tiistai 18. marraskuuta 2008

Take it slow

Tuntuuko muistakin, että aina on kiire? Onko kiireen kokemus yleismaailmallinen ilmiö vai johtuuko se vain bloginpitäjän omasta ikääntymisestä? Onko nelikymppisillä aina kiire? Onko kaikilla aina kiire?

Ajatukset alkoivat kieppua mielessäni, kun sain eilen taas yhden kirjan hiottua painokuntoon. Oli nimittäin aika kiire. Kun kiire loppui, en suinkaan rauhoittunut vaan tulin todella hermostuneeksi. Sinne se kirja meni, enkä voi enää muuttaa siitä tavuakaan. Lähdin kiireesti kuntoilemaan, ettei vain tarvitsisi istua toimettomana ja ajatella liikoja. Tänään siirryin kiireellä seuraavan projektin kimppuun.

Lisäksi törmäsin eilen kirjakaupassa opukseen, jonka nimi oli Slow. Siinä opastettiin ottamaan elämä hitaammin ja rauhallisemmin. Päätin tehdä niin ensi tilassa, kunhan vain ehdin. Päätin jopa lukea kirjan kokonaan, jos vain aikaa riittää. Näillä näkymin ehkä ensi kesänä. Tosin arvaan, että siihen mennessä olen jo ottanut hoitaakseni jonkin lisäprojektin eikä aikaa lukemiseen olekaan.

Slow-liike sai aikoinaan alkunsa Italiasta, missä vastustettiin ensin McDonald'sia ja syötiin mieluummin hitaasti. Sitten alettiin myös vaatia kaupunkien autoliikenteen vähentämistä, kävelykatujen ja puistojen rakentamista, paikallisen kulttuurin tukemista sekä vieraanvaraisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kuulostaa hyvältä!

Yksinkertainen ja rauhallinen elämä houkuttaa ja siksi monet pakenevat kesämökin rauhaan. Mutta onko kiireettömyys pelottavaa? Kun on kiire, ei ehdi ajatella epämiellyttäviä ajatuksia elämän tarkoituksesta tai rajallisuudesta. Toimettomana taas nousee mieleen syvällisiä kysymyksiä. Sellaista se oli vielä opiskeluaikoina. Vietin loputtomasti aikaa kahviloissa ja kotona lukemassa ja asioita pohdiskelemassa. Vastaavaan luksukseen ei minulla enää ole aikaa, eikä taida olla nykyopiskelijoillakaan.

Kirjoittaisin slow-aiheesta mielelläni pitempäänkin, mutta nyt on oikeasti kiire. Freelancer-dosentilla ei ole aikaa hidastella...

Ei kommentteja: