keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Ylistä Herraa - ja maksa!


Jos olet turkulainen, olet ehkä havainnut Turun Kaapelitelevision valikoimasta löytyvän Inspiration-kanavan. Se tuli helluntaiseurakuntien ylläpitämän Taivas TV7-kanavan tilalle toukokuussa.

Kaapelitelevision lehdistötiedotteen mukaan:

"Inspiration-kanava lähettää perhe- ja eettisiä elämänarvoja korostavaa ohjelmaa. Lapsille esitetään opetusohjelmaa seikkailun ja jännityksen kautta. Nuorisolle kanava tarjoaa skeittausta, motocrossia ja muita extreme–lajeja sekä ajankohtaista musiikkia. Kanavalla esitetään myös puutarhanhoitoa, kodinkunnostusta, parisuhde- ja talousohjelmaa sekä elokuvia ja musiikkiohjelmaa."

Ai jaa.

Itse en ole kyllä koskaan nähnyt kanavalla mitään muuta ohjelmaa kuin amerikkalaisia evankelistoja kerjäämässä katsojilta rahaa yleensä kiristämällä ja uhkaamalla helvetin tulella. Seikkailua ja jännitystä sekin, mutta tuskin lapsille sopivassa muodossa.

Kanava aloitti Amerikassa toimintansa 1970-luvun lopulla nimellä Praise the Lord. Sen perustivat sittemmin seksi- ja petosskandaaleissa ryvettyneet Jim ja Tammy Bakker, joiden nimet saavat yhä aikaan kylmiä väreitä.

Bakkerit edustavat Assemblies of God -nimistä fundamentalistikristittyjen ryhmää, kuten kyseinen kanava edelleenkin. Kanavan isäntäparina on nykyään vähintään yhtä hyytävä pariskunta David ja Barbara Cerullo. Heidän ohjelmansa juoni on aina sama: mies saarnaa ja vaatii katsojia lähettämään rahaa, vierressä istuva nainen nyökyttelee ja katsoo miestään ihaillen. Kanavan muut saarnaajat ovat yleensä vielä huomattavasti tulikivenkatkuisempia.

Inspiration-kanavan oman kotisivun mukaan kanavan missiona on pelastaa Amerikka:

Economic recession. Islamic terrorism. Skyrocketing oil prices. The censorship of God in public places.
Are we on the Eve of Destruction? Or is there Hope for America?

Toivoa on, jos kansa lähettää evankelistoille rahaa. Avustuspuhelinnumero on aina näkyvästi esillä. Kanavan kotisivuilla onkin kymmenittäin todistuksia ihmisiltä, jotka jo ovat tehneet lahjoituksen eli kylväneet siemenen – yleensä kuukausittaisen 58 dollaria – ja siten menestyneet elämässään. Tässä nyt vain pari esimerkkiä:

Since I’ve begun Sowing $58 a month into the Good Ground of Inspiration Ministries, God has really blessed my finances.

After Sowing a Seed recently to Inspiration Ministries, this Partner called our Prayer Center to share that he had received an unexpected check in the mail for $25,000!

Onneksi lähetyksissä ei sentään ole tekstitystä, joten kovin moni suomalainen tuskin erehtyy lähettämään eurojaan Amerikkaan.

Ja se varsinainen kysymyshän kuuluu:

Miksi ihmeessä Turun Kaapelitelevisio Oy lähettää tätä hyvin pelottavaa ääriliikkeen rahankeräysohjelmaa 24 tuntia vuorokaudessa ja vielä mainostaa sitä koko perheen kanavana???

Ei kommentteja: