä toimintaa.

Antakaa nyt joku yliopistolle ne miljoonat, että saataisiin edes kunnon mainoskampanja!

Historian hirveä tuomio

2009-02-22T20:15:00.004+02:00

Rakas blogi,

olen laiminlyönyt sinua tällä viikolla, mutta vannon että olen ollut ihan oikeasti kiireinen.

Ensinnäkin maanantaina otin osaa mielenosoitukseen, jossa vastustettiin Turun toriparkkia. Pakkasesta huolimatta paikalla oli ainakin 300 henkeä. Hienoa!

Aimo Massinen tosin kirjoitti eilen Turun Sanomien kolumnissaan, ettei ymmärrä lainkaan toriparkin synnyttämää suurta vastarintaliikettä. Turussa pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, eikä riidellä ”lillukanvarsista”.

No, olen istunut tämän viikon tiiviisti kaupunginarkistossa tutkimassa vanhoja 1960-luvun kaupunginvaltuuston pöytäkirjoja. Niistä on helppo lukea, miten käy, kun kukaan ei puutu tällaisiin triviaaleihin pikkujuttuihin.

Melkein kaikki rakennukset, jotka vain joku keksi ehdottaa purettaviksi myös saivat purkuluvan. Raitiovaunu lopetettiin, kadut levennettiin parkkipaikoiksi. Kaavamuutoksia hyväksyttiin liukuhihnalta. Yhteen hiileen puhallettiin, mutta kovin viihtyisää jälkeä ei kyllä saatu aikaiseksi.

Torin ympäristö tuhottiin jo 1960-luvulla, nyt olisi sitten vielä tuhottava se henkiin jäänyt torielämäkin. ”Turun kaupungin nykyisten rakentajien tuomio historian lehdillä tulee olemaan hirveä”, totesi eräs valtuutettu vuonna 1962 pidetyssä kokouksessa viitaten Turun keskustan purkutahtiin.

Yhtään vähemmän hirveä se ei tulisi olemaan Kauppatorin hävittäjille.

Niin että eiköhän jatketa sitä mielen osoittamista.

Luo innovaatio!

2009-02-10T14:29:00.001+02:00

Tuoreesta Voima-lehdestä huomasin, että elämme EU:n nimeämää luovuuden ja innovoinnin teemavuotta. Jo noiden sanojen kuuleminen saa veren kiertämään nopeammin. Rientäkäämme siis luomaan ja innovoimaan!

EU on valinnut suomalaisen luovuuden symboliksi ja lähettilääksi Esko Ahon. Haen hänestä innoitusta luovuudelleni. Jos oikein saan draivin päälle, alan ehkä myös innovoida.

Ryntään luomaan huomista luentoani. Onneksi PowerPoint-esitys on jo melkein luotu, tarvitsee vain hiukan hioa. Kovin innovatiivinen luento ei kylläkään ole tulossa, vaan kertaan siinä viime vuonna kirjoittamani kirjan tietoja.

Seuraava tehtävä vaatii enemmän luovuutta. Pitäisi luoda mainosteksti ensi syksynä ilmestyvälle kirjalleni. Kirjan nimikin on vielä haussa. Miten Esko mahtaisi selvitä tästä luomishommasta?

Samalla yritän muistaa millä vuosikymmenellä olisin viimeksi kirjoittanut apurahahakemuksen, jossa en olisi kertonut projektini olevan luova ja innovatiivinen. Ja tietysti monitieteinen, kansainvälinen ja blaa blaa.

Teemavuoden ensimmäisenä tapahtumana järjestettiin Brysselissä the Vienna Vegetable Orchestran konsertti, jossa kaikki soittimet oli luotu tuoreista vihanneksista. Harmillista, etten ehtinyt kuulemaan sitä luovuuden pirskahtelua.

Vuoden tunnuslause on ”Kuvittele – luo – innovoi”. Luovuus ja innovatiivisuus on tosin tapana palkita pätkätöillä, huonoilla palkoilla ja epävarmuudella. Kysykää vaikka keneltä taiteilijalta, kirjailijalta, näyttelijältä, tutkijalta tai muulta luovalta henkilöltä. Luultavasti EU patistaakin luovuuteen suuryrityksiä, jotka tekevät innovaatioillaan vähän enemmän pätäkkää kuin mikään rivitaiteilija.

Onneksi kliseiden ja tyhjien juhlapuheiden teemavuosi on joka vuosi. Sanakirjan mukaan klisee on "liikakäytön vuoksi kulunut idea tai ilmaisu". Siis vähän kuin luovuus ja innovatiivisuus.

Humanistin teko

2009-02-02T18:01:00.010+02:00

Aina kun aletaan puhua Turun vanhoista raitiovaunuista, joku kysyy väistämättä, että miksi ihmeessä ne lopetettiin. No, päättäjät päättivät ja sitten ne olivat pois. Puf vaan, eikä kukaan noussut vastustamaan. Paitsi liian myöhään, kun homma todettiinkin virheeksi.

Ja Turun vanhoista rakennuksista puhuttaessa nousee aina kysymykseksi se, että miten on mahdollista, että niin paljon niin hienoja ja arvokkaita taloja aikoinaan tuhottiin. No, ne nyt vaan yksi kerrallaan saivat päättäjiltä purkuluvan. Puf vaan ja ne olivat poissa. Virhe sekin.

Nyt lopetetaan Turun sivukirjastoja. Muutaman vuoden päästä muistellaan kaiholla, että tuossakin oli ennen kirjasto. Eikä ollut edes kallis. Mutta ei sellaista sitten enää ole varaa uudelleen pistää pystyyn, kun kirjaston perustaminen maksaa niin paljon. Nyt ne vielä ovat siellä. Vielä voi korjata virheen. Kuka sen tekisi?

En ollut uskoa silmiäni aamun Turun Sanomia lukiessa: samassa marraskuisessa valtuuston kokouksessa, jossa päätettiin säästää 100 000 euroa lopettamalla kirjastot, myönnettiin 170 000 euroa museoiden ilmaiseen aukioloon. Ruotsissa museot olivat pari vuotta ilmaisia, mutta se kokeilu loppui lyhyeen. Niin käy täälläkin. Parin vuoden päästä ei ole sivukirjastoja eikä ilmaisia museoita. Kulttuuripääkaupunkivuosikin loppuu.

Vielä ehtii sentään käydä äänestämässä vuoden humanistiteoksi sitä, että kulttuurilautakunta edes yritti estää kirjastojen lakkautuksen
http://www.webropol.com/P.aspx?id=296208&cid=37086855

Oikeutta torille

2009-01-21T15:30:00.000+02:00

On Turussakin sentään vielä jotain oikeutta jäljellä.

Turun hallinto-oikeus kumosi tänään kaupunginvaltuuston aikoinaan tekemän päätöksen Torinkulman asemakaavan muutoksesta Turun Kauppatorin kulmassa.

Hallinto-oikeus katsoo, ettei uusrenessanssityylisen Cafe Noir -rakennuksen purkaminen täytä rakennetun ympäristön vaalimisen vaatimusta. Viereisen puutalon säilyttämistarvettakaan ei ollut kunnolla tutkittu.

Tilalle oli tarkoitus rakentaa 9-kerroksinen talo, joka olisi peittänyt näköalan torilta tuomiokirkolle. Vastaavan kokoisia monstereita ei keskustaan ole tehtykään enää vuosikymmeniin.

Jos joku olisi keksinyt purkaa nuokin Torinkulman talot jo 1960-luvulla, ei asiasta olisi tarvinnut edes keskustella. Se olisi ollut läpihuutojuttu.

Siksi on suorastaan ihme, että talot ovat säilyneet 2000-luvulle. Niiden luulisi olevan aivan erityisessä suojeluksessa. Käsittämätöntä, että Turun torin kannalta näin keskeisen ja ainutlaatuisen miljöön hävittämistä enää nykyään keksii joku edes suunnitella.

Enkä muuten vielä löisi vetoa sen Toriparkinkaan puolesta. Kun rakentamaan päästään aikaisintaan vuonna 2012, niin siihen mennessä ehtii tapahtua vielä paljon...

Pistä paremmaks!

2009-01-16T11:12:00.002+02:00

Tuleva kulttuuripääkaupunki Turku tempaisee talvella 2009 niin että ryskyy ja rytisee.

Eilinen lehti kertoi, että Mikaelin ja Martin sivukirjastot suljetaan pikaisella aikataululla. Lisäksi Wikeström & Krogiuksen kiistelty jugendtalo sai purkuluvan.

Ei tarvitse olla kovin kummoinen ennustajaeukko, kun jo näkee silmissään lehtiotsikot tyyliin "Turun tauti palaa".

Jos sivukirjastojen sulkemisesta syntynyt säästö tosiaan on julkisuuteen kerrottu 100 000 euroa vuodessa, touhu on täysin järjetöntä. Enemmän kuluttaa jo yksi kulttuuripääkaupunkivuoden projekti. Vertailun vuoksi: kaupunginjohtajan palkka lienee vähintään 120 000 euroa vuodessa.

Oma sivukirjasto on todellinen kulttuurilaitos tuhansille asukkaille, varsinkin lapsille ja vanhuksille, jotka eivät noin vain pääse lähtemään pääkirjastoon asti. Pois vain kirjasto ja kulttuuritarjonta tuollaisilta, istukoot kotona katsomassa telkkaria.

Niin ja se Wikeströmin sininen talo. Ehdin jo jossain haastattelussa sanoa Turun purkuaallon olevan onneksi ohi. Täytyy ilmeisesti päivittää tiedot.

Samaan aikaan on menossa vuoteen 2011 liittyvä Tule mukaan -kampanja, joka nettisivujen mukaan "herättelee turkulaisia pohtimaan omissa kaupunginosissaan, miten piristää oman alueensa elämää". Kunniamainintoja myönnetään tahoille, jotka "edistävät positiivista kulttuuritahtoa".

Pistä paremmaks -haastekampanja puolestaan kannustaa kaupungin henkilöstöä ja laitoksia haastamaan toisiaan talkoisiin kulttuuripääkaupungin hyväksi.

Tuo ei varmaan kaipaa enää edes mitään ironista loppukommenttia.

Googlaamalla tuhoon

2009-01-12T10:09:00.002+02:00

Eilinen Times kertoi, että yksi Google-haku tuottaa yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin teeveden kiehauttaminen.

Juuri kun olin luullut, että kannettavan tietokoneen kanssa verkossa surffailu on kovinkin ympäristöystävällistä.

Teen kymmeniä Google-hakuja työpäivän ja viikonlopunkin mittaan. Käytännössä siis teepannu kiehuu työpöydälläni melkein koko päivän. Sen lisäksi, että kone itsessään tietysti kuluttaa energiaa. Planeetan ilmakehän tuhoaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa.

Google on nopea ja tehokas, mutta sillä on hintansa. Yksi haku tuottaa noin 7 grammaa hiilidioksidia, sillä Googlella on valtavia tiedonkäsittelykeskuksia ympäri maailmaa. Energiaa kuluu, kun maailman nettikäyttäjät tekevät päivässä yli 200 miljoonaa Google-hakua. Määrä on tuskin laskusuunnassa.

Google ei itse kerro energiakulutuksestaan tai hiilijalanjälkensä suuruudesta. Ei ihme, sillä se olisi todella huonoa mainosta.

Pitäisikö seuraavaksi pelastaa maailma linnoittautumalla kirjastoon etsimään tiedot vanhaan malliin paperiversiona?

Kun Suomi putos puusta...

2009-01-07T10:49:00.003+02:00

Vieläkö muistatte ajan, jolloin maito oli milkkiä?

Kyseessä oli tietenkin Valion klassinen Milk Energy -kampanja 1980-luvulla. Se samainen, jolle sitten kävi hassusti kun musta maitopoika Ben Johnson jäi kiinni dopingista ja koko kampanja pistettiin hyllylle.

Sitten Ismo Alanko vielä teki laulun, jossa kerrottiin kuinka Suomi putos puusta. Silloin maito oli milkkiä, pilkkisaalis pakasteita ja yöt blackiä.

Nyt Valio luottaa retron voimaan. Vanha kampanja on kaivettu koipussista ja Ben Johnsonin tilalle haalittu kokonainen alppimaajoukkue. Tarkoituksena on tuoda kolme-nelikymppisille mukavat muistot mieleen.

Ikävä kyllä mieleen tulevat ennemminkin 1980-luvun ylilyönnit. Siis hullut ökyvuodet, jolloin suomalaisilla oli rahaa kuin roskaa ja kohti talouden jyrkännettä juostiin olkatoppaukset heiluen, mutta laput silmillä. Puhumattakaan siitä Ben Johnsonin doping-kohusta.

Hätkähdin kauhusta, kun muutama päivä sitten näin ensimmäisen kerran Milk Energy -logon tv-mainoksessa, vieläpä urheilulähetyksen keskellä. Olisipa hauska tietää millaisella summalla Poutiainen on saatu Johnsonin seuraajaksi.

Kampanjan aloittamisesta on varmaan päätetty jo hyvissä ajoin ennen kuin taantumasta oli tietoakaan. Milk Energy tuo nyt elävästi mieleen sen, että 2000-luvulla lähes koko maailma on elänyt samaan malliin kuin suomalaiset 1980-luvun hulluina vuosina. Kaikkea kivaa on ostettu, velaksi totta kai. Sitten syöksytään kuiluun, jollaista ei vielä pari kuukautta aiemmin ymmärretty olevan olemassakaan.

...kaikki kävi äkkiä.

Onnellisten saari

2008-12-29T17:40:00.002+02:00

Voi kauhistus – kaikkien aikojen lamajoulu on nyt takana! Joulumyynti pysyi tasaluvuissa viime vuoden kanssa, jolloin vietettiin kaikkien aikojen kulutusjuhlaa. Niin ne kriteerit muuttuvat.

Joulunajan huumoripläjäyksestä vastasi Ilta-Sanomat, joka oli tehnyt ”tutkimuksen” Suomen onnellisimmista ja onnettomimmista kunnista. Kaikki Suomen kunnat oli laitettu joululehdessä numerojärjestykseen asukkaiden onnellisuuden mukaan.

Ei ihmetytä lainkaan, että juttua ei ole päästetty lehden nettisivuille asti, niin älytön se oli.

Onnellisuuden kriteereitä oli käytetty mm. äänestysprosenttia, avioerojen määrää, veroäyriä ja rikollisuuden yleisyyttä sekä kunnan alle 6-vuotiaiden ja yli 64-vuotiaiden määrää. Lähtöoletus ilmeisesti on, että lapset ovat aina onnellisia, eläkeläiset onnettomia.

Käsittämättömin kriteeri oli palvelualalla työskentelevien osuus työväestä. Onko kassaneiti tutkitusti onnellisempi kuin paperitehtaan työntekijä?

No, olipa siis todella yllättävää, että kaikki suurten kaupunkien eläjät osoittautuivat onnettomiksi ja pikkupaikkakuntien asukkaat onnellisiksi. Paitsi Pohjois- ja Itä-Suomessa, missä on paljon työttömyyttä.

Helsinkiläiset, lahtelaiset ja turkulaiset ovat maan onnettomimpia, sen sijaan suurten kaupunkien ympäristökunnissa onni kukoistaa. Ilta-Sanomat on palannut vanhaan hyvään järjestykseen: varokaa kaupunkien synninpesiä, onni viihtyy maaseudulla ja puutarhakaupungeissa!

Mutta että kaikkein onnellisin kunta on Luoto eli Larsmo Kokkolan kupeessa. Kuten tunnettua, Luoto on maan lestadiolaisin paikkakunta. Lars Leevi se ymmärsi onnellisuuden salaisuuden. Lapsia riittää, avioero ei tule kysymykseen ja taatusti kaikki kärrätään äänestämään oman suvun ja oikean uskon miestä.

Näillä kriteereillä Euroopan onnellisinta kansaa lienevät äärikatoliset puolalaiset.

Kiitos, mutta enpä taida haluta tuohon onnelaan vaan kärvistelen jatkossakin täällä onnettomassa synnin ja rikollisuuden pesässä.

Kiinni ajassa

2008-12-10T11:05:00.003+02:00

Olen usein miettinyt, miltä tuntuu asua Suomessa osaamatta lainkaan englantia. Mainoslauseet, liikkeiden nimet ja ruokalistat ovat täynnä nimiä ja lauseita jotka eivät avaudu millään lailla, vaikka asuu kotimaassaan.

Nykyään pääsen samaan tunnelmaan helposti. Törmään kaikkialla viesteihin, joita en tajua ollenkaan.

Tehdessäni aamulla taivalta tihkusateessa töitä kohti, lueskelin ohi mennen iltapäivälehtien lööppejä.

En ymmärtänyt niitä.

Huomaan asuvani maassa, joka on täynnä minulta salattuja asioita. Jossain vaiheessa olen tippunut kehityksen kelkasta. Lööpissä kerrottiin Vappu Pimiän liiton olevan nyt ohi. Minulla ei ole aavistustakaan, kuka voisi olla Vappu Pimiä. Tunne on sama kuin Turkin-matkalla: lehden lööpissä näyttäisi lukevan jotain tärkeää, mutta en ymmärrä mitä se on.

En liioin tunne nimeltä yhtään BB-talon asukasta tai Idols-finalistia, tämän vuoden Miss Suomi on minulle tuntematon enkä tiedä tangokuninkaallistenkaan henkilöllisyyttä. Tv-sarjojen näyttelijät saattavat näyttää etäisesti tutuilta, mutta heidän nimistään minulla ei ole mitään tietoa. Parikymmentä vuotta sitten yksikään vakavasti otettava lehti ei olisi edes kirjoittanut sarjojen juonipaljastuksia, nyt lehdissä ei muusta puhutakaan. Sorry – ei kiinnosta.

Pääministerilläkin on kuulemma uusi morsian, mutta en tiedä kuka hän on. Urheilijoista tunnistan muutamia, listojen kärkisijoilla keikkuvista bändeistä harvemman. En liioin tiedä, minkä merkkiset farkut ovat nyt in.

Selattuani uusinta Suosikkia tajusin senkin, että siinä esiintyvät henkilöt ovat joko minulle tuntemattomia tai sitten totaalisen kiinnostamattomia. Nyt ymmärrän hyvin, miksei vanhempiani ja heidän ikätovereitaan aikoinaan kiinnostanut pätkän vertaa se, mistä musiikista minä pidin, vaikka se oli minun maailmani tärkein asia.

Pidin eilen luennon, jonka kuulijat olivat syntyneet varmaan joskus noin vuonna 1987. Heillä ei ole muistikuvia kylmästä sodasta, 80-luvun kimmellyksestä ja hädin tuskin 90-luvun lamastakaan. Mutta he varmaan tietävät kuka on Vappu Pimiä. Mahtoivatko he saada jotain irti nykypäivästä vieraantuneen ikälopun sedän horinoista?

Entä pitäisikö minun yrittää päästä uudelleen kiinni nykypäivään vai sanoa lopullisesti hyvästit lööppien ja saippuasarjojen henkilöille?

Lukeminen kannattaa aina

2008-12-05T14:58:00.001+02:00

Kata Kärkkäinen pääsi vihdoin Kirjailijaliiton jäseneksi. Oikeus on toteutunut, valtakunnassa kaikki hyvin.

Ja Sofi Oksanen sai Finlandiansa. Tosin jaettavana oli enää lohdutuspalkinto. Finlandian oikea osoite olisi kuulemma ollut Jari Tervo. Tieto-Finlandiakin meni väärälle henkilölle, ja Panu Rajalasta tuli palkinnon moraalinen voittaja. Nykyään palkintoraadit tuntuvat syrjivän miehiä.

Eikö tässä maassa tosiaan ole kuin muutama kirjailija? Siis Tervo, Saisio, Härkönen? Muista ei ainakaan lehdissä ole kirjoitettu, vaikka tietääkseni Suomessa ilmestyy vuodessa tuhansia romaaneita. Ovatko ne kaikki huonoja? Lukisiko kansa mieluummin jotain muuta kuin Tervoa, jos vain tietäisi sen olemassaolosta? Ainakin palkintoraadit löytävät vuodesta toiseen samat nimet.

En tosin ehdi nykyään kovin paljon lukea suomalaisia romaaneita, mutta yritetty on. Kävin pari päivää sitten kirjakaupassa tarkoituksena ostaa jokin syksyn puhutuista romaaneista. Että tietäisin mistä kaikki puhuvat. Tai puhuvat ainakin joulun jälkeen avattuaan pakettinsa.

Sitten näin hinnat. Miten ihmeessä ohuehko romaani ilman yhtäkään kuvaa voi maksaa 30 euroa ja ylikin? Siirryin suosiolla halpakauppaan. Muutaman kuukauden jälkeen samat kirjat saa sieltä puoleen hintaan.

Ei tosin tarttunut mitään matkaan halpakirjakaupastakaan. Luin pari ensimmäistä sivua muutamasta viime vuoden Finlandia-ehdokkaasta ja tajusin, ettei yksikään niistä kiinnostanut minua lainkaan. En jaksa lukea kirjoja tsunamin kauhuista, kurjasta lapsuudesta syrjä-Suomessa, lasten hyväksikäytöstä tai alkoholismista.

Taidan tänäkin jouluna tyytyä brittituotantoon. Ruth Rendell ei koskaan petä.

Puolalanpuiston helmi

2008-11-27T12:14:00.004+02:00

Sain juuri painotalosta eteeni laatikolliset uunituoretta kirjaani Puolalanpuiston helmi – As. Oy Päivölä 100 vuotta. Kirja kertoo turkulaisen jugendtalon tarinan vuodesta 1908 nykypäivään. Päivölähän sijaitsee Puolalanpuiston laidalla Turun taidemuseon takana.

Työtä kirjan parissa riitti, mutta perinpohjainen tutustuminen yhden talon historiaan oli historioitsijalle todella kiinnostava tehtävä. Pöytäkirjoista näkyy, miten taloyhtiö on selvinnyt historiamme eri vaiheista kuten sisällissodasta tai pula-ajasta. Kaupungin historia tulee tutkijaa lähelle ja herää eloon.

Päivölän tapauksessa taloyhtiö oli erityisen mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä talossa otettiin käyttöön erikoisia ratkaisuja kuten yhteiskeittiö, keskuslämmitys ja vesiklosetti. Kaikki ajan suuria uutuuksia. Yhtiön perustaneet olivat todella edistyksellistä joukkoa.

Papereista näkyi sekin, miten talon tulevat asukkaat pystyivät jo taloa suunniteltaessa vaikuttamaan tuleviin asuntoihinsa ja rakennuksen ulkoasuun. Jos arkkitehdin suunnitelma ei miellyttänyt, asunto-osakeyhtiön väki määräsi piirroksiin muutoksia. Jugendrakennuksetkaan eivät siis ole vain arkkitehdin omia luomuksia, vaan työ on vaatinut mittavan määrän kompromisseja. Päivölän tapauksessa arkkitehti Alexander Nyström sai kuitenkin aikaan todella upean lopputuloksen, Puolalanpuiston helmen.

Turussa riittäisi taloyhtiöitä, joiden arkistoihin olisi todella kiinnostavaa päästä käsiksi – jos vain aikaa riittäisi. Jokaisella talolla olisi kerrottavanaan oma selviytymistarinansa. Parhaimmillaan tuloksena on aivan uudenlaista tietoa lähimenneisyydestä.

Esimerkiksi juuri ilmestyneessä kirjassa Arkkitehtuurimme vuosikymmenet 1930–50 kerrotaan, että "Suomessa rakennettiin jo 1920-luvulla rakennuksia, joissa oli keskuskeittiö". Vuosilukua voi hinata reippaasti taaksepäin, sillä Päivölään suunniteltiin yhteiskeittiö jo vuonna 1908. Asukkaat kuuluivat ruokaosuuskuntaan: ruoka valmistettiin alakerran keskuskeittiössä, mistä se nostettiin hisseillä asuntoihin. Varsinaista omaa keittiötä ei asunnoissa edes ollut. Systeemin juuria ei siis kannata etsiä ainakaan 20-luvun helsinkiläisestä tai tukholmalaisesta funkkisarkkitehtuurista tai Neuvostoliitosta. Päivölä ei tiettävästi edes ollut Turun ainoa yhteiskeittiöllinen talo.

Mitäköhän muita salaisuuksia taloyhtiöiden arkistokaapeista löytyisikään? Joka tapauksessa toivotan onnea Päivölän seuraavalle sadalle vuodelle.

Ja kirjaa voi muuten ostaa Turkuseuran Föripuodista osoitteessa Sairashuoneenkatu 1.

Elämä hallintaan

2008-11-25T16:05:00.003+02:00

Maailma tukehtuu tavaraan, tukehdutko sinäkin?

Tavaran paljous alkoi ahdistaa minua viimeistään 10-vuotiaana 1970-luvun lopulla. Sain mielestäni liian paljon joululahjoja ja tunsin syyllisyyttä. Nykypäivän lasten lahjavuoriin verrattuna paketteja oli toki vähän ja ne olivat halpoja: suklaarasia, pehmolelu, värityskirja, rannekellonhihna, ehkä jopa sukset.

Sittemmin tavaran määrä on alkanut aiheuttaa yhä pahempaa ähkyä. Ja aika monella muullakin närästää.

Kauppalehden tuoreessa Optio-liitteessä (kaikista maailman lehdistä...) on juttu "Nyt riittää!", jossa tavaravuoriin kyllästyneet kansalaiset pohtivat keinoja päästä ostamisen oravanpyörästä. Maailma pelastuu, kun kulutus loppuu. Lehdessä ei tosin mainita, että siitä seuraa myös lama.

Hyvä vaihtoehto kuluttamiselle olisi tietysti perustaa omavarainen alpakkatila Kuusamoon, mutta ihan kaikki eivät voi niin tehdä. Olen allerginen laamaeläinten karvalle.

Optio-lehden esimerkkihenkilö pisti pystyyn tavaroita lainaavan nettipalvelun ja ajelee nyt henkistyneenä polkupyörällä tai istuu cappuccinolla trendikahvilassa antamassa haastatteluja siitä miten maailma pelastetaan. Ja työskentelee toisinaan Osuuspankissa asiantuntijana ja suunnittelee nettisivuja. Tavallinen työelämä kun oli siis niinku niin booring, kun ei ollut tarpeeksi aikaa lumilautailulle.

En ole oikein vakuuttunut. Jos kuluttamisen vähentäminen edellyttää menestyvän nettifirman perustamista, asiantuntijahommia ja vähän internetsivujen suunnittelua siinä sivussa, ei juttu ole kovin monen ulottuvilla. Päinvastoin, se kuulostaa sietämättömän trendikkäältä, "tuotteistetulta paolta", kuten lehdessä se ilmaistaan.

Trendeistä viis, sillä aitous on nyt muotia. Jokaisen pitää toteuttaa omaa juttuaan, uraputkesta on päästävä pois. Tosin en kudo, leivo, istu lukupiirissä enkä asu puutalossa, joten en ole riittävän aito: katu-uskottavuutta ei ole. Olen aivan liian kiireinen, jotta ehtisin opetella virkkaamaan omat piponi. En osaa lumilautailla, en uskalla vuorikiipeillä enkä kehtaa pomppia parkouria.

Mutta onneksi lehden mukaan muotia on myös olla vapaaehtoisen vaatimaton ja jättäytyä freelanceriksi. Surffaan siis sittenkin kuuman muotiaallon harjalla!

En tosin muista koskaan "jättäytyneeni" freelanceriksi. Niin vain kävi, kun alkoi kirjoittaa kirjoja. Mutta Optio-lehteä siteeraten olen "ottanut elämäni omaan hallintaan". Yliopistohan on pullollaan elämänsä hallintaan ottaneita freelancer-apurahatutkijoita, jotka seuraavat vierestä kun naapurihuoneen virkasuhteinen tutkija joutuu kärvistelemään uraputkessaan hädin tuskin nelinkertaisella palkalla. Sääliksi käy uraihmistä!

Oman elämän hallitsijoita tulee yhä lisää, kun yliopisto syytää maistereita ulos putkesta kiihtyvällä tahdilla. Kun muuta työtä ei ole, aletaan toteuttaa omaa juttua jatko-opiskelijana lähes olemattomilla apurahoilla, joista kilpaillaan veren maku suussa. Rakennusliike Skanska ilmoitti juuri tänään työpaikkojen lopettamisesta. Taisi sieltäkin tulla Suomeen 600 oman elämänsä haltuun ottanutta freelanceria lisää.

Vielä jäi tosin kaivertamaan yksi pieni kysymys. Jos kaikki vain lainaavat toistensa vanhoja tavaroita, ajelevat kiireettä ympäriinsä polkupyörällä, fiilistelevät doppio espresson äärellä ja toteuttavat "omaa juttuaan", niin kuka täällä tekee työt? Tällä viikolla on vaikuttanut siltä, että ainakin katujen hiekoitus on jo ulkoistettu Kiinaan.

Turkulaista taidepizzaa

2008-11-21T15:07:00.003+02:00

Turkulaiset arkkitehdit julkaisivat vuosien tauon jälkeen arkkitehtuurin opaskartan, johon on merkitty eri vuosikymmenten kiinnostavimmat kohteet. Sanon "kiinnostavimmat", koska "kauneimmista" kohteista ei varmaankaan ole kyse. Oppaassa ei tosin mainita millä kriteereillä kohteet on valittu.

Viimeksi eilen puhuimme yliopistolla, että eipä ole Kauppatorin laitaan ortodoksisen kirkon itäpuolelle edelleenkään tullut oikein mitään, vaikka paikalla ollut Cygnaeuksen hieno koulurakennus purettiin jo vuosikymmeniä sitten.

Vilkaisu arkkitehtuurin opaskarttaan kuitenkin paljastaa yllättäen, että paikalla on suorastaan arkkitehtoninen helmi, vuonna 1991 valmistunut Pekka Pitkäsen suunnittelema liiketalo Torinkulma. Pitkänen on niin tunnettu nimi, että hänen rakennuksiaan löytyy kartalta kymmenittäin. Suuri osa on juuri niitä kansan vierastamia 60-luvun kerrostaloja.

Myös Turun yliopiston entisen päärakennuksen tilalle 1960-luvun alussa rakennettu hirvitys ja toriympäristön pilaaja As. Oy Salamankulma on merkitty arkkitehtuurikohteeksi. Kartan mukaan Kauppatorin pohjoislaita onkin siis turkulaisen arkkitehtuurin ykköskohde.

Pikku hiljaa alkaa selventyä, että tämä kartta taitaakin olla jonkinlainen kauhugalleria, joka on tehty varoitukseksi: katsokaa nyt, miten kaupunkia ei pitäisi pilata. Onhan listalla mm. Varissuon keskusta.

Tai sitten lista on pullollaan mustaa huumoria. Jos Haritun Kotipizza tosiaan on turkulaisen arkkitehtuurin 2000-luvun huippusaavutus, niin olisi ehkä parempi vaieta koko listasta...

1900-luvun alun jugendrakennuksista kartalle ovat taas kerran päässeet lähinnä Frithiof Strandellin luomukset. Muut kaupungin tuon ajan arkkitehdit ja rakennusmestarit eivät arkkitehtien listalla juhli. Jos et ollut kuuluisa, niin et ollut, eikä tekemisiäsi arvosteta sadankaan vuoden kuluttua. Ennen vanhaan jugendia saikin purkaa mielin määrin, koska se oli "tyylillisesti epäkelpoa".

Vai onko nykyarkkitehtuuri sittenkin hienoa? Onko vika minussa, joka en tajua ankeanharmaan liiketalo Torinkulman kauneutta ja puisten jugendkammotusten hirveyttä? Asiantuntijat ovat jo niin monta kertaa todenneet Piispankadun jugendtalojen edustavan täysin arvotonta kitsiä, että tämänkin blogikirjoittajan pitäisi alkaa uskoa. Sama keskustelu on sitä paitsi käyty jo sataan kertaan: arkkitehdit suunnittelevat mitä lystäävät ja kansa valittaa. Sama se on muunkin nykytaiteen kanssa.

Siis eläköön Torinkulma! Vienkin ulkomaiset vieraat ensi kerralla katsomaan sitä enkä mitään puurötisköjä. Tuskin maltan odottaa ihastuneita huudahduksia, kun ajamme Varissuon kautta Harittuun pizzalle.

Take it slow

2008-11-18T15:02:00.002+02:00

Tuntuuko muistakin, että aina on kiire? Onko kiireen kokemus yleismaailmallinen ilmiö vai johtuuko se vain bloginpitäjän omasta ikääntymisestä? Onko nelikymppisillä aina kiire? Onko kaikilla aina kiire?

Ajatukset alkoivat kieppua mielessäni, kun sain eilen taas yhden kirjan hiottua painokuntoon. Oli nimittäin aika kiire. Kun kiire loppui, en suinkaan rauhoittunut vaan tulin todella hermostuneeksi. Sinne se kirja meni, enkä voi enää muuttaa siitä tavuakaan. Lähdin kiireesti kuntoilemaan, ettei vain tarvitsisi istua toimettomana ja ajatella liikoja. Tänään siirryin kiireellä seuraavan projektin kimppuun.

Lisäksi törmäsin eilen kirjakaupassa opukseen, jonka nimi oli Slow. Siinä opastettiin ottamaan elämä hitaammin ja rauhallisemmin. Päätin tehdä niin ensi tilassa, kunhan vain ehdin. Päätin jopa lukea kirjan kokonaan, jos vain aikaa riittää. Näillä näkymin ehkä ensi kesänä. Tosin arvaan, että siihen mennessä olen jo ottanut hoitaakseni jonkin lisäprojektin eikä aikaa lukemiseen olekaan.

Slow-liike sai aikoinaan alkunsa Italiasta, missä vastustettiin ensin McDonald'sia ja syötiin mieluummin hitaasti. Sitten alettiin myös vaatia kaupunkien autoliikenteen vähentämistä, kävelykatujen ja puistojen rakentamista, paikallisen kulttuurin tukemista sekä vieraanvaraisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kuulostaa hyvältä!

Yksinkertainen ja rauhallinen elämä houkuttaa ja siksi monet pakenevat kesämökin rauhaan. Mutta onko kiireettömyys pelottavaa? Kun on kiire, ei ehdi ajatella epämiellyttäviä ajatuksia elämän tarkoituksesta tai rajallisuudesta. Toimettomana taas nousee mieleen syvällisiä kysymyksiä. Sellaista se oli vielä opiskeluaikoina. Vietin loputtomasti aikaa kahviloissa ja kotona lukemassa ja asioita pohdiskelemassa. Vastaavaan luksukseen ei minulla enää ole aikaa, eikä taida olla nykyopiskelijoillakaan.

Kirjoittaisin slow-aiheesta mielelläni pitempäänkin, mutta nyt on oikeasti kiire. Freelancer-dosentilla ei ole aikaa hidastella...

Tuhotaan tori!

2008-11-13T11:15:00.002+02:00

Toriparkkia ajetaan nyt Turun kauppatorille kuin käärmettä pyssyyn. Hinnalla millä hyvänsä. Ihmetellä sopii, kenen tarpeita parkkihalli palvelee. Siis muiden kuin Wiklundin tavaratalon. Se hävitti aikoinaan tieltään upean Lindblomin talon, nyt on tuhoamisvuorossa tori.

Turun kiinteistölaitos on neuvotellut pysäköintilaitoksen toteuttamisesta esisopimuksen Turun Toriparkki Oy:n kanssa. Sopimus sitoo kaupungin mukaan laitoksen rakentamiseen ja tulee käymään veronmaksajille todella kalliiksi.

Vai mitä pitäisi ajatella seuraavanlaisista lauseista sopimustekstissä:

”Kauppatorin yleissuunnitelmassa torin pinnalle osoitetut rakennukset oheistiloineen toteutetaan yhteishankkeena pysäköintilaitoksen rakentamisen kanssa."

”Mikäli Kauppatorin alueelle toteutetaan pysäköintilaitos, pyrkivät sopijapuolet siihen, että Kauppatorin maanpäällinen ja maanalainen rakentaminen tehdään yhtenä
rakentamiskokonaisuutena.”

Sopimus ei kuitenkaan sido millään lailla Turun Toriparkki Oy:tä, vaan yhtiö voi irtisanoutua hankkeesta aivan vapaasti. Toripysäköinnistähän ei vieläkään ole tehty kustannusarviota ja yleissuunnitelmaa. Sopimuksen mukaan: ”Yhtiöllä on oikeus irtisanoa tämä sopimus ennen maanvuokrasopimuksen allekirjoittamista, mikäli hankkeesta tehtävät tekniset tai taloudelliset selvitykset osoittavat, ettei pysäköintilaitos ole irtisanovan sopijapuolen oman harkinnan mukaan taloudellisesti tai toiminnallisesti järkevästi toteutettavissa."

Näyttää lähes varmalta, että kaupunki joutuu maksumieheksi, sillä sopimuksen mukaan: ”Mikäli laite, rakennus, liikennejärjestely tms. palvelee kumpaakin sopijapuolta, jaetaan sen toteutuskustannus hyötymisperiaatteen mukaisesti.” Eli kaupunki maksaa osansa.

Sopimuksessa luvataan epämääräisiä korvauksia töiden aiheuttamista haitoista, mutta esimerkiksi torikauppiaille ei vähintään 4,5 vuotta kestävänä rakennusaikana korvata mitään. Se on sitten Turun torikaupan loppu. Töiden luvataan olevan ohi kolmessa vuodessa, mutta sitä nyt ei tosissaan usko kukaan.

Kenenkään yksityishenkilön mieleen tuskin tulisi pistää nimeään alle noin epämääräiseen sopimukseen. Eihän?

Uutisviikko mahtavin

2008-11-08T15:39:00.002+02:00

Koko viikko hurahti niin kiireisissä merkeissä, ettei blogiin ollut aikaa kirjoittaa. Vaikka aiheita olisi piisannut.

Amerikan Yhdysvallat yllätti positiivisesti äänestämällä demokraatin presidentiksi. Kauhuvisioni Sarah Palinin vetovoimasta haihtuivat onneksi savuna ilmaan. Voiko tosiaan olla niin, että Jenkkilä ei ole aivan niin tyhmä kuin olen aina luullut?

Koti-Turussa sen sijaan hölmöiltiin senkin edestä. Toriparkin kaava etenee kaupunginhallitukseen, ympäristö- ja kaavoituslautakunta otti suopean kannan Honkamäenpuistoon rakennettaviin asuintaloihin, Wikeströmin hieno sininen jugendtalo päätettiin purkaa, Turun satamaan rakentaa 35-kerroksinen asuinnäkötorni ja Turun yo-kylän 12-kerroksinen tornitalokin sai kannatusta lautakunnassa.

Kaikki nämä uutiset parin päivän sisällä. No, tuosta Turun linnan viereen suunnitellusta Linnakaupungista ei paljon tarvitse huolehtia. Suunnitelma on niin utopistinen, ettei se toteudu. Tuskinpa Iso-Heikkilän omakotitaloissa oltaisiin kovin innostuneita 35-kerroksisesta maisemanpilaajasta, jolla on 80-lukuinen nimihirviö Sail City.

Positiivista suunnitelmassa tosin oli alueelle aiottu raitiotieyhteys. Mutta uusia asukkaita pitäisi löytyä 7000. Mistäköhän niiden on ajateltu Turkuun tupsahtavan?

Kävely puistojen Turussa

2008-10-29T12:33:00.004+02:00

Torstaiaamuna 30.10.2008 julkaistaan uusi kirja Kävely puistojen Turussa. Kirja esittelee Turun keskusta-alueen puistot ja puistikot. Tarkempi esittely löytyy osoitteesta http://users.utu.fi/ralahti/puisto.html

Turun puistoista tuli yhtäkkiä ajankohtaisempi aihe kuin vielä kirjaa viimeistellessäni elokuussa osasin arvata. Tämän päivän Turun Sanomat nimittäin kertoo, miten useita puistoja ollaan muuttamassa asutuskäyttöön.

Asemakaavapäällikkö Timo Hintsasen mukaan tarkoituksena on ottaa "vähemmän aktiivisia puistoja" rakennuskäyttöön. Samalla jäljelle jäävän puistoalueen virkistyskäyttöä on tarkoitus aktivoida.

Jaa. Kenen kannalta katsottuna puiston pitäisi olla aktiivinen? Suuri osa puistoista on juuri metsää, pensaikkoa ja niittyä, joissa voi liikkua rauhassa. Lisäksi nämä vähemmän aktiiviset puistot muodostavat viherkäytäviä, jotka ovat oleellisia monien eläinlajien kannalta. Puistot pienenevvät ja pirstaloituvat rakentamisen myötä, jolloin kasvi- ja eläinlajisto köyhtyy.

Kirja keskittyy keskusta-alueen puistoihin, eivätkä nämä nyt julkisuuteen tulleet suunnitelmat koske niitä. Vartiovuoren puistoalueen puolesta on nähty sen verran kiivaita kamppailuja viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana, että ihan kevyesti ei keskustapuistoja enää uskalleta pienentää.

Parantamisen varaa olisi silti keskustassakin. Esimerkiksi puistojen talvikunnossapitoa on vähennetty jatkuvasti. Puolalanmäen puistoalueen uudistamista on suunniteltu nyt jo ainakin viiden vuoden ajan, mutta ensimmäistäkään uutta kasvia ei mäellä vielä ole nähty. Puisto saa rapistua rauhassa.

Ja jos taloustilanne alkaa pian ahdistaa kaupunkia toden teolla, viheralueet saattavat hyvinkin olla säästölistan kärkipäässä. Niinhän kävi 1990-luvun laman aikanakin. Patsaiden puhdistukseen ei nykyiselläänkään tahdo riittää varoja.

Uudet kaavoitussuunnitelmat ovat lehden mukaan saaneet jo paljon kielteistä palautetta. Hyvä niin. Jos joku ei vielä ole huomannut miten upeita ja historiallisesti arvokkaita viheralueita Turussa on, toivottavasti uusi kirja herättää loputkin kaupunkilaiset puolustamaan puistojamme!

Kiitokset!

2008-10-28T09:52:00.000+02:00

Vaalit ovat ohi ja Vihreille kävi Turussakin hyvin.

On aika kiittää äänestäjiä hienosta tuloksesta. Oma äänisaaliini 140 ääntä oli minulle suuri positiivinen yllätys. Suurkiitokset kaikille teille, jotka olisitte halunneet minut edustajaksenne kaupunginvaltuustoon!

Vaikka äänestysnumero poistuu blogin oikeasta ylänurkasta, jatkan edelleenkin ympäristön, tasa-arvon ja paremman Turun puolesta puhumista. Myös blogi jatkuu, sillä kommentoitavaa varmasti riittää.

Toriparkkivaalit

2008-10-22T14:13:00.002+03:00

Kuulin juuri, että Turussa on sittenkin tulossa toriparkkivaalit. Ilmankos koko toriparkista on oltu viime aikoina uhkaavan hiljaa, varsinkin Kokoomuksen ja demareiden leireissä.

Toriparkki on nimittäin tulossa käsittelyyn välittömästi vaalien jälkeen. Se on merkitty ympäristö- ja kaavoituslautakunnan esityslistalle ensi tiistaina 28.10. Siis kaksi päivää vaalien jälkeen. Tarkoitus on lisäksi saada asiasta myönteinen päätös vielä vanhan valtuuston viimeisessä kokouksessa joulukuun puolivälissä. Ajoitus on aivan harvinaisen härskisti suunniteltu.

Turun Toriparkki Oy ei ole suostunut kertomaan hankkeen kustannuksista, toteutuksesta, vaikutuksesta torikauppaan, ympäristöön tai ylipäätänsä yhtään mihinkään. Se on selvää, että rahaa palaa ja tori on pilalla ainakin vuosien ajan, ehkä lopullisesti.

Muistakaa siis äänestää puoluetta, joka taatusti vastustaa kallista kuoppaa Kauppatorilla!

Kun TV pysyy pimeänä...

2008-10-22T13:46:00.002+03:00

En malta olla vielä jatkamatta Turun televisiomylläkästä. Sen verran sekaisin kaupunki oli eilen uudelleenviritysten kanssa. Kaikki siis alkoi maanantaina, kun Turun Kaapelitelevisio Oy suoritti suoritti virallisesti sanottuna "kanavataajuuksien muutoksia".

Jokainen digilaite tuntuu reagoineen tilanteeseen eri tavalla. Useimmat lopettivat kuitenkin YLEn kanavien esittämisen. Nuoret ja tekniikasta perillä olevat sukulaiset olivat eilen kullan arvoisia. Jotkut kuulemma autoilivat Turkuun kaukaakin auttaakseen vanhempia sukulaisiaan tv:n kanssa.

Oman boksimme viritys sujui minulta ongelmitta, mutta sitten meni vaikeammaksi. Ovikelloa kävi rimputtelemassa parikin naapuria, jotka ihmettelivät mitä pitäisi tehdä. Toista osasin auttaa, toista en.

Istuin puoli tuntia naapurissa asuvan ikääntyneen rouvan olohuoneessa painelemassa keväällä hankitun hienon digi-tv:n menu-näppäintä, mutta aivan turhaan. Laitteen ohjekirja ei kerta kaikkiaan tuntenut tällaista tapausta, jossa kanavat pitäisi virittää uudelleen.

Rouva oli jopa käynyt Turun Kaapelitelevisio Oy:n konttorissa kysymässä neuvoa. Sieltä oli kyselijöille jaettu käsin kirjoitettua monistetta, jossa oli jotain toimintaohjeita. Ne koskivat kuitenkin digibokseja, eivät digitelevisioita, joissa ei ole erillistä boksia. Korjaaja oli kuulemma mahdollista tilata kotiin, mutta se maksaa 25 euroa. Jonoa korjaajilla riitti jo useiden päivien ajaksi.

Mitä ilmeisimmin koko tilanne oli tullut kaapeliyhtiöllekin täysin yllättäen, mistä kertoo tuo käsin kirjoitettu ohjelappunen. Monilla katsojilla YLEn kanavat ovat vieläkin pimeinä. Voisikohan tv-lupamaksuista saada palautusta? Entä korvaako laitteen takuu myös virittäjän käynnin? Saako menetetystä vapaa-ajasta ja lukuisista puhelinsoitoista korvausta?

Ja ennen kaikkea: miten usein sama rumba mahtaa toistua tulevaisuudessa?

Kun TV pimeni

2008-10-21T10:36:00.003+03:00

YLEn tv-kanavat alkoivat eilen klo 11 aikaan kesken lähetyksen näyttää pelkkää mustaa. Ainakin Turun keskustassa.

No, kaikki odottelivat kärsivällisesti YLEn korjaavan ongelman. Illallakaan ei lähetyksiä näkynyt, joten vika oli selvästikin suuri. YLEn nettisivuilla ei tosin sanottu asiasta mitään. Korjaaminen on varmaan käynnissä. Sukulaiset jo soittelivat ja kyselivät onko muillakin YLE mustana. Kyllä kyllä, odotelkaa nyt vain rauhassa.

Tänään aamullakaan ei näkynyt mitään. Nyt alkoi jo soittorumba kavereille ja lopulta joku soitti isännöitsijälleen. Hän taas tiesi, että kanavat pitää päivittää, kun YLE on tehnyt jotain uudistuksia. Turun Sanomissa oli asiasta kuulemma ollut juttua. Pengoin lehden läpi, mutta en kyllä löytänyt edes pientä mainintaa.

Paniikki. Suuri osa Turun vanhemmasta väestä tuskin tietää miten kanavat päivitetään. Itse en vielä ehtinyt päivittää omaa boksia, mutta keikkaa riittää kun pitäisi päivittää muidenkin laitteita. Kävelin aamulla Turun kaapelitelevision toimiston ohi ja huomasin kaikkien virkailijoiden puhuvan tuskaisen näköisesti puhelimessa vaikka asiakkaitakin oli paikalla jonoksi asti. Taisivat kaikki kysellä mitä tehdään pimentyneelle televisiolle.

Tähän on tulevaisuudessa syytä tottua. TV pimenee ja sitten pitäisi koko kansan osata päivityksen niksit. Odotan jännityksellä iltaa, kun pääsen kotiin. Onnistuuko se? Entä jos kanavat eivät palaakaan? Miten haavoittuvainen nyky-yhteiskunta onkaan.

Lopulta löysin asiasta pienen tiedotteenkin Turun Kaapelitelevision nettisivuilta. Pikku vinkki vastaisen varalle: voisikohan tällaisista päivityksistä kertoa ihmisille etukäteen ja kenties hieman näkyvämmin kuin vain lähes huomaamattomalla tiedotteella omilla nettisivuilla. Säästyisi aika paljon vaivaa ja puhelinsoittoja meiltä katsojilta.

Baila baila!

2008-10-18T16:01:00.003+03:00

Joulu lähestyy ja kansa shoppailee. Tarjonnasta ei ole pulaa, Turussa on kohta vainajillekin oma ostoskeskus. Siis kohtapuoliin avattava Skanssi vanhaa hautausmaata vastapäätä. Shop 'til you drop!

Vaan pian loppuvat nämä shop-bailut, kun taantuma yltää Pohjolaankin. Ikea siirsi Tampereen liikkeensä avaamista vuodella, Toivo Sukarin Ideaparkilla meni jo viime vuosikin huonosti ja uudet kauppakeskussuunnitelmat laitettiin ennätysvauhdilla jäihin. Jopa Sukari kertoi tämän päivän lehdessä, ettei ole ikinä nähnyt yhtä nopeaa ilmastonmuutosta kuin viime viikkoina. Siis taloudellisen ilmaston.

Saadaankohan sitä Skanssiakaan ensi keväänä avattua, jos taantuma etenee? Puolityhjä kauppakeskus olisi aika masentava näky.

Pitäisikö ympäristöstä kiinnostuneen nyt hihkua innosta? Ainakin sikäli, että megalomaanisimmat ostoshelvettisuunnitelmat lykkääntyvät. Saamme kenties hengähdystauon, jonka aikana voisi vaikka oikeasti miettiä kaupunkisuunnittelun arvoja. Ehkä kansa kohta suuntaakin kävellen keskustaan.

Tuskin sentään, sillä äskeinen hintahuomio huoltoasemalla pisti miettimään uudemman kerran. Bensa on nyt halvempaa kuin miesmuistiin eli moneen kuukauteen. Autojen hinnat laskivat jo aikaisemmin. Taas kelpaa ajella ja saastuttaa!

Danny-show terveyskeskuksessa

2008-10-16T11:01:00.004+03:00

"En tiedä mitään muuta niin masentavaa kuin Danny-show tiellä Kuopion". Näin lauleskeltiin entisajan hitissä, joka soi aamulla päässäni.

No, minä tiedän. Danny-showta paljon masentavampi oli aamun Turun Sanomien mielipidesivulle painettu hätääntynyt tekstiviesti äidiltä, joka oli yrittänyt saada sairaalle lapselleen ajan terveyskeskuslääkäriltä. Seuraava vapaa aika oli kuulemma joulukuun alussa.

Varmaan tuttu tilanne kaikille. Tuleva sairautensa pitäisi osata ennustaa ainakin pari kuukautta etukäteen, jotta osaisi tilata ajan lääkärille ajoissa. Muistan vastaavan tilanteen jo kouluajoilta ja juuri hiljattain olin vuoden hammaslääkärijonossa. Eipä ole tilanne paljon muuttunut.

Käytännössä en enää juuri edes yritä päästä terveyskeskukseen. Soitto aamukahdeksalta ajanvaraukseen on kuin tiukka työpaikkahaastattelu. Usein vain oireita liioittelemalla on mahdollisuuksia päästä läpi. Tai sitten on ihan oikeasti oltava vähintään käsi poikki. Sääliksi käy sitä puhelimeen vastaavaa hoitajaa, jonka täytyy seuloa soittajista kaikkein kipeimmät ja tarjota muille ensi vuoden keväällä olevaa seuraavaa vapaata aikaa.

Mutta onneksi on Google. Se on joka pojan uusi terveyskeskus, josta uskaltaa helposti hakea neuvoa noloimpiinkin vaivoihin. Kun keväällä aloin kärsiä todella kivuliaasta tenniskyynärpäästä, ei terveyskeskuslääkärille ollut niin heppoisen vaivan kanssa asiaa. Mutta googlaamalla löytyi ohjeita vaikka miten paljon, uusimpia amerikkalaisia tutkimuksia myöten. Ne ovat toimineet hyvin.

Nykyään ei tulisi enää mieleenkään mennä lääkärille ennen kuin olen hakenut vaivastani uusimmat tiedot internetistä. Jos taas on oikeasti kiire saada vaikka antibioottikuuri, menen yleensä suoraan yksityiselle ja maksan kiltisti vaaditut setelit. Kaikki siis hyvin.

Paitsi että hetkinen – ei kai systeemin näin pitäisi toimia? Että siis kansa maksaa veroja terveydenhuollon ylläpitämiseksi, mutta etsii terveysniksinsä netistä ja sen lisäksi vielä kiikuttaa pennosensa lääkäreille, jotka rahastavat päivätyönsä ohessa Pulssissa. Miten tässä näin pääsi käymään, kun kaikki puolueet ovat yhteen ääneen vaatimassa juuri terveydenhuollon laittamista kuntoon?

Talouden hullut päivät

2008-10-13T12:06:00.000+03:00

Viikonloppuna ei talouden laskusuhdanteesta ollut tietoakaan. Ei ainakaan Stockmannin Hulluilla päivillä. Veren maku suussa ihmiset taistelivat ostettavasta.

Vai valmistautuivatko kaikki jo siihen, että maailmantalous romahtaa eikä maanantaina enää ole mitään ostettavaa?

Oli miten oli, talous ei sitten romahtanutkaan. Ainakaan vielä nyt maanantaina klo 12 mennessä. Harvoin olen itse seurannut pörssikursseja yhtä kiinnostuneena kuin tänä aamuna. On vaikea kuvitella, mitä pankkijärjestelmän täydellinen kaatuminen voisi tuoda mukanaan.

Hyvät ajat taitavat silti olla toistaiseksi ohi ja säästökuureja edessä. Turun budjetti lepäsi sen varassa, että hyvät ajat jatkuvat vielä ainakin vuoteen 2011 asti. Mitäs nyt tehdään, kun niin ei taida käydäkään? Myydäänkö lisää kaupungin omaisuutta vai yritetäänkö Hirvensaloon ja Kakskertaan saada väkisin ne 30 000 uutta veronmaksajaa?

Kunnallisvaaleissa tuleva taantuma ei näy. Kaikki puolueet vaativat edelleen suureen ääneen lisää rahaa kaikille. Siis lapsille, koululaisille, sairaille, vanhuksille ja niin edelleen. Todellisuudessa olisi aika alkaa miettiä sitä, keneltä leikataan eniten. Mutta sen aika on tietysti vasta vaalien jälkeen.

Ainakaan isompien puolueiden sivuilla ei ajankohtaisiin talousuutisiin ole reagoitu mitenkään. Demarit vaativat edelleen kaikki unelmat tosiksi ja Kokoomus lupaa toteuttaa kaikkien toiveet. Mahtavaa! Turun Vihreiden valtuustoryhmä sen sijaan julkisti uuden kestävän kehityksen talousohjelman eilen. Löytyy osoitteesta

http://www.turunseudunvihreat.fi/kunnallisvaalit-2008/kestaevaen-kehityksen-talousohjelma

Yksi hyväkin uutinen sentään tuli viikonloppuna vastaan: äänestysinto on galluppien mukaan nousussa. Ehkä maailman tilanne on saanut kansan miettimään vaihteeksi politiikkaakin.

Äänestä ruispeltoa

2008-10-08T10:47:00.004+03:00

Joskus muinoin vaalijulisteissa oli särmää ja sanomaa. Eipä ole enää.

Hesari esitteli tänään suurimpien puolueiden vaalijulisteet. Jos puolueiden tarkoitus on herätellä nukkuvia äänestäjiä, niin paljon pahemmin ei voisi mennä pieleen.

Samalla kun uutiset kertovat pörssien romahtavan ja talouden syöksyvän kohtisuoraan rotkon pohjalle, puolueet tyytyvät esittelemään hassusti maalattuja naamatauluja tai suomalaisia peltomaisemia.

Vihreillä on mainoksessaan sentään selkeä sanoma suvaitsevaisuudesta ja luonnonsuojelusta, mutta mitä ihmettä tarkoittaa esimerkiksi Keskustan "Äänestä kotiasi"? Vasta puolueen nettisivulta löytyy vastaus, että kunta on ikään kuin kodin jatke. Vaalilause, joka ei aukene ilman selittelyitä ei ole kovin kummoinen. Hetken miettimisen jälkeen tajuan, että julisteen räsymatot ovatkin tyyliteltyjä kerrostaloja, millä kai kosiskellaan kaupunkien äänestäjiä.

Yhdessäkin Timo Soinissa on kestämistä, mutta kahdeksan erivärisenä virnuilevaa Soinin naamaa on silkkaa painajaista. Jos Soinia kuitenkin haluaa äänestää, on edessä pikainen muutto Espooseen.

Vasemmistoliitto on yrittänyt tehokkaasti kopioida kaikki Vihreiden vaaliteemat, mutta heidän julisteestaan en ole vieläkään saanut tolkkua. Julisteen sanoman ymmärtämiseen tarvittaisiin ainakin suurennuslasi, ehkä jopa mikroskooppi.

Ruotsalaisten viinapulloetiketti melkein itkettää eikä Kristillisillä taida taaskaan olla mitään sanomaa, vain kauniita kuvia rantalaitureista ja ruisvainioista. Demareiden mainos näyttää ensi silmäyksellä kristillisten mainokselta, mutta Jutta-tyttöhän siinä katseleekin äänestäjää. Lapsilla mainostaminenhan toimii aina, vai?

Jyrki Kataisen irti leikattu pää on suorastaan pelottava. Toivotalkoot vain jatkuvat ja jatkuvat ja Iso Korva kuuntelee. Mutta mitä niissä talkoissa tapahtuu? Ei ole selvinnyt minulle.

Mitä näistä jää käteen? Ei yhtään mitään. Kaikki haluavat ääniä kaikilta. Vähän kuin kävelisi mansikkakarnevaaleilla, joissa jokainen myyjä yrittää myydä saman pellon mansikoita hiukan eri mainoskuvalla.

Alma Media boikottiin!

2008-10-03T09:42:00.002+03:00

40 vuoden iässä sitä luulee jo nähneensä kaikenlaista.

Mutta eilisillan YLEn pääuutisissa näytetty Lapin Kansan päätoimittajan haastattelu löi ällikällä jo paatuneemmankin suomalaiseen epätasa-arvoon tottuneen kyynikon.

Heikki Tuomi-Nikula siis sanoi suoraan, ettei lesbo voi olla lehden päätoimittaja saati edustaa lappilaisia. Hänen mielestään oli ihan oikein erottaa Johanna Korhonen, koska Rovaniemelle ei naispareja kaivata.

Alma Mediassa taas oltiin sitä mieltä, että yhtiön pörssikurssi luultavasti lähtee nousuun, koska kaikki julkisuus on hyvä asia.

Nyt tuli mitta täyteen.

En ole aina ollut kovin kärkäs menemään mukaan boikotteihin, mutta hyt julistan omasta puolestani Alma Median tuotteet boikottiin. Täällä Turun puolessa voi jättää Iltalehden ja Kauppalehden lukematta. Alma Median tv-kanavat ovat MTV3 ja Subtv, radiokanavista Radio Nova.

Tosin Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne on myös STT:n hallituksen puheenjohtaja. STT:n uutisia on ehkä vaikeampi jättää lukematta.

Jorma Ollilan johtaman valtuuskunnan tehtävä Suomi-kuvan kiillottamiseksi vaikeutui taas huomattavasti. Naapurimaat otsikoivat Korhosen erottamisen näyttävästi. Suomi tunnetaan nyt myös epätasa-arvon uutena lipunkantajana. Kiitos tästäkin, Alma Media!

Alma Media - syrjinnän äänenkannattaja

2008-10-02T10:16:00.005+03:00

– Olen aivan hämmästynyt, että tällaista voi tapahtua Suomessa vuonna 2008.

Näin sanoi Johanna Korhonen, joka irtisanottiin Lapin Kansan päätoimittajan paikalta, kun Alma Median johdolle selvisi hänen olevan naimisissa naisen kanssa.

Minua asia ei hämmästytä ollenkaan. Näin on Suomessa toimittu iät ja ajat.

Hämmästyttävää on vain se, että Alma Median johto on mennyt sanomaan asian suoraan Korhoselle. Yleensä on tapana keksiä joku muu selitys. Uutta on sekin, että vääryyttä kokenut nostaa asian julkiseksi. Ja että hänelle on tarjottu 100 000 euroa vaikenemisesta.

Jos nyt edes pikaisesti vilkaisee maakuntalehtien yleisönosastoja niin huomaa helposti, että ne ovat uskonnollisten fanaatikkojen temmellyskenttiä. Itse olen toisinaan lueskellut Ilkkaa ja Satakunnan Kansaa. Vähän vaikea kuvitella, että niiden päätoimittajaksi valittaisiin julkihomo. Alma Mediakin on selvästi pelännyt protestiaaltoa Lapin vanhoillisilta.

Esimerkiksi kunnat voivat valita virkoihinsa kenet huvittaa kunhan kelpoisuusvaatimukset täyttyvät. Homohakijan voi aina syrjäyttää huomaamattomasti vetoamalla kaikenlaisiin muihin syihin. Kiusallista todistusaineistoa ei jää, mihinkään oikeusjuttuun ei syrjityllä ole eväitä eikä vaikeasta asiasta tarvitse edes keskustella hakijan kanssa.

Alma Media kertoo nettisivullaan olevansa "uudistuva, ihmisen kokoinen työpaikka, jossa on tekemisen meininki". Toivottavasti mainoslause muutetaan muotoon "syrjivä, vanhoillinen ja vihamielinen työpaikka, jossa kehitys pysähtyi 1950-luvulle".

Voisikohan Suomi vuonna 2008 heittäytyä ihan aidosti tasa-arvoiseksi pelkkien juhlapuheiden sijaan? Hienoa että Johanna Korhonen uskalsi nostaa asian esiin ja aiheesta keskustellaan oikein lehtien etusivuilla.

Syöksytään lamaan

2008-09-30T10:34:00.003+03:00

Pankit kaatuvat ympäri maailmaa, kouluissa ammuskellaan ja maapallo lämpenee uhkaavasti.

Mitä tekevät suomalaiset? No, gallupin mukaan eivät ainakaan ole kiinnostuneita politiikasta. Vain ¼ tietää edes mitkä puolueet ovat hallituksessa.

Itse en kehtaisi sanoa gallup-kyselijälle, että politiikka ei kiinnosta. Siis että minua ei yhtään kiinnosta se kuka päätöksiä tekee ja mitä minulle, läheisilleni tai koko maapallolle tapahtuu. Mikä ihme sitten voisi kiinnostaa?

Mutta niin se vaan on. Äänestysprosentti tulevissa vaaleissa voi hyvinkin jäädä ennätyksellisen alhaiseksi. En ihmettelisi, vaikka se jäisi johonkin 50 prosentin tuntumaan. Ihmiset eivät enää välitä oikein mistään. Miksi he siis äänestäisivätkään? Aamun lehti on tosin aika hyviä syitä pullollaan.

Maailmantalous syöksyi juuri ennätyslamaan. Turun talous on jo valmiiksi kuralla, joten hyvistä aikomuksista huolimatta jostain on luultavasti leikattava rajusti. Jäävätkö jalkoihin lapset, sairaat vai vanhukset? Luultavasti ainakin ne, jotka eivät äänestä.

Kun vaalit lähestyvät, poliitikot yrittävät näkyä keinolla millä hyvänsä. Pääministeri Vanhanen kävi oikein Turussa asti kauppaamassa puutarhakaupunkiaan. Hänen mielestään Turku on jo sellainen. Niin taitaa ikävä kyllä ollakin. Tosin tämän puutarha-sanan sijalle voi yhtä hyvin laittaa sanan auto. Hajasijoitus jyllää, kepu riemuitsee. Bensan hintakin on vaihteeksi laskussa, joten taas kelpaa huristella autolla omasta puutarhasta kauppakeskukseen.

Kristillisten Sari Essayah taas haukkui demaripomo Jutta Urpilaista ajatusten varastamisesta. Katsotaanpa kristillisten nettisivulta, millaisia tavoitteita puolue oikein ajaa.

Hmmm: näemmä tavoitteena on lasten, nuorten, lapsiperheiden ja ikäihmisten hyvinvointi sekä terveydenhuollon ja ympäristöasioiden kuntoon laittaminen. Siinä sitä onkin ryöstettävää. Näitä teemoja ei kukaan muu ollut ennen ajatellutkaan. Kristillisten ympäristöpoliittinen ohjelma vaatii Itämeren suojelua, luonnon monimuotoisuuden turvaamista ja ilmaston lämpenemisen pysäyttämistä. Hienoa, että puolue on keksinyt nuo kaikki aivan itse varastamatta tavuakaan esimerkiksi Vihreiltä.

Politiikkaa ja metrilakua

2008-09-27T14:38:00.001+03:00

Käväisin Turun Kauppatorilla katsomassa miten vaalitorin avajaistapahtuma edistyy.

Edistyihän se. Poliitikkoa oli joka paikka täynnä ja kansa pinkoi pakoon minkä kerkisi. Vaaleihin on vielä niin kauan aikaa, ettei kovin moni halua kerätä kassia täyteen puolueiden paperipinoja.

Esitteitä lukiessa huomasin myös etten osaisi tekstien perusteella arvata minkä puolueen mainos milloinkin on kyseessä. Kaikki ovat nyt ympäristön, vanhusten, lapsiperheiden, terveydenhuollon ja nuorison asialla. Jo on kumma, jos asioita ei ensi kaudella saada kuntoon.

Toisaalta tuli taas kerran ikävä aikoja, jolloin puolueet olivat vielä Puolueita ja äänestäjä tiesi mitä äänellään saa.

Mielenrauhaani sen sijaan järkytti seuraava toritapaus: olin juuri laittamassa kolikkoni Nälkäpäivä-kerääjän lippaaseen, kun läheisestä metrilakumyyjän teltasta ampaisi vihainen mies raivoamaan samaiselle kerääjälle. Hän oli kuulemma maksanut kalliisti myyntipaikastaan, eikä halunnut kaiken maailman rahankerjääjien karkottavan hänen asiakkaitaan!

Kyseinen kerääjä seisoi täsmälleen myyntikojujen välisen käytävän puolivälissä häiritsemättä ketään. Olisikohan nuoren kerääjän tummalla ihonvärillä ollut vaikutusta asiaan? En oikein jaksa uskoa, että viisikymppinen karkkimyyjä olisi tullut haukkumaan perusturkulaiselta näyttävää mummoa.

Metrilaku jäi taatusti ostamatta, mutta yököttävä sivumaku tuli suuhun ihan ilmaiseksi.

Tee se nyt!

2008-09-25T16:53:00.003+03:00

Viikon uutiset ahdistavat ja työkiire stressaa, stressaa, stressaa. Toisaalta säätiedotus lupaa tänään olevan vuoden viimeinen aurinkoinen ja lämmin syyspäivä. On pakko lähteä kiertämään Ruissaloa.

Freelance-dosenttina ei ehkä juuri kerrytä eläkettä, mutta toisaalta: voin järjestää työaikani niin kuin huvittaa. Hiiteen lähestyvät vaalit ja työpöydälle kertyneet paperipinot, jotka vaatisivat välittömän huomioni.

Siis autolla Ruissalon sillan pieleen ja menoksi. Ensimmäiset kolme kilometriä minua vaivaa luterilainen työmoraali: Miten ihmeessä voin tallustella täällä vaikka on arkipäivä? Seuraavat kolme kilometriä ajatukset askartelevat Kauhajoella, vaikka ympärillä aukeaa huikeita ruskamaisemia ja kiellän alitajuntaani ehdottomasti matkaamasta Pohjanmaalle.

Sitten onkin jo kahvitauon paikka. Rupattelen mukavia kahvilan omistajan kanssa ja olo alkaa helpottua. Seuraavat kolme kilometriä ovat jo hienoja. Keskityn polkuun ja arkihuolet alkavat jäädä taakse. Saaronniemen ranta on upea täydessä auringonpaisteessa.

Kun pääsen Kuuvannokkaan asti tajuan jo ettei millään muulla ole merkitystä kuin edessä kimmeltävällä merellä. Siellä seilaa tsekkiläinen purjevene ja kaikki paitsi purjehdus on turhaa.

15 kilometrin jälkeen alkaa jalkoja jo väsyttää uhkaavasti. Toisaalta pyörätiellä tuntuu olevan melkein hellelukemat ja vieressä kasvaa pellollinen auringonkukkia. Onko tämä varmasti Ruissalo vai sittenkin Provence? Olen täysin irrottautunut arkiminästäni. Stressi on poissa, mieli kepeä.

18 kilometrin lenkin jälkeen on upeaa päästä taas kotiin. Kuin olisi kokenut kokonaisen ulkomaanloman, mutta ilman puolen vuorokauden paluuhelvettiä Euroopan lentokentillä.

Lukijani. Lähde Ruissaloon! Tee se NYT! Huomenna sataa, ruska on ohi ja olet ehkä sairaalassa keuhkokuumeen takia.

Kauhajoelta maailmalle

2008-09-24T10:41:00.004+03:00

Jorma Ollilan johtamalla valtuuskunnalla on edessään haastava tehtävä. Sen pitäisi kirkastaa Suomi-kuvaa maailmalla.

Joskus vain tosielämä ehtii ensin ja muovaa Suomi-kuvaa voimalla, johon eivät minkään kampanjan rahkeet riittäisi. Harvoinpa Suomen tapahtumat ovat BBC:n pääuutisena.

Tämän kirjoituksen oli tarkoitus olla viiltävä analyysi suomalaisesta yhteiskunnasta Kauhajoen jälkeen.

Mutta aamun lehdet ovat jo täynnä analyyseja. Yhteistä niille on vain se, ettei kukaan tiedä missä mennään.

Apuun huudetaan poliisia, vanhempia, opettajia, koulupsykologeja, kireämpää aselainsäädäntöä, internetin valvontaa ja vaikka mitä. Koko yhteiskunnassa on jotain mätää, kun tällaista tapahtuu.

Ai niin, mutta koko yhteiskuntahan olemme me kaikki yhdessä. Onko siis meidän arvomaailmassamme jotain vikaa? Jos koulussa menestymispaineet ovat menneet yhtä hurjiksi kuin työelämässä, on helppo vastata myöntävästi. Menestymisen ja pakkosuorittamisen oravanpyörä lähtee käyntiin yhä nuorempana.

PISA-tutkimuksen mukaan suomalaiset menestyvät koulussa loistavasti.

Kunnes jokin napsahtaa päässä ja mukavana tunnettu nuorimies ampuu luokkakaverinsa. Oliko häntä kiusattu, halusiko hän julkisuutta? Ehkä emme saa koskaan tietää.

Suomen koululaitosta ihailemaan tulevien ulkomaalaisten jono saattaa hieman lyhentyä tänä syksynä. Aivan vastaavaa systeemiä ei kenties enää halutakaan muualle.

Kauhajoen jalkoihin jäi toinen eilen iltapäivällä julkisuuteen tullut ja Suomen mainetta muuttava uutinen. Suomi ei enää olekaan maailman vähiten korruptoitunut maa vaan putosi listalla viidenneksi. Kiitos ahneille poliitikoille ja viime kädessä Timo Kallille, joka pisti vaalirahoitusskandaalin liikkeelle.

Ahneus kuvastaa hyvin suomalaista elämänmenoa 2000-luvulla. Ahneus rahalle, vallalle, julkisuudelle. Siitäkö tässä kaikessa onkin kyse?

Usko vaalikoneeseen

2008-09-20T13:35:00.004+03:00

Kunnallisvaaliehdokkaana joutuu täyttämään useita vaalikoneita, joten ei muuta kuin toimeksi.

Ensimmäisenä on vuorossa MTV3:n vaalikone, jossa jokaiseen väittämään voi laittaa vastaukseksi pallukan viisiasteisella janalla "täysin samaa mieltä - täysin eri mieltä".

Mutta voi kurjuus, jo ensimmäiset kysymykset syöksevät minut itsetutkiskelun synkkiin syövereihin. Ajatuksen kaavakkeen nopeasta täyttämisestä voi saman tien hylätä. Tässä tulee menemään tunteja.

Ja mitä näistä ihmeellisistä kysymyksistä oikein pitäisi ajatella?

Väittämä 1: "Uskon Jumalaan".

Huh. Jumala on kirjoitettu isolla J:llä, joten ilmeisesti tässä nyt puhutaan meidän kristillisestä Jahvestamme, ei yliluonnollisista olennoista ylipäätänsä. En ole juuri ajatellut asiaa vuosiin, mutta nyt se kanta siis pitäisi päättää. Entä jos olen agnostikko, jonka mielestä uskonnollisista väittämistä ei ylipäätään voi saavuttaa varmaa tietoa puolesta tai vastaan. Pitäisikö laittaa rasti ruutuun "en osaa sanoa".

No, jätetään se ja siirrytään seuraavaan, toivottavasti paljon helpompaa kysymykseen. Turha toivo.

Väittämä 2: "usko ydinperheeseen".

HÄH? En ymmärrä kysymystä, vaikka tuijotan sitä vartin. Miten ihmeessä ydinperheeseen uskotaan? En ainakaan ole rakentanut olohuoneen nurkkaan kotialttaria, jossa rukoilisin joka aamu ydinperheen nimeen. Uskon siihen, että ydinperheitä on olemassa. Uskon siihenkin, että ydinperhe on lapselle aivan hyvä paikka kasvaa. Sulkeeko usko ydinperheeseen pois sen faktan, että muunkinlaisia perheitä on olemassa vaikka kuinka paljon ja että ne ovat aivan yhtä hyviä kuin ydinperheet?

Entä jos joku ei usko ydinperheeseen? Tarkoittaako se, että hänen mielestään lähes kaikki Suomen isät ja äidit ovat kelvottomia vanhempia ja ydinperheet olisi välittömästi hajotettava? Parasta laittaa pallukka puoliväliin, koska tämä kohta ei valkene yhdessä iltapäivässä.

Jos vaalikoneessa olisi mitään logiikkaa, seuraava väittämä olisi "usko sinkkuuteen", mutta ei ole. Se on parisuhteessa eläviltä suljettu kohta "viihdyn sinkkuna".

Ja eikun eteenpäin. Seuraavaksi pitäisi vastata väittämään "kaljalla käynti kuuluu tapoihini".

Jaa-a. Mitenköhän usein kaljalla pitäisi käydä, että se on tapa? Jos vastaan kyllä, lasketaanko minut sen jälkeen vanhaksi valtuustoon kelpaamattomaksi juopoksi? Mutta jos en käy kaljalla, lokeroidun epäsosiaaliseksi sohvalla tissuttelijaksi, joka ei enää edes jaksa lähteä ihmisten ilmoille kaljoittelemaan. Parasta siis vastata tähänkin puolivälin pallukalla.

Tästä tulee vielä piiiitkä viikonloppu.

Piiskaa korvalle

2008-09-17T19:05:00.008+03:00

Viime vuonna Kokoomus oli korva joka kuuntelee, mutta nyt puolue lupaa tuulettaa politiikkaansa oikein kunnolla mattopiiskan avustuksella. Mainoskuvissa Jyrki on saanut alleen sirppiä ja vasaraa muistuttavat työvälineet, työmiehen kintaitakin kuvissa vilahtelee.

Musta-sini-valkoisessa pensselissä näyttäisi olevan Viron värit, mutta tämä symboliikka ei täysin aukea. Viittaisikohan maan synkeään lähihistoriaan?

En ole ihan ainoa, joka pitää vanhan diktatuurin merkkien ja iskulauseiden kaivamista historian suosta vähintäänkin kieroutuneen huumorintajun tuotteena. Yhtä hupaisaa olisi mainostaa vaikkapa kansallissosialistien, Maon kulttuurivallankumouksen tai Pol Potin hirmuhallinnon muistolla. Jaksaisiko joku nauraa?

Turussa Kokoomuksen teemana on ”Tyytyväisten ihmisten Turku”, joten ilmeisesti puolueen mielestä itänaapurissa oltiin sittenkin aivan poikkeuksellisen tyytyväisiä.

Turussa näkyvin merkki tuulettuneesta linjasta taitaa olla Olavi Mäenpään riveissä ennen taistelleen Timo ”Betoni” Virtasen siirtyminen Kokoomuksen joukkueeseen. Jäämme tietysti vielä kiinnostuksella odottelemaan, millaisia piiskansivalluksia ikiehdokas Ilkka Kanervalla on tällä kertaa takataskussaan. Niitä tosin taidetaan odottaa kasvavalla kauhulla myös puolueen sisällä.

Yllätä äänestäjäsi raitiovaunulla

2008-09-16T10:22:00.012+03:00

Kaikki muistavat varmaan vitsin mattokauppiaan nerokkaasta mainoslauseesta: "Yllätä vaimosi – tee se matolla!"

Jutta Urpilainen aiheutti viikonloppuna hieman vastaavia yllätysmomentteja. Ei tosin matolla vaan raitiovaunulla.

Yllättävästi vihertynyt demaripuheenjohtaja vaati raitiovaunuja niin Tampereelle kuin Turkuunkin. Tavallaan kivaa, että vihreiden Turussa pitkään esillä pitämä hanke sai lisätukea. Todennäköisimmin Urpilaisen vision taustalla oli kuitenkin vain kiihkeä tarve kalastella vihreästi ajattelevien turkulaisten ja tamperelaisten ääniä täsmäiskulla.

Tämän päivän Turun Sanomat ehtikin sitten jo pääkirjoituksessaan lytätä Urpilaisen ehdotuksen mahdottomaksi ideaksi. Sanaa "typerä" ei nyt suoraan sanottu, vaikka se leijuikin ilmassa.

Samassa yhteydessä Urpilainen toivoi maahan joukkoliikenneohjelmaa. Liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan joukkoliikenteen kehittämisohjelmaa alettiin valmistella jo kesäkuussa, joten ihan putkeen ei mennyt tämäkään Urpilaisen idea.

Demarien mainostoimiston olisi nyt äkkiä keksittävä Jutalle jotain uskottavampaa sanottavaa. Sormi pystyssä heristelevän opettajattaren varovaisia heittoja kuuntelevat vain eturivin kiltit oppilaat, muu luokka naureskelee ja puhuu kiinnostavammista asioista.

Mutta vielä niistä raitiovaunuista. Viime vuonna Espanjan Bilbaossa sattui silmiin upea uusi raitiovaunu (kuvassa). Yksi raide kiersi ympäri kaupungin keskustaa ja asukkaat olivat todella tyytyväisiä. Koko kaupungin imago oli saman tien muutettu rapistuvasta teollisuuskaupungista kulttuurin ja luontoystävällisyyden vetovoimaiseksi mekaksi. Siinäpä haastetta Turullekin.

Voi JukuJuku!

2008-09-12T10:50:00.019+03:00

Tämän viikon lehdet ovat kertoneet kahdesta ällistyttävästä turkulaisesta suunnitelmasta. Huvipuistoa ideoidaan nyt niin Impivaaran kuin Skanssinkin alueelle.

Kyseessä ei ole aivan ensimmäinen kerta kun turkulaisten elämään halutaan tuoda hupia. Aatami oli hädin tuskin ehtinyt puraista omenaa, kun Turkuun jo yritettiin saada huvipuisto.

1800-luvun lopulla huvipuistoa puuhattiin Kupittaalle, mutta valtava riitahan siitä vain tuli. Sittemmin huvipuistoa on Kupittaan lisäksi sovitettu ainakin Ruissaloon, Urheilupuistoon, Hirvensaloon ja rautatieaseman kylkeen. Laihoja ovat tulokset.

Pisimmällä oltiin varmaankin Lasten Maailma -suunnitelman kanssa 80-luvulla. Hirvensaloon piti saada miljoona kävijää vuodessa nielevä puuhalandia, mutta saaren asukkaat pistivät kampoihin. Sopii kuvitella Hirvensalon sillalle miljoona ylimääräistä ylittäjää vuodessa. Puisto sai nimen FinFun, mutta lama vei senkin hankkeen.

Pian joku keksi tehdä Ruissaloon Muumimaailman. Ei onneksi rakennettu sitäkään. Myös Zoolandian väki kyllästyi 80-luvulla Turkuun ja eläintarha tehtiin mieluummin Lietoon.

Entä muistaako joku vielä Turun linnan viereen rakennettavan akvaarion ja kauppakeskuksen? Onkohan koko hanke jo unohdettu, kun paikalla kasvaa vielä vain sama pusikko kuin ennenkin. Eikä ole kuulunut iloisen huvittelun ääniä VR:n entisestä konepajastakaan, jonne piti hiljattain tehdä sisähuvipuisto.

Impivaaran urheilukeskuksen yhteyteen on nyt suunnitteilla vesipuisto. Taustalta löytyy Kalajoen hiekkasärkkien JukuJukuMaasta tunnettu JukuPark Oy, joka odottaa paikalle 100 000 lutraajaa vuodessa. Tuleekohan sen nimeksi joku kansan kielikorvaa rääkkäävä ImpiImpiPark tai ImpiVaaraSpa?

Skanssiin sen sijaan on ideoitu havumetsän keskellä sijaitsevaa ekologista vaihtoehtoa huvipuistolle. Ilmeisesti paikalle ei pääse autolla, eihän se muuten olisi ekologinen. Sijainti uuden jättimegakauppakeskuksen vieressä ei tosin lupaile kovin kestävää ekologisuutta. Suunnitelmat on lupailtu pian julkisuuteen, odotamme innolla.

Itse en osaa pitää huvipuiston puuttumista kovin suurena murheena. Suomen maanteiden varret ovat jo sen verran täynnä kaiken maailman HöpöHöpöLandioita turhista kauppakeskuksista puhumattakaan. En kaipaa kotinurkille yhtään uutta matkailurysää, joka tuo mukanaan aina vain lisää liikenneruuhkia.

Voi ei - kohta joku varmaan keksii taas ehdottaa huvipuistoa Kakolaan. Miten olisi KakoKakoLand?

Ylistä Herraa - ja maksa!

2008-09-10T16:23:00.031+03:00

Jos olet turkulainen, olet ehkä havainnut Turun Kaapelitelevision valikoimasta löytyvän Inspiration-kanavan. Se tuli helluntaiseurakuntien ylläpitämän Taivas TV7-kanavan tilalle toukokuussa.

Kaapelitelevision lehdistötiedotteen mukaan:

"Inspiration-kanava lähettää perhe- ja eettisiä elämänarvoja korostavaa ohjelmaa. Lapsille esitetään opetusohjelmaa seikkailun ja jännityksen kautta. Nuorisolle kanava tarjoaa skeittausta, motocrossia ja muita extreme–lajeja sekä ajankohtaista musiikkia. Kanavalla esitetään myös puutarhanhoitoa, kodinkunnostusta, parisuhde- ja talousohjelmaa sekä elokuvia ja musiikkiohjelmaa."

Ai jaa.

Itse en ole kyllä koskaan nähnyt kanavalla mitään muuta ohjelmaa kuin amerikkalaisia evankelistoja kerjäämässä katsojilta rahaa yleensä kiristämällä ja uhkaamalla helvetin tulella. Seikkailua ja jännitystä sekin, mutta tuskin lapsille sopivassa muodossa.

Kanava aloitti Amerikassa toimintansa 1970-luvun lopulla nimellä Praise the Lord. Sen perustivat sittemmin seksi- ja petosskandaaleissa ryvettyneet Jim ja Tammy Bakker, joiden nimet saavat yhä aikaan kylmiä väreitä.

Bakkerit edustavat Assemblies of God -nimistä fundamentalistikristittyjen ryhmää, kuten kyseinen kanava edelleenkin. Kanavan isäntäparina on nykyään vähintään yhtä hyytävä pariskunta David ja Barbara Cerullo. Heidän ohjelmansa juoni on aina sama: mies saarnaa ja vaatii katsojia lähettämään rahaa, vierressä istuva nainen nyökyttelee ja katsoo miestään ihaillen. Kanavan muut saarnaajat ovat yleensä vielä huomattavasti tulikivenkatkuisempia.

Inspiration-kanavan oman kotisivun mukaan kanavan missiona on pelastaa Amerikka:

Economic recession. Islamic terrorism. Skyrocketing oil prices. The censorship of God in public places.
Are we on the Eve of Destruction? Or is there Hope for America?

Toivoa on, jos kansa lähettää evankelistoille rahaa. Avustuspuhelinnumero on aina näkyvästi esillä. Kanavan kotisivuilla onkin kymmenittäin todistuksia ihmisiltä, jotka jo ovat tehneet lahjoituksen eli kylväneet siemenen – yleensä kuukausittaisen 58 dollaria – ja siten menestyneet elämässään. Tässä nyt vain pari esimerkkiä:

Since I’ve begun Sowing $58 a month into the Good Ground of Inspiration Ministries, God has really blessed my finances.

After Sowing a Seed recently to Inspiration Ministries, this Partner called our Prayer Center to share that he had received an unexpected check in the mail for $25,000!

Onneksi lähetyksissä ei sentään ole tekstitystä, joten kovin moni suomalainen tuskin erehtyy lähettämään eurojaan Amerikkaan.

Ja se varsinainen kysymyshän kuuluu:

Miksi ihmeessä Turun Kaapelitelevisio Oy lähettää tätä hyvin pelottavaa ääriliikkeen rahankeräysohjelmaa 24 tuntia vuorokaudessa ja vielä mainostaa sitä koko perheen kanavana???

Vaatteitta valtuustoon

2008-09-10T15:28:00.005+03:00

Lokavaalit lähestyvät ja kierrokset kovenevat.

Kokoomuksen lanseeraama nakukalenteri on lehtitietojen mukaan aiheuttanut jo suoranaista hysteriaa. Eilisen Satakunnan Kansan mukaan sadat ihmiset ovat viime päivinä tungeksineet puoluetoimiston ovella saadakseen kokoomusnuorten linjoja esittelevän tuhman kalenterin ja liittyäkseen puolueeseen.

Erotiikkaa on nykyään ilmeisesti tarjolla niin vähän, että pikkupöksyissä juoksenteleva kokoomusnuori saa kansan liikkeelle. Jos nuoriso ei aikaisemmin pitänyt politiikkaa kovin uskottavana, niin nyt Kokoomuksen nuorisojärjestö puhuu viimeinkin nuorison ymmärtämää kieltä. Vai kuka niitä nakukalentereita oikein ostaa?

Mutta mikä on muiden ehdokkaiden vastaus? Ryntäävätkö Pohjanmaan keskustaisännät vielä viime hetken paniikissa valokuvaamoon poseeraamaan pelkissä kalsareissa? Tuleeko Johanna Tukiaisen erotic show'sta sittenkin Kokoomuksen vaali-iltojen ykkösnumero? Entä mikä puolue uskaltaa levittää kaikkein vähäpukeisimmat mainoskuvat räntäsateisen Suomen kaduille?

Onkohan tämä nyt ihan oikeasti se suunta, johon kunnallispolitiikkaa haluataan viedä?

Sukupolvesta toiseen

2008-09-09T17:36:00.007+03:00

Selailin tuoretta kirjaa ”Kenen sukupolveen kuulut?”, joka kertoo 60-lukulaisten sukupolvesta. Aidat siinä vain ryskyivät ja rintsikat roihusivat, kun radikaali sukupolvi loi parempaa maailmaa.

Meillä nelikymppisillä ei kyllä ole vastaavia kokemuksia. Lymyilikö 80-luvulla jossain joku sukupolvi, johon piti kuulua? Minulta meni ihan ohi.

Itse istuin 80-luvun ajan huoneessani ja kuuntelin Jacksoneiden uutta LP-levyä. Loppuillaksi tulin olohuoneeseen murjottamaan ja katsomaan Dynastiaa tai Taisteluparia.

Vai pitikö sukupolven kokemus syntyä siitä, että melkein kaikki saivat lahjaksi Rubikin kuution? Kuulemma kovemmat tyypit kännäilivät viikonloppuisin Lallintalolla, imivät toistensa kauloihin fritsuja ja kuuntelivat Iron Maidenia. Muodostuikohan heille tunne kuulumisesta yhteiseen sukupolveen?

70-luvun aatteellisuus oli 80-luvulla jo heitetty romukoppaan, politiikka ei kiinnostanut juuri ketään ja rauhanmarsseilla kävi harva. Vuosikymmenen sykähdyttävin yhteinen kokemus oli Dianan ja Charlesin hääjuhla. Sitäkö me muistelemme vanhainkodissa?

Eräs minua viisaampi sanoi, että ihmisen täyttäessä 50 vuotta jotain naksahtaa päässä. Kymmenen vuoden kuluttua minun ikäiseni siis kaivavat koipussissa jalostuneet muistonsa ja kehittävät suuren kertomuksen sukupolvestaan aivan kuten kaikki edellisetkin sukupolvet. Hei, mehän selvitimme tiemme läpi joukko-opin, raittiuskilpakirjoitusten ja syntikkapopin. Pelkäsimme yhdessä AIDSia, happosateita ja Tsernobylin laskeumaa. Valmistuimme työelämään keskellä pahinta lama-aikaa ja olemme sen jäljiltä yhä pätkätöissä. Eläkkeelle emme pääse koskaan, kun jälkeemme tulevia maksumiehiä on liian vähän.

Täältä tullaan, suuri sukupolvikertomus!

Kaikki palvovat Sarahia

2008-09-08T18:31:00.004+03:00

Tällä hetkellä koko maailma tuntuu puhuvan vain Sarahista. No, puhutaan siis Sarahista.

Amerikan presidentinvaalien piti olla harvinaisen selvä juttu. Demokraatit juhlivat jättivoittoa Bushin sekoilujen jälkeen. Uudeksi presidentiksi julistetaan Barack Obama. Sehän oli niin jännittävääkin, kun Obama on musta. Mutta oikeasti Obama onkin vain kuivakka ja asiallinen senaattori ja uutuudenviehätys on nyt ohi. BOOOORING!

Sarah Palin on jotain muuta. Sarah on ilmiö. Hän on amerikkalainen äitihahmo, jossa äitiyteen yhdistyy uskonto, isänmaa ja omenapiirakka. Sarahilla on viisi suloista lasta ja Sarah sanoo mitä Sarah ajattelee. Sarah kuuluu kansalliseen kiväärijärjestöön.

Sarahin ympäristönäkemykset punastuttavat Bushiakin. Ilmastonmuutos on puppua, maailma kaipaa lisää öljyä ja Alaskan luonnonsuojelualueet lisää öljyputkia. Luomisoppi otetaan kouluihin pakolliseksi oppiaineeksi seksivalistuksen sijaan. Sarahin rukoillessa homot muuttuvat heteroiksi, köyhät rikkaiksi ja varmaan mustat valkoisiksi, jos vain oikein pinnistävät.

Miten ihmeessä Amerikka voisi olla palvomatta Sarahia, joka tuo keskivertokansalaisen todelliset ajatukset julki?

Sarahista on parissa viikossa tullut Amerikan Diana, jonka jokaista liikettä ihaillaan. Sarahin rumat ruutuikkunasilmälasit ovat yhtäkkiä Amerikan optikkoliikkeiden kuuminta hottia. Sarahin taustoissa riittää pengottavaa vielä niin paljon, että ilmaista medianäkyvyyttä riittää joka päivälle vaaleihin asti. Jos peli alkaa mennä liian rumaksi, sorrettu vammaisen vauvan äiti saa kyllä sympatiapisteet puolelleen.

Sarahin selässä McCain ratsastaa selvään voittoon. Mitä muuta muka voisi odottaa maalta, joka valitsi Bushin johtajakseen peräti kahdesti. Eurooppa saa taas kärvistellä seuraavat neljä – ei kun kahdeksan – vuotta. Duracell-Sarah jatkaa, kun McCain jo väsähtää.

Kulttuuripääkaupunki tulee - vai menikö se jo?

2008-09-08T08:39:00.005+03:00

Näin yöllä unta raitiovaunuista. Siis mustavalkoisen filmin, jossa seikkailtiin Turun raitiovaunuissa joskus 1950-luvulla.

Tämän täytyy liittyä siihen, että Turun kulttuuripääkaupunkivuosi lähestyy. Säätiö on luvannut ilmoittaa lokakuun alkuun mennessä sen, ketkä saavat projekteilleen rahaa. Koska itsellänikin on muutama kuponki vetämässä, ei ole ihme että alitajunta lähettää katsottavakseni vanhoja raitiovaunufilmejä. Onhan uuden pikaraitiotien saamisesta Turkuun puhuttu - ei kylläkään ihan niin pikaisella aikataululla, että se vuodeksi 2011 tänne ehtisi.

Mutta ei taida ehtiä paljon muutakaan. Oopperalaulaja Matti Salminen ennätti viime viikolla lehdessä kertomaan, että juna meni jo. Suuren luokan tähtiä ei Turkuun voi enää buukata vuodeksi 2011, kun kaikkien kalenterit ovat täynnä. Eipä silti ole uutta oopperataloakaan. Eikä Pennisillastakaan enää puhuta. Ainoa näkyvä uudistus voi lopulta olla Kauppatorin paikalla oleva kaivanto, jos oikein huonosti käy.

Mutta ei hätää. Kulttuuripääkaupunki tulee ja menee. Muistaako joku jotain Helsingin kulttuuripääkaupunkivuodesta? Tuo idän ahne possuhan kiirehti hamuamaan itselleen väkisin Suomen ensimmäisen kulttuuripääkaupunkiuden vuodeksi 2000. Pahaksi onneksi kaupunkeja oli ympäri Euroopan yhteensä yhdeksän, joten ulkomailla kukaan ei edes huomannut Helsinkiä.

Itselläni on hämärä muistikuva televisiolähetyksestä, jossa jonkinlainen historiallinen kulkue käveli pitkin sateista Espaa ja Karita Mattila työnsi kuulaa stadionilla. Vai oliko se sittenkin MM-kisojen avaus? En muista.

Turkukin selviää taatusti kulttuurivuodestaan ja ulkomailla sitä muistellaan yhtä suurella innolla kuin kaikkien jo unohtamaa Helsingin vuottakin. Henkilökohtainen jännitysmomentti kuitenkin säilyy vielä muutaman viikon. Jos rahaa tulee, vietän seuraavat pari vuotta kulttuuripääkaupunkivuotta rakentaen. Tai sitten teen jotain ihan muuta.

Turun omakotikirja

2008-09-07T16:39:00.007+03:00

Tiistaina 9.9.2008 julkaistaan uusi kirjani Turun omakotikirja, jonka kirjoitin yhdessä Jouni Kallioniemen kanssa.

Kirja kertoo turkulaisen omakotiasumisen historiasta. Alkuun lähdetään 1800-luvulta, jolloin Turun ympäristöön syntyi uusia esikaupunkeja. Tarina etenee halki sota-aikojen, rintamamiestalojen ja lähiörakentamisen vuosikymmenten. Lopuksi pohditaan omakotiasumisen nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

Kirjaa voi ostaa Turun Pientalojen Keskusjärjestö ry:n toimistosta osoitteessa Rauhankatu 16 B sekä Turkuseuran Föripuodista Sairashuoneenkatu 1.

Autoja ja Rusinoita

2008-09-06T09:28:00.000+03:00

Aamun lehtiä lukiessa ei voi olla törmäämättä automainoksiin. Niitä on sivukaupalla. Aukeama toisensa jälkeen. Ja kaikki autot ovat nykyään ympäristöystävällisiä, kuluttavat vähän ja niillä on kiva ajella halki vehreiden peltojen tai alppimaisemien.

Ilmeisesti kauppiaat ovat pelästyneet viikolla julkaistua tietoa, että autokauppa oli tänä kesänä vähentynyt roimasti. Nyt syksyn tullessa kannattaa siis mainostaa uudella innolla. Kesä meni ja syyskuun alkaessa ihmiset kaipaavat jotain uutta kivaa ostettavaa. Autolla kelpaakin taas päästellä, kun bensan hinta on laskusuunnassa.

Automainoksista tulevat väkisinkin mieleen vanhat tupakkamainokset. Niissä onnelliset ihmiset hyppivät tupakka suussa rantahietikolla ja vakuuttivat miten kevyitä ja terveellisiä ne ovat. Katsommekohan me muutaman kymmenen vuoden päästä vanhoja automainoksia yhtä kauhuissamme?

Kaikilla tuntuu nykyään olevan erikoinen nimi. Tämmöinen perus-Lahtinen jää auttamatta unohduksiin. Kun on esitellyt itsensä, ei kukaan enää muista mikä tuon Virtasen-Niemisen-Korhosen nimi nyt mahtoikaan olla. Lehdessä huomio kiinnittyy erikoisiin nimiin, tämän päivän Hesarin kuukausiliitteessä muun muassa Shemeikkaan ja Ampujaan. Ne jäävät kerralla mieleen.

Eli hiukan harmittaa, että esi-isäni päättivät ottaa nimen Lahtinen. Aivan lähipiiristä olisi voinut napata sellaisia paikannimiä kuin Ala-Mikola, Mataramäki tai Virransuu, joita ei Suomessa ole käytössä kellään. Mutta ei, Lahtinen valittiin.

Turun Sanomat puolestaan kertoo, että lapsille ei nykyään anneta nimiksi mitään Sareja, Harreja tai Mikkoja. Nyt pitää olla luontonimi, siis sellainen kuin Merikeiju, Mustikka, Rosmariini tai Viljatuuli.

Voin vain kuvitella miten hienoa olisi esitellä itsensä, kun nimenä olisi Mango Rusina Shemeikka.

Rakennussuojelua

2008-09-05T12:29:00.000+03:00

Luet juuri blogini ensimmäistä sivua. Tarkoituksena on erityisesti kommentoida aamun lehdissä vastaan tulleita asioita, mutta yhtä hyvin aivan mitä mieleen juolahtaa. Tervetuloa valppaan dosentin blogin vieraaksi!

Ensimmäinen aihe löytyy Turusta: kaupungin rumimmaksi rakennukseksi usein valittu Kelan talo Eerikin- ja Eskelinkadun kulmassa on sitten suojeltu. Hienoa! Limanvihreä kuutio jos mikä on omaa aikaansa eli 1970-lukua hyvin kuvaava rakennus.

Tänä vuonna olen tosin matkaillut Saksassa ja Puolassa. Niissä yritetään suurilla kustannuksilla rakentaa uudestaan muinoin tuhoutuneita arvorakennuksia. Suomessa ja varsinkin Turussa sen sijaan purettiin hienot rakennukset ensin pois ja suojellaan nyt niiden tilalle nousseet rumilukset, jotka järkyttävät kenen tahansa ohikulkijan sielunelämää. No, suojelupäätöksellä voidaan ainakin estää kaikki keskustelut siitä, että Kela purettaisiin ja sen tilalle joskus rakennettaisiin uudelleen paikalta purettu upea Rouvasväenyhdistyksen talo.

Kelan talon suunnitelleen arkkitehti Ehojoen muuhun tuotantoon kuuluu muun Turun Yliopistonmäen ikimuistoisen ahdistava Juslenia, jonka pikainen purkaminen on ollut jo useiden opiskelijapolvien haaveena. Kuten arvata saattaa, se on mukana Turun maakuntamuseon laatimassa suojelutavoitelistauksessa.

Helsingin kaupunginhallituksen Osku Pajamäki on huolestunut koululaisten asettamisesta pituusjärjestykseen. Hän oli suorastaan järkyttynyt huomattuaan, että tällaista sadismia edelleen harjoitetaan Suomen koululaitoksessa.

Pitkänä koululaisena olin alaluokilla ylpeä, kun pääsin jonon pisimpään päähän. Myöhemmin taas yritin hiukan huonontaa ryhtiä terveystarkastuksissa, jotta en olisi ollut luokan pisin. Paikka jonon päässä ei ollut lainkaan houkutteleva ajatus varsinkaan jumppatunnilla.

Mutta entäs sitten Pajamäen tilalle ehdottama aakkosjärjestys?! Silkkaa terroria: Aaltonen pääsee aina jonon eteen, Virtanen taas jää aina hännille. Loppupään oppilaat alkavat vihata nimeään, joka pakottaa aina hännänhuipuiksi. Mureneeko pikku-Virtasten itsetunto? Eikä se Aaltonenkaan välttämättä nauti aina ensimmäisenä olemisesta.

Kirjailijana tiedän, että aakkosten alkupäässä kannattaisi olla. Ensimmäiset huomataan, listojen loppupäätä ei niinkään. Saman ovat huomanneet monet firmatkin, jotka yrittävät epätoivoisesti päästä aakkosten alkuun: on ABC-huoltamoa, AAA-siivousta ja AR-kukkaa.

Eli onko oppilaiden asettaminen aakkosjärjestykseen nyt sitten jotenkin parempi idea kuin pituusjärjestys? Mikä tahansa järjestykseen laittaminen voi olla joillekin traumatisoivaa.