keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Kun Suomi putos puusta...


Vieläkö muistatte ajan, jolloin maito oli milkkiä?

Kyseessä oli tietenkin Valion klassinen Milk Energy -kampanja 1980-luvulla. Se samainen, jolle sitten kävi hassusti kun musta maitopoika Ben Johnson jäi kiinni dopingista ja koko kampanja pistettiin hyllylle.

Sitten Ismo Alanko vielä teki laulun, jossa kerrottiin kuinka Suomi putos puusta. Silloin maito oli milkkiä, pilkkisaalis pakasteita ja yöt blackiä.

Nyt Valio luottaa retron voimaan. Vanha kampanja on kaivettu koipussista ja Ben Johnsonin tilalle haalittu kokonainen alppimaajoukkue. Tarkoituksena on tuoda kolme-nelikymppisille mukavat muistot mieleen.

Ikävä kyllä mieleen tulevat ennemminkin 1980-luvun ylilyönnit. Siis hullut ökyvuodet, jolloin suomalaisilla oli rahaa kuin roskaa ja kohti talouden jyrkännettä juostiin olkatoppaukset heiluen, mutta laput silmillä. Puhumattakaan siitä Ben Johnsonin doping-kohusta.

Hätkähdin kauhusta, kun muutama päivä sitten näin ensimmäisen kerran Milk Energy -logon tv-mainoksessa, vieläpä urheilulähetyksen keskellä. Olisipa hauska tietää millaisella summalla Poutiainen on saatu Johnsonin seuraajaksi.

Kampanjan aloittamisesta on varmaan päätetty jo hyvissä ajoin ennen kuin taantumasta oli tietoakaan. Milk Energy tuo nyt elävästi mieleen sen, että 2000-luvulla lähes koko maailma on elänyt samaan malliin kuin suomalaiset 1980-luvun hulluina vuosina. Kaikkea kivaa on ostettu, velaksi totta kai. Sitten syöksytään kuiluun, jollaista ei vielä pari kuukautta aiemmin ymmärretty olevan olemassakaan.

...kaikki kävi äkkiä.

Ei kommentteja: