tiistai 21. lokakuuta 2008

Kun TV pimeni

YLEn tv-kanavat alkoivat eilen klo 11 aikaan kesken lähetyksen näyttää pelkkää mustaa. Ainakin Turun keskustassa.

No, kaikki odottelivat kärsivällisesti YLEn korjaavan ongelman. Illallakaan ei lähetyksiä näkynyt, joten vika oli selvästikin suuri. YLEn nettisivuilla ei tosin sanottu asiasta mitään. Korjaaminen on varmaan käynnissä. Sukulaiset jo soittelivat ja kyselivät onko muillakin YLE mustana. Kyllä kyllä, odotelkaa nyt vain rauhassa.

Tänään aamullakaan ei näkynyt mitään. Nyt alkoi jo soittorumba kavereille ja lopulta joku soitti isännöitsijälleen. Hän taas tiesi, että kanavat pitää päivittää, kun YLE on tehnyt jotain uudistuksia. Turun Sanomissa oli asiasta kuulemma ollut juttua. Pengoin lehden läpi, mutta en kyllä löytänyt edes pientä mainintaa.

Paniikki. Suuri osa Turun vanhemmasta väestä tuskin tietää miten kanavat päivitetään. Itse en vielä ehtinyt päivittää omaa boksia, mutta keikkaa riittää kun pitäisi päivittää muidenkin laitteita. Kävelin aamulla Turun kaapelitelevision toimiston ohi ja huomasin kaikkien virkailijoiden puhuvan tuskaisen näköisesti puhelimessa vaikka asiakkaitakin oli paikalla jonoksi asti. Taisivat kaikki kysellä mitä tehdään pimentyneelle televisiolle.

Tähän on tulevaisuudessa syytä tottua. TV pimenee ja sitten pitäisi koko kansan osata päivityksen niksit. Odotan jännityksellä iltaa, kun pääsen kotiin. Onnistuuko se? Entä jos kanavat eivät palaakaan? Miten haavoittuvainen nyky-yhteiskunta onkaan.

Lopulta löysin asiasta pienen tiedotteenkin Turun Kaapelitelevision nettisivuilta. Pikku vinkki vastaisen varalle: voisikohan tällaisista päivityksistä kertoa ihmisille etukäteen ja kenties hieman näkyvämmin kuin vain lähes huomaamattomalla tiedotteella omilla nettisivuilla. Säästyisi aika paljon vaivaa ja puhelinsoittoja meiltä katsojilta.

Ei kommentteja: