tiistai 9. syyskuuta 2008

Sukupolvesta toiseen

Selailin tuoretta kirjaa ”Kenen sukupolveen kuulut?”, joka kertoo 60-lukulaisten sukupolvesta. Aidat siinä vain ryskyivät ja rintsikat roihusivat, kun radikaali sukupolvi loi parempaa maailmaa.

Meillä nelikymppisillä ei kyllä ole vastaavia kokemuksia. Lymyilikö 80-luvulla jossain joku sukupolvi, johon piti kuulua? Minulta meni ihan ohi.

Itse istuin 80-luvun ajan huoneessani ja kuuntelin Jacksoneiden uutta LP-levyä. Loppuillaksi tulin olohuoneeseen murjottamaan ja katsomaan Dynastiaa tai Taisteluparia.

Vai pitikö sukupolven kokemus syntyä siitä, että melkein kaikki saivat lahjaksi Rubikin kuution? Kuulemma kovemmat tyypit kännäilivät viikonloppuisin Lallintalolla, imivät toistensa kauloihin fritsuja ja kuuntelivat Iron Maidenia. Muodostuikohan heille tunne kuulumisesta yhteiseen sukupolveen?

70-luvun aatteellisuus oli 80-luvulla jo heitetty romukoppaan, politiikka ei kiinnostanut juuri ketään ja rauhanmarsseilla kävi harva. Vuosikymmenen sykähdyttävin yhteinen kokemus oli Dianan ja Charlesin hääjuhla. Sitäkö me muistelemme vanhainkodissa?

Eräs minua viisaampi sanoi, että ihmisen täyttäessä 50 vuotta jotain naksahtaa päässä. Kymmenen vuoden kuluttua minun ikäiseni siis kaivavat koipussissa jalostuneet muistonsa ja kehittävät suuren kertomuksen sukupolvestaan aivan kuten kaikki edellisetkin sukupolvet. Hei, mehän selvitimme tiemme läpi joukko-opin, raittiuskilpakirjoitusten ja syntikkapopin. Pelkäsimme yhdessä AIDSia, happosateita ja Tsernobylin laskeumaa. Valmistuimme työelämään keskellä pahinta lama-aikaa ja olemme sen jäljiltä yhä pätkätöissä. Eläkkeelle emme pääse koskaan, kun jälkeemme tulevia maksumiehiä on liian vähän.

Täältä tullaan, suuri sukupolvikertomus!

Ei kommentteja: